Taas se jyllää. Keskustelu hitaan pelin ongelmasta. ”Pelin tappajasta”. ”Golfin syövästä”. Ties monettako kertaa tällä kaudella.
Golfaiheisissa keskusteluryhmissä hidas peli on ollut viime aikoina toistuvasti tapetilla, ja miesten tähtipelaajat joutuivat Bryson DeChambeaun vitkastelun ja sitä seuranneen sananvaihdon vuoksi lähes tukkanuottasille.
Ammattilaisgolf on sinällään oma lukunsa, mutta sitä koskevaa uutisointia ja harrastelijoiden golfkeskusteluja seuraamalla voi helposti saada käsityksen, että nykyisin kaikki pelaavat golfia hitaasti. Että lajia riivaa suoranainen epidemia.
Oma kokemukseni on toisenlainen.
Lienee syytä ensin alleviivata, ettei tämä ole puolustuspuhe eikä yritys vähätellä ongelmaa. Jos joku kokee, että peli kentällä on liian hidasta, silloin se todella on hänelle liian hidasta. Vaikka kentät asettavat ohjeellisia kierrosaikoja, ne eivät ole hitaan pelin virallisia määritelmiä. Sellaista ei ylipäätään ole. Hidas peli tarkoittaa kokemusta, tunnetta, siitä, että kierroksen rytmi on liian hidas.
Minulle on huomattavasti piinallisempaa pelata ryhmässä, jota takana tulevat joutuvat odottamaan, kuin joutua itse odottamaan edellä pelaavia.
Pidän itsekin reippaasta, kiirehtimättömästä mutta kuhnimatta etenevästä pelirytmistä. Jos pelaan täyden kierroksen tyhjään kenttään kaksin vielä minuakin vikkelämmän isäni kanssa, paljon kahta tuntia kauempaa emme kentällä koskaan viivy. Joidenkin mielestä sellainen ei hosumatta onnistu. Meille se taas on luontainen tapa pelata.
Monissa muissa peliryhmissä joudun aina toisinaan erikseen keskittymään siihen, etten kävele liian nopeasti, itselleni ominaiseen rytmiin, kymmeniä metrejä hitaammin etenevien edellä. Toisinaan se tuntuu laahustamiselta. Kuin vetäisi perässään bägikärryjä, joissa ei ole pyöriä.
Joskus taas hitaampi rytmi ei häiritse minua ollenkaan. Ei edes odottelu. Yhä useammin suhtaudun asiaan niin, että hitaammalla golfkierroksella on enemmän aikaa rupatella, aistia luontoa ja ottaa valokuvia, harjoitella lähipeliä, huilata tai vaikkapa syödä eväitä.
Käsitykset sopivasta pelirytmistä vaihtelevat pelaajien keskuudessa huomattavasti. Vaikka kahden henkilön käsitys asiasta olisikin sama, toisen ärsyyntymiskynnys voi olla huomattavasti matalampi kuin toisen. Kentän ohjeistuksen mukaisesti kierroksestaan neljässä tunnissa suoriutuvan ryhmän takana pelaaminen voi olla jollekin yhtä piinaa, kun taas toista yhtä nopeasta pelirytmistä pitävää se ei nimeksikään häiritse.
Olen itsekin joskus kiehunut kentällä seuratessani edellä pelaavien päättymätöntä pallon etsintää tai harjoitussvingien loppumattomia sarjoja. Vielä useammin olen purrut hammasta, kun joku omassa peliryhmässäni alkaa kertoa omalla lyöntivuorollaan golftarinoita tai laskea reiän pelattuaan lyöntejään takana tulevien odottaessa kädet lanteilla griinin tyhjentymistä.
Golf vaikutti olevan paljon mainettaan nopeampi peli.
Minulle on huomattavasti piinallisempaa pelata ryhmässä, jota takana tulevat joutuvat odottamaan, kuin joutua itse odottamaan edellä pelaavia. Sen sijaan että sanoisin asiasta pelikaverilleni, alitajuinen tapani reagoida asiaan on kiihdyttää omaa pelirytmiäni entisestään kompensoidakseni hitaampien vauhtia. Muutamilla harvalukuisilla kierroksilla se on syönyt kaiken energiani.
Hidas peli on kiistatta ongelmallista, mutta kuinka yleistä se oikeastaan on?
Kaiut golfkentiltä kertovat ennemminkin toista. Monille kentillä on tehty toimenpiteitä, joilla pelinopeus on parantunut. Lähtövälejä on harvennettu, reuna-alueita on siistitty ja tiiauspaikoille on asennettu kelloja pelaajien avuksi. Uusien sääntöjenkin on uskottu nopeuttaneen peliä.
