Päätöksentekoa golfkentällä - Golfpiste.com

9.–16.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][29]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Golfpiste

Päätöksentekoa golfkentällä

Kuka päättää, mistä päättää ja milloin päättää?

Suomen golfissa on puhuttu pitkään ”murroksesta”. Pelaajien ”ostokäyttäytyminen” on muuttunut sitten -80-luvun golfbuumin aivan oleellisesti. Jos ovat avioerot lisääntyneet (ei pelkästään golffaajien), niin ovat muutenkin päätökset jäädä sitoutumattomaksi, siis suhteessa golfiin. Ikuisiin liittoihin ei tunnu enää uskovan kuin ani harva.

Sinänsä vain muutos on pysyvää ja sen varmaan tulisi heijastua myös päätöksenteossa. Myös golfissa. Meitä kuitenkin rasittavat vanhat, ehkä aikoinaan hyvillä perusteilla laaditut yhtiöjärjestykset, jotka on tehty eri aikaan ja eri motiiveilla, kuin mitä nykyinen muuttuva maailma ehkä edellyttäisi. Mutta eiväthän yhtiöjärjestyksetkään mitään kiveen hakattuja ole, eli niiden vangiksi ei ole syytä jäädä – tai niiden taakse piiloutua. Toki osakeyhtiölaki määrää tahdin ja tavat, millä asioita voi ylipäätään muuttaa ja säädellä.

Jos jätämme lait ja asetukset valtakunnan poliitikoille, mistä kentillä ja seuroissa voidaan tai pitäisi osata päättää? No varmasti ainakin siitä, kuka, millä oikeuksin ja milloin kentillämme pelaa. Ja millä hinnalla. On aivan turha ihmetellä tai narista osakkeiden hintojen alamäestä, jos ja kun me kaikki osakkaat ja osakeyhtiöt olemme sallineet tilanteen, jossa osakeomistamisen riemusta on tullut enemmän velkavankeus tai maksuautomaatti.

Päätöksenteon ylimmällä saralla tässä ovat osakkaat itse. He käyttävät ääntään yhtiökokouksessa, mutta yleensä varsin huonosti, mitä tunnen kenttää nyt 10 vuoden kokemuksella. Yleensä siellä väki tuplaantuu, kun ollaan tekemässä jotain merkittävää investointia ja sinne rynnätään torppaamaan mahdollisesti kallistuva vastike. Silläkin uhalla, että yhtiön omaisuudesta ei osata pitää huolta. Normikokous ei kiinnosta kuin muutamia aktiiveja, vuodesta toiseen.

Monessa yhtiössä on tätä nykyä oikea ”strategia” ja siitä johdettu toimenpidesuunnitelma. Ne ovat usein operatiivisen johdon (= toimitus-/toiminnanjohtaja) laatimia esityksiä, joihin hallitus toki ottaa kantaa. Liian harvoin ne ovat oikeasti ajatuksella tehtyjä visioita ja siitä johdettuja todellisia strategioita, joilla on tavoite muuttaa oleellisesti asioita. Toki niitäkin on – hyvä niin.

Korostan nyt tietoisesti hallitusten roolia. Yhtiökokous ei voi olla huutokauppa yhtiön tulevaisuudesta. Siellä toki demokratia toimii, mutta kyllä yhtiökokouksen valitsemilla hallituksilla on valta ja vastuu tehdä selkeitä valintoja yhtiön suuntaamiseksi oikeaan ja haluttuun suuntaan. Markkinavoimille sekään ei voi mitään, mutta oman tuotteen ja palveluiden rakentamisen suhteen sillä on paljon vipuvoimia. Tietysti ottaen huomioon operatiivisen johdon kyvyn ja osaamisen asioiden hoitamiseen halutulla tavalla.

