Pitäisi luonnollisesti aloittaa pahoittelulla siitä, että ei ole tullut päivitettyä blogia sitten heinäkuun alun. Lomalla en ole käynyt, päiväraporttejakin on tullut tehtyä Näppiksen peleistä seitsemänä iltana viikossa. Projekti on vienyt mennessään… Kenttien arvostelu ja ohjelmaan liittyvät viilaukset, yhteydenpito pressiin ja kenttiin vaativat keskimäärin 15-20 puhelua, jo nämä pelkästään keskimäärin 1,5-2,5 h päivää kohden. Kulunutta sanontaa lainaten, päivääkään en vaihtaisi pois. Monia asioita tekisi hetmiten toisin, monet tehokkaammin. Positiiviseksi ongelmaksi muodostui taas se, että delegointihalukkuuteni on alhaisella tasolla. Kenelle kehtaat nakittaa iltapuhelun klo 23-01 välisenä aikana? Tai pyytää ottamaan tuntemattomana yhteyttä henkilöön jonka itse tunnet varsin hyvin. Hoidimme raportoinnin ja kirjoitukset kahdestaan, arvokkaana apuna olivat Näppiksen kuskit joita ilman matkanteko olisi ollut jopa kovin vaarallista. Vaikka Näppis ei mistään valitakaan, veti hän monen viikon ajan sellaista hevoskuuria sekä fyysisesti kuin myös henkisesti, että heikompi olisi taipunut alkumetreillä. Olen aidosti ylpeä siitä mitä Näppis sai aikaan.Hän toteutti haaveensa, tuotti Touria seuranneille päivittäin iloa, peliseuralleen ihmetystä. Paltamo on entistä paremmin golfkartalla, Suomen golfin saama medianäkyvyys meni sellaisiin sfääreihin että sitä olisi ollut lähes mahdotonta uskoa etukäteen. Kävin monessa paikassa miehen mukana. Kaikkialla vastaanotto oli lämmin, tilaa ja peliseuraa järjestyi. En epäillyt hetkeäkään sitä, etteikö Näppis kykenisi, ja hoitaisi hommaa tyylikkäästi loppuun asti. Parhaita hetkiä Tourilla oli monia. Esimerkiksi ne useat kerrat jolloin ohjelmaa jouduttiin muuttamaan tai kenttiä lisäämään. Epäilin sitä, että Näppis väsyisi henkisesti ja menettäisi malttinsa. Näin ei koskaan käynyt, positiivisempaa ja rehellisempää kaveria en tiedä. Kun homma aloitetaan, se tehdään lopppuun asti. Suurimmat vaikeudet? Eipä tullut ihmeempiä vastaan. Laukanlammen kenttää metsästettiin, lopulta selvisi että sitä ei enää ole. Muutamaan otteeseen navigaattori ohjasi hieman harhaan, aikatauluissa pysyttiin kuitenkin korkealla prosentilla. Näppistä itseään harmittivat vain triplabogeyt. -Silloin vituttaa, hän totesi lähes jokaisesta raportoituaan. Vielä kerran, suurin korttiin merkitty luku 182:lla eri kentällä oli kahdeksan. Viikonloppu meni pitkälti puhallellessa ja muuhun elämään tarttuessa. Iltapuhelut Näppikselle tuli otettua vanhasta muistista. Paltamossa elämä jatkaa Näppiksen osalta totuttua latuaan, hieman töitä, paljon golfia. Projektin päättyminen on aina sekä iloinen että tavallaan myös surullinen asia, kaikille osapuolille Moni on kysynyt, mitä seuraavaksi Näppis? En voi vastata hänen puolestaan, mutta sen tiedän, että joitain yhteisiä ja golfiin liittyviäkin asioita on viritelty. Jotta niitä voisi lähteä työstämään, täytyy ensin sulatella ajan kanssa jo päättynyttä. Näppis tulee Helsinkin jo elokuun puolivälissä, MTV-3:n Ennätystehdas haluaa saada miehestä pätkän ohjelmaansa. Toinen oletettavasti jo syksyllä toteutuva on Näppiksen palkintomatka Irlantiin. Uskon että hän pitää kovasti vihreän saaren links-kentistä. Kiiteltyä tulee varmasti vielä monin tavoin, mutta aloitetaan tässä ja nyt. Kaikille Näppiksen Tourin mahdollistaneille , siinä mukanaolleille ja sitä seuranneillle lämpimät terveiset. Oma kesäni on ( jälleen kerran) sujunut täysin toisella tavoin kuin olin suunnitellut. Onnellisten tähtien alla kuitenkin. Näppis on Tour projekti on varmasti tekemistäni projekteista yksi tärkeimpiä ellei tärkein. Piti kirjoittamani muutamasta muustakin aiheesta, mutta kun tämä meni näin pitkäksi, jää seuraavaan kertaan. Golf Digestin seuraavassa numerossa on mielenkiintoinen kooste Näppiksen kesäretkestä, voin lämmöllä suositella. Mistä tulin tänään hyvälle tuulelle?Ainakin siitä,että Minni Blomqvist oli 17:s British Openissa. Laitoin hänelle tekstiviestin jossa onnittelin myös siitä, että oli paras euro tuloslistalla.Taakse jäivät niin Laura Davies, Annika Sörenstam kuin myös Suzann Pettersen. Solheim Cup pelataana vasta reilun vuoden kuluttua. Jo nyt Minea on erittäin vahva ehdokas joukkueeseen. WOrld Rankingilla hän on euroopalaisista kahdeksas ennen BO viikonloppua.
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitTilander Tuulettaa1
BlogitEntinen tyttö
BlogitEntinen tyttö
BlogitIlon sanomat
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitSami Sarpakunnas3
BlogitTilander Tuulettaa3