Vuosi sitten vertailin monia ärsyttävällä tavalla Mikko Ilosta ja Jarkko Niemistä jutussa, jossa väitin, että Mikko on tosiasiassa lähempänä maailman kärkeä golfissa kuin Jarkko tenniksessä. Perustelin juttuani sillä, että golfissa on todellisia huippuja moninkertainen määrä tennikseen verrattuna.
Mikon tämän päiväinen voitto Irlannin avoimissa tukee hyvin näitä väitteitäni. Ei auttanut vaikka järjestäjämaa oli houkutellut paikalle kaikki kolme suurpelaajaansa, jotka ovat viimeisen seitsemän vuoden aikana hankkineet pienelle vihreälle kotisaarelleen kaikkiaan 6 Major-voittoa. Padraig Harringtonilla, (3) Rory McIlroylla (2) ja Graeme McDowellilla (1) ei ollut apua edes patrioottisesta kotiyleisöstä. Alusta asti kilpailua johtanut Mikko Ilonen oli näille maailmantähdille tällä kertaa aivan liian kova vastus.
Nyt on pakko kääntää katseet vajaan kuukaudenkuluttua pelattavaan kauden kolmanteen Majoriin, The Open’iin. Kilpailu pelataan Liverpoolin Hoylake’ssa, jossa kilpailu vieraili viimeksi vuonna 2006 ja jossa Mikko selviytyi silloin mukavasti 20:n sakkiin. Vielä merkittävämpää on kuitenkin mielestäni se, että Mikko vuonna 2000 voitti juuri tällä samaisella kentällä maailman tärkeimmän amatöörikilpailun British Amateur’in, joka kertaheitolla teki hänelle tilaa golfmaailman parhaisiin pöytiin. Mikon nykyinen hyvä vire ja positiivisia muistoja herättävä kenttä voisi tällä kertaa poikia sellaisen yllätyksen, josta emme ole oikein uskaltaneet aikaisemmin haaveillakaan.
Olisi se aikamoinen uroteko, jos Mikko The Openin onnistuisi voittamaan. Ainakin ruotsalaisille olisi varmaan katkera pala, jos suomalainen miesgolfari ehtisi ennen heitä. 😉
Eniten jäi ihmetyttämään G-macin lepsuus viimeisellä kierroksella. Olin varma, että hänestä tulee Mikolle kovin vastus sunnuntaina, mutta vaisua oli, varsinkin miehen puttaaminen. Ihan kuin olisi pelannut puoliunessa vastoin yleensä ärhäkkää pelityyliään. Mies piteli kättään pitkään otsallaan viimeisen putin jälkeen ihan kuin päätä olisi särkenyt…
Toivottavasti voittaa Openin ! Taitaa vain siinä kisassa olla enemmän suuria pelureita ja palkinnon suuruuskin kiinnostaa useampia. Kuitenkin tsemiä Mikolle Openiin.
Upea suoritus Mikolta, vielä paineen alla hyvän ensimmäisen kierroksen jälkeen. MIkko näyttäisi olevan ET rahalistalla sijalla 11, joten Ryder Cup joukkue voisi olla mahdollinen. Riippuu varmaan paljon The Openin sijoituksesta.
Ryder cup listalla hän on 19. Vielä olis paljon kirittivää mutta toki mahdollista.