Jos hallitus ja tj ovat hommansa hoitaneet ja osakkaat oikeat päätökset siunanneet, on tekemisen vuoro. Silloin astuu operatiivinen johto omilla päätöksillään junailemaan asiat sovitulle radalle. Mikrojohtamisen tasolla asiat esim. asiakaspalvelun ja kentänhoidon suhteen sitten valuvat palvelupäälliköiden, kenttämestareiden, kenttähenkilöstön ja caddie mastereiden päivittäiseen päätöksentekoon. Siellä on hyvä olla selkeät, hyvin kommunikoidut pelisäännöt, joista sitten tarvittaessa pelisilmällä joustetaan – mutta ei luisteta.

Mitä sinä golffarina voisit tai sinun pitäisi päättää? Jos et ole kentän osakas tai ry-pohjaisen kentän jäsen, vaikutusvaltasi riittää asiakkaana ottamaan kantaa oman tai vieraskenttäsi palvelukokemuksiin. Anna siis palautetta päätöksentekijöille. Ole myös itse aktiivinen oman golfisi suhteen ja tee vaikka hyvä päätös hieman harjoitella pelaamisen lisäksi, opetella edes golfin perussäännöt, pitää huolta etiketistä, olla ystävällinen ja huomaavainen kentällä (miksei myös kentän ulkopuolellakin), pelata hidastelematta, lyödä varapallo silloin kun omasta ei ole varmaa tietoa, jne. Elämä, kuten golfikin, on täynnä isompia kuin pienempiäkin päätöksiä. Sinä valitset joka hetki, mitä päätöksiä teet, huomasit sen tai et.

Yhdestä päätöksestä toivoisin Sinunkin pitävän kuitenkin kiinni: älä luovuta. ”Golf on peli, joka muistuttaa enemmän elämää kuin elämä itse”, on joku sanonut.Ehkä ei ihan niin, mutta golfia pelaamalla, kaikista vaikeuksista ja haasteista huolimatta, voit oppia siitä ja elämästä yllättävän paljon. Ja me todella tarvitsemme jokaista golffaria lajimme tueksi – mieluummin toisen mokoman lisää!

Eli päätä Sinäkin tuoda ainakin yksi ”ei-golffari” kokeilemaan lajia jo tänä kesänä. Esimerkiksi Talissa se onnistuu helposti kun 6.6.-15.8. tarjoamme klo 17-20 rangepallot ja mailat ilmaiseksi. Myös Sinulle!

Iloista golfkesää ja hyviä päätöksiä vuodelle 2014 toivottaen,

Markku

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (13 kpl)

  • asiakas vai omistaja says:

    Kiva kuulla että pikkuhiljaa ollaan heräämässä elämän tosiasoihinkin, eikä vain syytetä asiakkaita siitä että ovat väärässä. Puhun asiakkaista koska koen olevani asiakas, vaikka teknisesti olenkin kentän omistaja. Omistan nimittäin golfosakkeen VAIN JA AINOASTAAN voidakseni pelata golfia, en harrastaakseni omistamista tai harjoittaakseni omistajapolitiikkaa. Itse asiassa yhtiökokoukset ovat varsin vastenmielisiä, enkä niissä käy. Yksittäisenä osakkeenomistajana äänelläni ei ole tuhannen muun joukossa minkäänlaista painoarvoa, eikä se vaikuta yhtään mihinkään. Jos jokin asia olisi todella tärkeä pitäisi politikoida enemmistö oman kantani taakse. Miksi pitäisi sekaantua moiseen? Jos kentän toiminta alkaa kusemaan, voi osakkeen aina myydä. En minä kaupungin valaistulla ladullakaan hiihtäessäni ole kiinnostunut kaupungin päätöksen teosta vaan liikunnasta! Olen golfia kokeilleita kavereita aikoinani yrittänyt lajin pariin innostaa, mutta osakkeen omistus on aina ollut se show stopper. Miksi pitäisi painostaa kavereitani ostamaan osakkeita, jotka kirjoittajakin myöntää, voi pahimmillaan olla vain pakollinen maksuautomaatti?

