3.10.–10.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][20]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Open-ajatuksia

Ennustin edellisessä jutussani uutta miesten majorien kierrosennätystä, mutta taas kerran vanhaa vain sivuttiin. Kilpailun ensimmäisen aamupäivän olosuhteet viime torstaina olivat ennätykselle todella otolliset. Edellisen yön sade oli pehmittänyt viheriöitä ja tuuli loisti poissaolollaan. Lähimmäksi uutta ennätystä selvisi nuori mies Rory McIlroy Pohjois-Irlannin Belfastista. Vain missattu metrinen putti reiällä 17 esti uuden ennätyksen. Jo torstain iltapäivällä apuun kiirehti kaikkien vanhojen links-kenttien tärkein suojelija eli navakka tuuli jota riitti sitten kaikille neljälle kisapäivälle ja joka teki tehokkaasti tyhjäksi kaikki muut ennätysyritykset. Oli hienoa nähdä kuinka Luojan luoma vanha kenttä piti hyvin puoliaan järeillä nykyvälineillä varustettuja atleetteja vastaan. Vuoden viimeinen major, kolmen viikon päästä pelattava USPGA, on viety niin häijylle kentälle, että sieltä on turha odottaa ennätysuutisia. Pelipaikkana on Michigan-järven rantatöyräillä sijaitseva ja Pete Dyen suunnittelema Whistling Straits. Tämänvuotisen kilpailun jännitys katosi jo hyvissä ajoin kun suurelle yleisölle kutakuinkin tuntematon Louis Oosthuizen ei vaan suostunut mokaamaan. Suuren vaikutuksen minuun teki hänen vaivattoman väljä svinginsä joka lennätti palloa säännönmukaisesti pitemmälle kuin mihin parina pelannut lihasjärkäle Paul Casey pystyi. Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin nuori korealainen Jin Jeong. Hän oli voittanut kesäkuussa British Amateurin ja saanut näin kutsun tähän suureen tapahtumaan. Hän ei aristellut suurten joukossa alkuunkaan ja vei helposti mukanaan parhaalle amatöörille annettavan hopeamitalin. Lopuksi antaisin voittajalle pitkän miinuksen siitä, ettei hän riisunut lippistä päästään palkintojen jaon, eikä voittajan puheen aikana. Vimpan päälle pukeutuneen R & A:n herrarivistön edessä hän näytti, hattu silmillään, lähinnä juntilta. En tiedä pakottaako sponsori pelaajan tällaiseen huonoon käytökseen, mutta pahalta se vaan näytti. Kaikilla niillä kolmella kerralla kun Tiger Woods on viimeisen 10 vuoden aikana seissyt samassa rivissä, ei hänen hatustaan ole näkynyt jälkeäkään.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

  • expat says:

    Rikospaikalla olleena, paras kokemus oli torstaina 17.vayla kun Tom Watson saapui hieman lyhyeksi jaaneen lahestymisensa jalkeen kohti greenia. Koko Grand Stand nousi seisomaan ja osoitti suosiotaan hanelle. Tom pysahtyi noin sata metria ennen greenia ja odotti kunnes edella mennyt ryhma oli avannut 18. teelta ja vasta sitten kaveli pallolleen. Hieno ele todelliselta herrasmiehelta, joka aina ajattelee kanssapelaajiaan. Oosthuizen pelaajana on ollut jo pitkaan ns suuri lupaus ja sattui onnistumaan juuri Openissa. Voi taas kadota joukkoon erinomaiset pelurit, mutta vain yhden Majorin voittaja. Niinkuin muutama muukin viimeaikaisten Majorien voittaja, saali etta yleison (ja minun) suosikki Lee Westwood jai taas toiseksi.