Annila, Mikkelissä Äitienpäivänä
Erinäisistä työkiireistä johtuen pääsin vasta kolmen viikon paussin jälkeen pelaamaan. Kauden kentistä, kenttä numero 3. Vielä 47 kokematta.
Olen aina saanut kunnian pelata itseäni huomattavasti parempien seurassa. Jos otan Prot pois, niin tasoitukset 3-28 ovat olleet peliseurani. Ja tottahan se on, että parhaiten oppii pelaamalla näin paljon itseään taitavimpien mukana. Aina oppii jotain uutta, niinkuin tänään… opin mitä on tupsuttaminen…Tänään peliseurana Ari ja Marko. Herrat tasoituksilla 11 ja 3.
En ottanut paineita, koska ajattelin tänään vain nauttia upeasta ilmasta, vapaapäivästäni ja pelaamisesta, koska olin viettänyt kirjaimellisesti viimeiset kolme viikkoa betonissa, rakennuspölyn keskellä.
Lämmitellessäni yritin löytää sen viimeksi saamani oivalluksen driverilla lyöntiini ja muistin kuinka alkuvaiheessa minulle sanottiin, ettei sitä mailaa käsitellä kuin halonhakkuussa. En ole paljon elämässäni hakannut halkoja, mutta ymmärsin yskän. Mieti, että mailan liike on kuin kellon heiluriliike, minua neuvottiin. Aluksi luulin, että kyse on voimasta, mutta olin väärässä. Ystäväni kertoi kuinka pelasi elämänsä parhaimmat pelinsä sinä kesänä, kun hänen kipsinsä otettiin pois kädestä ja hän joutui varomaan vielä kipeänä olevaa kättään. Ajattelin tätä ja mietin tekniikkaa enemmän kuin voimaa. Halonhakkaaja-tyylini yritti tehdä paluutaan, mutta mitä enemmän keskityin lyönteihini löytäen siihen pehmeyttä ja tarkkuutta onnistuin paremmin.
Herra tasoituksella 3 antoi minulle muutaman pallon, naisten palloja. Naisten palloja? Onko palloissa todella sukupuolieroja? Minulle ne edustavat vain yhtä lajia ja ominaisuutta…golfpalloa! Taas aloittelijan tietämättömyyttä.
Onko aloittelijan tuska kaikilla aloittelijoilla sama? Se, että haluaa olla parempi ja mahdollisimman nopeasti. Vai unohtuuko se kaikki mitä enemmän tulee varmuutta? Onko aloittelijan moka, kun kaataa bäginsä bunkkeriin vai tapahtuiko se vain minulle tänään?
No yhtä kaikki, pelasin tänään tasoitukselleni ihan mukavan kierroksen. Alan näköjään vakiintua tuohon 27 pisteeseen, jonka tänään pelasin. Monta onnistunutta lyöntiä, mutta yhtä monta epäonnistumista, missäpä muualla kuin greenillä. Annilasta tykkäsin, ehkä sen vesivähyyden vuoksi.
Viikon päästä olen jo matkalla Vilnaan. 7 päivää vapaata, kuusi peliä, kolme Vilnassa, kolme ties missä, jossain päin Baltiaa. Otan mielelläni vastaan kokemuksia Latvian ja Viron kentistä.
Sieltä siis seuraavat tekstini. Loistavia pelejä kaikille!
Halonhakkaminen on hyvä, hyödyllinen ja terveellinen harrastus. Osakkeenomistamiselle täydellinen vastapaino. Hyvä blogi Merja!
Noita mokauksia sattuu kaikille ja niitä on turha pohtia siltä kannalta ”että mitäköhän muut niistä ajattelevat”. Aika usein näkee karanneita kolmipyörä- tai sähkökärryjä, joita pelaajat juoksevat kiinni – joskus kärry on nopeampi ja ehtii bunkkeriin/lampeen ennen pelaajaa. Just silloin harmittaa, mutta jälkeenpäin naurattaa – varsinkin, jos joku ehtii ottaa valokuvan 😉 Kaikkea oppiin vähitelleen golfkierroksella – olipa kyse säännöistä, lyönneistä tai mokauksista. MInusta kaikkein tärkeintä on oppia mahdollisimman nopeasti 3 asiaa: 1. Miten välttää vaaratilanteet itselle ja muille 2. Korjata aiheuttamansa vahingot/jäljet moka jälkeen 3. Ei tarpeettomasti hidasta muiden peliä
Hyvää Balttian reissua! Liettuassa, Vilnan lähellä oleva V-Club on nimensä mukaisesti aika V-mäinen kenttä. Paljon vettä ja dogleggejä. Muuten toki hieno ja kaunis kenttä.
Hyvännäköinen loppuasento, tsemppiä kauden alkuun!
On golf tietynlaista halonhakkuuta, mutta ei pysty- vaan vaakasuunnassa.
”Enkö olekin hyvän näköinen” yrittää tämä ITSE lähetetty kuva viestiä! JA pallo löytyy noin 25 metrin päästä!
Suht hyvä perä!