  • Kyllä osakkaat voivat vaikuttaa says:

    Keimolassa osakkeenomistajat vaikuttivat merkittävästi oman kenttäsä asioihin. Kenttää ja pelaamista aktiivisesti kehittänyt hallitus sai väistyä suurella äänten enemmistöllä. Samalla torpattiin edellisen hallituksen huolella suunniteltu kentän kehityssuunnitelma. Tänään irtisanottiin kentän toimitusjohtaja, joka on tehnyt aktiivisesti töitä edellisen hallituksen kehityssuunnitelmien kanssa. Saa nähdä lähteekö vielä voimakkaasti kentän uudisuksen puolesta puhunut kenttämestarikin ja muuta kenttähenkilökuntaa. Tulevat vuodet näyttää, onko osakkaiden enemmistön kanta oikeansuuntainen vai johtaako se Keimolan kentän pitkäaikaiseen alamäkeen.

  • asiakas väärässä says:

    On se sääli, että jäsenet torppaavat palkatun henkilöstön junailemia investointeja, eivätkä halua vuodesta toiseen maksaa ja hyväksyä heille ”turhia” investointeja, jotka usein liittyvät muuhun kuin jäsenten seman parantamiseen ! Satu Hassinkin haluaa parantaa maailmaa, vihreiden näkökulmasta.

  • Veli Ponteva says:

    Golfyhtiöissä ei ole totuttu avoimeen vuorovaikutukseen kaikkien tahojen välillä, vaan asioita valmistellaan pienissä piireissä – useimmiten aktiivisten golfarien muodostamissa kuppikunnissa. Silloin paineet purkautuvat yhtiökokouksissa, jossa kaikki osakkaat ovat edustettuna ja tulee näitä valmisteltujen hankkeiden torppauksia. Toinen perussynti on se, että kun enemmistö päättää ja vähemmistö on tyytymätön. Tätä kun tapahtuu vuodesta toiseen, niin vähän kaikilla on syytä olla tyytymätön ja purnaus lisääntyy. Ei osata mieltää näitä osakkaita yhtiön kanta-asiakkaiksi, joiden kaikkien edut olisi huomioitava eikä vain jonkin ryhmän olipa tämä ryhmä sitten suuromistajia tai aktiivigolfareita. Jotenkin kuitenkin peräänkuulutan tätä avointa keskustelua koko osakaskunnan kanssa ja asennetta, jossa osakasta/asiakasta arvostetaan ja hänen mielipiteensä halutaan ottaa valmistelussa huomioon. Tätä kautta lopputulos on varmasti parempi ja koko osakaskunta myös sitoutunut yhteiseen suunnitelmaan. Vuoropuhelua pitää käydä kaikissa kanavissa ja sen pitää olla ehdottomasti kahdensuuntaista, jolloin pelkkä kausijulkaisu ei riitä eikä myöskään osakkaiden purnausfoorumi netissä, jossä ärräpäät lentelevät.

  • Pekka Montonen says:

    Hyvä ja osuva viesti Markulta. Osakeyhtiössä hallituksella on paljon valtaa, hyvä niin. Hallituksen ja erityisesti puheenjohtajan on hyvä muistaa myös vastuu. Avoimella viestinnällä osakkaille/jäsenille sekä dialogilla saa paljon hyvää aikaiseksi. Kärsivällisyydellä voi voittaa paljon koko yhteisölle ja sen yksilöille, mikäli ei olla kriisissä. Hyvä toimitusjohtaja henkilökuntineen on hyvä partneri valmistelussa ja vastuullisena toteutuksessa. Osakkaiden vastuuta unohtamatta.

