Maailmasta löytyy tuskin toista kenttä, joka saa niin paljon mainetta ja kunniaa sijaitsemalla niin täydellisen upealla paikalla kuin Tyynenmeren rantatöyräällä lepäävä Pebble Beach. Jotkut kyynikot, jotka eivät ole kovin innostuneita kentän arkkitehtuurista, toteavat usein, että jos kenttä sijaitsisi 30 mailia sisämaassa, kukaan ei olisi siitä koskaan kuullutkaan. Ilmiö on tuttu meilläkin, sillä jos kenttä rajoittuu vaikkapa järven tai meren rantamaisemaan niin pisteitä ropisee aina kuin kansa pääsee äänestämään kenttien paremmuudesta.
U.S. Open pelattiin Pebble Beachissa ensimmäisen kerran vuonna 1972, jolloin, kaikkien aikojen suurin, Jack Nicklaus vei sen nimiinsä. Tällä samalla kentällä hän myös lopetti tämän kilpailun pelaamisen tekemällä 60-vuotiaana − ikään kuin jäähyväisiksi − birkun vihon viimeisellä U.S. Open -reiällään.
U.S. Open pelattiin täällä myös vuonna 2000, jolloin Tiger Woods murskasi kaiken vastuksen 15 lyönnin voittomarginaalilla. Viimeksi täällä pelattiin vuonna 2010, jolloin voittajaksi selvisi, hieman yllättäen Pohjois-Irlannin Graeme McDowell, jonka kotikentällä, nimeltään Royal Portrush, pelataan heinäkuussa kauden viimeinen major, The Open.
Monet pelaajat ovat jo etukäteen valittaneet, kun kilpailun järjestäjä USGA, on taas virittänyt kentän aivan mahdottoman vaikeaksi. Laulu on tuttu jo takavuosilta. Jotkut pelaajat ovat jopa väittäneet, että USGA haluaa nöyryyttää maailman parhaita pelaajia, johon kentän virittämisestä vastannut taho yleensä ilmoittaa, että emme suinkaan halua nöyryyttää parhaita pelaajia, haluamme vain selvittää kuka se paras on.
Edellisen majorin yhteydessä puhuttiin kuinka kisan järjestänyt PGA aina ajattelee asioita myös pelaajien näkökulmasta. USGA eroaa tässä suhteessa siten, että asioita ajatellaan puhtaasti golfin näkökulmasta. Se haluaa, että kuvitteellinen “vanha herra Par” saa myös joka kerta reilun palkintosekin.
