… Golfvuosi alkaa aina Masters-turnauksesta, joka päättyneenä vuonna huipentui uusintaan missä Bubba Watson sai hiekkamailallaan ja syvältä metsästä väännettyä sellaisen hukin, joka vei pallon viheriölle ja lopulta myös voittoon. Tämä tunteellinen ja Tourin pitkälyöntisin pelaaja on ollut suosikkini jo pitkään ja toivon, ettei hän anna edelleenkään yhdenkään valmentajagurun puuttua kummalliseen svingiinsä. Vaikealla San Franciscon Olympic-kentällä pelatusta U.S.Openista jäi elävästi mieleen kilpailua pitkään johtaneen Jim Furykin julkinen nöyryytys viimeisellä reiällä. Koko maailman silmien edessä tuo vanha mestari onnistui tekemään aidot ”Rommelit” eli lyömään puhdasoppisen ”soketin” greenibunkkerista toiseen. Sitä ei todellakaan ollut helppo katsella. The Open näytti olevan Adam Scott’in heiniä aivan loppumetreille saakka, mutta sitten iski kunnon ”kokovartalokipsi” joka johti bogiin kaikilla neljällä viimeisellä reiällä mikä taas johti siihen, että Ernie Els sai hämmästyksekseen syleillä vanhaa viinikannua 10 vuoden tauon jälkeen. Samanlainen tapaus sattui muuten vuoden 1979 Mastersissa, jossa Ed Sneed-niminen pelaaja johti neljällä lyönnillä kun reikiä oli saman verran jäljellä. Neljän bogin jälkeen seurasi uusinta jonka voitti Frank Urban ”Fuzzy” Zoeller. Muistan tietenkin hyvin Jean Van de Velden tuhon Carnoustie’ssa vuonna 1999,mutta hän ei mielestäni mennyt ”kipsiin” vaan ranskalaisella kävi oikeastaan pahuksen huono tuuri. Vuoden viimeisessä majorissa hämmästeltiin Rory McIlroyn ylivoimaa yhdellä Pete Dyen häijyimmällä luomuksella, Kiawah Island’illa. Sama kenttähän nöyryytti oikein kunnolla monia vuoden 1991 Ryder Cup-pelaajia, joista osan pelättiin yrittävän – huonosti sujuneen pelin jälkeen – jopa hukuttautua läheisiin Atlantin aaltoihin. Kausi sai mahdollisimman komean päätöksen kun Eurooppa kiri, mahdottomalta tuntuneen eron kiinni ja vei niukan voiton Ryder Cup’issa. Golf ei mielestäni ole koskaan tarjonnut vastaavanlaista näytelmää. Pitkät sisään menneet putit tärkeällä hetkellä ja suorissa lähetyksissä saivat katsojat ekstaasiin niin kotona TV:n ääressä kuin paikan päälläkin. On se vähän toista kuin katsella jotain vanhaa koostetta missä jo etukäteen tietää, että ne menee kaikki sisään. Euroopan voiton avainhahmo oli tietenkin Ian Poulter, jonka loppukiri alkoi jo toisen päivän loppurei’illä. Hänen myönteinen uhonsa ja taistelutahtonsa siivitti lopulta koko joukkueen hurjaan lentoon. Parasta antia näin suomalaisittain oli tietenkin nuoren naisjoukkueen pronssi lajin MM-kisoista Turkissa. Kysymyksessä oli merkittävin amatöörisaavutuksemme sitten Mikko Ilosen British Amateur -voiton vuonna 2000. Melkoinen pettymys oli tietenkin miesten todella vaisu esitys samoissa kilpailuissa. Aivan viime vuoden loppumetreillä iloittiin siitä, että Peter Erofejeff ja Mikko Korhonen selvittivät itsensä komeasti maanosamme ykköstourille, jossa meillä on tulevalla kaudella ja hyvin pitkästä aikaa peräti kolme pelaajaa. Kauan sitten eli joskus 90-luvulla Anssi Kankkonen, Mikael Piltz ja Kalle Väinölä elivät unelmaansa ainakin suurin piirtein samoina vuosina. Lopuksi haluaisin nimetä vuoden golfkierroksen, josta luin eräästä jenkkijulkaisusta. 12.5. tänä vuonna, sillä hetkellä maailmanlistan sijalla 1444 ollut, australialainen Rhein Gibson, kiersi Oklahoman Edmond’issa sijaitsevan 6.263 metriä pitkän River Oaks -kentän 55 lyönnillä. Kortista löytyi 2 eaglea, 12 birkkua ja 4 par’ia. Kentän par on 71. Todisteena sille, ettei golfissa ole helppoja ennätyksiä on se, että samainen 55 on pelattu kerran aikaisemminkin. Se tapahtui vuonna 1962 ja tekijänä oli kohtalaisesti PGA -tourilla menestynyt Homero Blancas. Todettakoon, että PGA Tourin ennätys on edelleen ”vain” 59, jonka on tehnyt jo useampi pelaaja, mutta ensimmäisenä Al Geiberger, vuonna 1977.
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitTilander Tuulettaa1
BlogitEntinen tyttö
BlogitEntinen tyttö
BlogitIlon sanomat
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitSami Sarpakunnas3
BlogitTilander Tuulettaa3
Mielestäni Jean van de Velde kyllä meni kipsiin, kun viimeisellä yritti vesiesteestä lyödä mahdottoman lyönnin. Tosin muistikuva on epäselvä, kun Nelonen katkaisi lähetyksen ennen loppuhuipennusta. Jos siis muistan oikein.
Johan suomalaisia oli juuri kolme kappaletta Euroopan kiertueella kaudella 2010, kun Kakko ja Korhonen nappasivat kortit 2010 karsinnoista – mikäli muistini ei tee tässä temppujaan? Toki kausi oli sitten mitä oli, kun miestä kaatui kuin heinää lasaretin puolelle.