Keskeisin seikka pelinopeudessa on kuitenkin pelaamisen kulttuuri. Jos pelin ripeyttä ei pidetä enää yhtä tärkeänä asiana kuin aiemmin, aikaa myöten kierrokset keskimäärin hidastuvat. Kohta 30 vuotta golfia pelanneena en ole tosin huomannut sellaistakaan sanottavasti tapahtuneen.
Tässä kohtaa on tosin myönnettävä, että vaikka pelaan vuodessa noin 40–50 kierrosta, en ole kovin tyypillinen aktiiviharrastaja. Pelaan valtaosan kierroksistani epätyypillisinä aikoina, usein erikoistapahtumissa ja -tilaisuuksissa. Tavalliset, ruuhka-aikoihin ajoittuvat vapaa-ajan kierrokseni voin laskea vuoden ajalta yhden käden sormin.
Siksi peilasin kokemaani muiden kokemuksiin. Jututin muutamia työkavereitani ja kotiseurani jäseniä. Kaikkien kokemus oli sama. Kukaan ei ollut kokenut hidasta peliä ongelmaksi. Paljon puhutut viiden tunnin kierrokset olivat olleet muillakin tuikiharvinaisia. Golf vaikutti olevan paljon mainettaan nopeampi peli.
En itse edes muista, milloin olen viimeksi pelannut kierroksen, jolla pelin hitaus olisi minua sanottavasti vaivannut. Tällä kaudella niin ei ainakaan ole käynyt, enkä muista etanakierroksia viime kaudeltakaan.
Ehkä toleranssini on iän myötä kasvanut. Olen sitä myös tietoisesti yrittänyt kasvattaa. Yritän muistaa, etten ole golfkentällä – enkä omassa peliryhmässäni – yksin. Minun tapani pelata ei ole oikea tapa pelata. Se on vain minulle sopiva tapa pelata. Golfkentillä on heitäkin, joiden mielestä ongelma ei ole hidas peli, vaan nopea peli. Pelaajia, jotka kokevat joutuvansa kiirehtimään, hätiköimään ja jopa juoksemaan, mikä ei muuten ole yhtään sen miellyttävämpää kuin odottelu.
Kenties sen paremmin hidas kuin nopea pelikään ei ole todellinen ongelmamme. Ehkä varsinainen ongelmamme on, ettemme meinaa sietää sitä, jos muut pelaavat eri tavalla kuin me itse. Siihen taas on ainakin teoriassa helppo ratkaisu: oli askeleesi sitten pitkä tai lyhyt, ota muut pelaajat – sekä hitaat että nopeat – paremmin huomioon.
Yksinkertaista, eikö totta?
Lue seuraavaksi: Lisää erikoisreikiä, kiitos!
’…tiiauspaikoille on asennettu kelloja pelaajien avuksi’
En ole koskaan ymmärtänyt noiden kellojen funktiota. Jos pelataan tyhjällä kentällä, niin pelinopeudella ei ole mitään merkitystä eikä siten tuolla kellollakaan. Jos taas ruuhkaisella kentällä ryhmä on jäänyt jälkeen edellisestä ja takaa puskee nopeampia päälle, niin ei siihen kelloon tuijottamalla tilanne mitenkään kohennu, kyllä tuo tilanne tulee havaita ihan muista merkeistä kuin tiipaikan kellosta ja toimia sen mukaisesti.
Toki tyhjällä kentällä hitaasti pelaava saattaisi kelloa vilkaisemalla saada kipinän kohnetaa pelinopeuttaan yleisellä tasolla, mutta moiseen ihmeeseen en jaksa millään uskoa.
Missähän niitä artikkeleita/keskusteluita on tarjolla, joissa ollaan sitä mieltä, että kaikki pelaavat hitaasti? Aika paljon lueskelen, mutta ei ole sellaista vielä kohdalle osunut. Muutamasta mätämunasta kyllä keskustellaan vilkkaasti.
Jere Jaakkola kirjoittaa asiaa.
Itse olen aina ajatellut, että golf on rauhallinen peli,jossa ei hosuta. Nykyiset ”pikapelit”, juosten kentän kiertäminen tai kellon kanssa lyönnin valmistelujen mittaaminen ovat mielestäni golfin olemuksen vastaisia.
En minäkään pidä siitä, että pelikaveri miettii jokaista lyöntiään neljä minuuttia, mutta en pidä myöskään niskaan hengittämisestä.Jos lyö pallon raffille, niin sitä on saatava etsiä sallittu aika.
Golfin olemuksen vastaista on hidas pelaaminen. Jos ette usko, kysykää skoteilta.