  • B-osakas says:

    Nimimerkille ”Kyllä osakkaat voivat vaikuttaa”: ”Samalla torpattiin edellisen hallituksen huolella suunniteltu kentän kehityssuunnitelma.” Huolella suunniteltu? Ainakin huonosti tiedotettu ja miten niin suuniteltu? Ainoastaaan kenttäarkkitehti oli valittu eikä ennen Keimolan keväistä yhtiökokousta ollut vielä mitään konkreettista suunnitelmaa olemassa. Joku löyhä valitun kenttäarkkitehdin oma mainostiedoteko oli sitä huolella suunniteltua? Toivottavasti uusi hallitus ottaa opikseen ja tekee suunnitelmia avoimesti tiedottaen. Aika näyttää mitä tapahtuu…

  • Kari Lahtinen says:

    Markulta jälleen kerran hyvä ja avoin kirjoitus. Veli Pontevalle heitän kysymyksen: mikä mielestäsi olisi se foorumi, jossa kaikkia osakkaita voisi kuunnella ja vielä kehittää aktiivista vuoropuhelua osakkaiden ja hallituksen+toimarin kesken? Ja vielä toinen kysymys: miten kaikki osakkaat saadaan olemaan samaa mieltä ja olemaan tyytyväisiä suunniteltuihin / toteutettuihin päätöksiin? Tähän kysymykseen kaikki maailman golfkenttien nykyiset, entiset ja tulevatkin toimarit erittäin mielellään kuulevat vastauksen. Uskon monen muunkin päättäjän olevan kiinnostunut…

  • susi kukassa says:

    Kari Lahtinen Toimitusjohtajan ja/tai toiminnanjohtajan tulisi saada osakkaat / jäsenet kokemaan tyytyväisyyttä tehtyihin päätöksiin. Jos tämä ei toteudu, on jotain vialla päätöksessä, tekijässä tai viestinnässä !

  • Tauno Nieminen says:

    Hallituksen ja toimitusjohtajan rooli on tärkeä golfyhtiössä. Monet hallitukset ja toimitusjohtajat unohtavat osakeyhtiölain 1 luvun 7 &. Kaikki osakkeet tuottavat yhtiössä yhtäläiset oikeudet, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Yhtiökokous, hallitus tai tj ei saa tehdä päätöksiä tai ryhtyä muuhun toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan osakkeen omistajalle tai muulle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeen omistajan kustannuksella. Tässä osake ja osakas sotketaan. Osakehan tuottaa yhtiöjärjestyksen mukaan oikeuden pelata yhtiön golfkentällä eli pelioikeuden. Mitä kuuluu pelioikeuteen. Siihen kuuluu oleellisesti ajan varaaminen, ilman sitä ei käytännössä voi edes pelata prime time aikoina. Joillakin kentillä on oskeyhtiölain vastaisesti osakkeen omistajilla oikeus varata peliaikoja 7 vrk ja pelioikeutetuilla 5 vrk aikaisemmin. Tässä kohdellaan osakkeita ja myös osakkaita lain vastaisesti, kuten esim. Lohjalla. Osakkeen omistajia on periaatteessa kahdenlaisia, jotka pelaavat omalla oaskkeella ja jotka vuokraavat osakkeitaan. Näitä osakkaita ja varsinkin osakkeita on kohdeltava samalla lailla. Nythän osakkeen arvo tippuu ja vuokraushinta myös, kun osalla osakkeista on lainvastaisesti huonommat oikudet. Tässä kustaan osakkeenomistaja lahkeille. Monet toimitusjohtajat aiheuttavat näillä toimenpiteillään yhtiölleen korvaamatonta vahinkoa, kun eivät tunne osakeyhtiölakia. Kaljallako ovat olleet silloin, kun osakeyhtiölakia on opetettu kauppaoppilaitoksissa, kun perusasiat eivät ole hanskassa. Valitettavasti monissa yhtiöissä on käytännössä marionettihallitus suurine valtakirjanippuineen, eikä yksittäisillä osakkeen omistajilla ole käytännössä mitään valtaa yhtiön päätösten suhteen. Osakkeen hintojen laskuun ovatkin pääasiallisesti syypäitä hervottomat toimitusjohtajat ja valtakirjoilla valitut marionettihallitukset. Taitaa olla Lohjallakin jo oskkeen arvo negatiivinen. Kuka sieltä osakkeen ostaisi, kun ei edes yhtiössä osakeyhtiölakia noudateta.

  • Uuno says:

    Tauno Nyt sinä kyllä Uunoilet ja puhut omiasi. MIetipä vielä tovi.

  • Veli Ponteva says:

    Kari Lahtinen kysyi, mikä on oikea foorumi vuoropuhelulle. Vaikka tämä ei olekaan keskustelufoorumi, vastaan oman käsitykseni: Minusta hyvä tapa vuorovaikutukselle on a) saada aikaiseksi keskusteleva ilmapiiri klubille ja b) käyttää monia kanavia. Esimerkiksi kotisivulla tai lehdessä kertoa taustoista ja aikeista suunnitella jotain muutosta ja mitä näillä muutoksilla haetaan. Sitten web kyselyllä voi kysyä esim. 3 tärkeintä muutosta. sitten klubu-iltana alustus + keskustelu. Edelleen luonnokset muutoksista saataville kotisivuille ja klubin nettifoorumille keskustelua, joissa otetaan kantaa luonnoksiin ja tässä tj. ja/tai hallitus pitää olla aktiivinne. Sitten tuodaan esille, millaisia muutoksia luonnoksiin on tehty palautteen perusteella, kun tämän jälkeen asia tuodaan esim. yhtiökokoukseen, olen vakuuttunut että osakkaat ovat valmiimpia hyväksymään suunnitelmat ja tod näk ne ovat myös parempia

  • aina oppii says:

    Tähän on aivan loistava keskustelu jossa tulee esille kaikki osakkeenomistamisen nurjat puolet! Pörssiyhtiön osakkeissa nämä asiat ovat käytännössä monelle toissijaisia kunhan osinkoa tulee. Golfosakkeilla kun ei tavoitella osinkoa, on oikeudenmukaisuudella suurempi merkitys. Näyttää siltä että kenttäyhtiöt ovat verrattavissa tyypilliseen taloyhtiöön, ja kerrottakoon että kerran rivaripätkän omistaneena kierrän kaikki asunto-osakeyhtiöt todella kaukaa. Täytyy kiittää onnea että panokset täällä syrjemmässä on aika lailla pienet ja muutenkin meno maanläheisempi. Täytyy kiittää onnea etten nuorempana ostanut ruuhkasuomen kallista osaketta. Te aloittelevat golfarit, ottakaa oikeasti selvää siitä mihin ryhdytte kun osakkeen ostatte. Ette ainoastaan osta pelioikeutta vaan osakkuutta yhtiiön josta omistajina olette vastuussa. Eikä ainoastaan panoksellanne (=osakkeen hinta) vaan myös tulevina pakkovastikkeina. Mitä enemmän ajattelee, sitä sairaammalta tämä suomen golfin malli tuntuu.

  • Pekka Montonen says:

    Kahteen edelliseen kommentointiin, VP ja ao, mielipiteeni. VP on oikeassa kyse on halusta ja rohkeudesta. Avoin viestintä ei ole vaikeaa eikä rakettitiedettä. Erittäin harvat asiat golfyhteisöissä ovat salaisia, jos edes nekään. ao”lle Kun katsot taaksepäin suomalaisen golfin kehitystä vaikkapa vain 30 vuotta niin huomaat monien käytännön asioiden muuttuneen, golfpeli on säilynyt ytimenä. Näin jatkossakin. Useimmat golfyhteisöt ovat hyvin hoidettuja ja hallinnoituja. Toki matkalla tulee haasteita, ongelmiakin. Akuutteja yllätyksiä perusasioissa hyvin hallinnoiduissa ja johdetuissa golfyhteisöissä ei ilmene. Asiat voidaan käsitellä ja ratkaista harkiten ja riittävästi käsitellen niin että ainakin valtaosa osakkaista on yhtämieltä. Jokaisessa golfyhteisön kehitysvaiheessa tulisi olla tarvittava kompetenssi & persoonat hallitusvastuussa ja operatiivisessa johdossa.