Tänään on Mikko Korhosen vuoro astua esiin ja pitää voittopuhe 20 vuoden tauon jälkeen. Kuva: Getty Images
Blogit | Teemu Tyry |
10.6.2018

Mikko Korhonen karistelee apinaa selästään Itävallassa

SHG:n kasvatin voittotaisto Itävallassa antaa potkua uusien harrastajien houkuttelemiseksi Kansallisen Golfviikon käynnistyessä sunnuntaina.

Sunnuntai 10. kesäkuuta menee jo ennen Itävallan ET-kisan finaalikierroksen käynnistymistä kotimaisen golfin historiaan.

Mikko Korhosen viiden lyönnin johto European Tourin kisassa Itävallassa on suomalaisittain ennätyksellinen pääkiertueilla.

Heinäkuussa 38 vuotta täyttävälle Korhoselle päivä on tunteita herättävä.

Hänen viimeiset voittonsa (kolme kpl) ovat amatööripeleistä, 20 vuoden takaa juniorikisoista kaudelta 1998.

European Tourin karsintafinaalissa 2014 Korhonen toki oli paras, mutta tätä ei edes ET:n virallisilla sivuilla lasketa viralliseksi kilpailuksi.

Jos Korhonen sunnuntaina pitää voittopuheen, hän noussee European Tourilla tällä mittarilla aivan kärkipäähän, ehkä jopa kaikkein aikojen ykköseksi.

Korhosen voitottomuus on melkoinen mysteeri ja sattumien summa, sillä aikuisiällä hän ehti kilpailla amatöörinä sekä ammattilaisena pienemmillä kiertueilla  pitkälti toistakymmentä vuotta ennen European Tourin uran käynnistymistä.

Asetelma viimeiselle kierrokselle on suomalaisittain enemmän kuin lupaava. Viiden lyönnin johto kentällä jossa Korhonen oli jo edelliskauden kisassa kakkonen.

Kolmen ensimmäisen päivän saldo, 13 birkkua eikä yhtään bogia vahvistavat kehonkieleltään erittäin itsevarman oloisen Korhosen lähtökohtaa peliin.

Korhosen pelikaveri Shaun Walters on maailmanlistalla 461:s., kaikki muutkin 6-8 lyönnin päässä olevat haastajat sijaluvuilla 158-1153.

Ykköshaastaja menestyshistoriansa ja paikallistuntemuksensa johdosta on 54-vuotias Miguel Angel Jimenez, joka tapasi 2010-luvun alussa tässä samaisessa kilpailussa nykyisen vaimonsa.

Uransa ensimmäisen seniorien majorin vastikään voittanut Miguel Angel Jimenez on suuri yleisönsuosikki toisessa kotimaassaan Itävallassa.
Kuva: Getty Images

Korhosen ei kuitenkaan tarvitse sunnuntaina keskittyä tulostaulun seurantaan.

Oman ajatuksen pitäminen kirkkaana riittää pitkälle, kyse on pitkälti paljon puhutusta itsensä voittamisesta.

Kansallinen Golfviikko käynnistyy sunnuntaina. Opastusta lajin pariin ja muuta sytyttävää ohjelmaa riittää  koko viikon ajan  kentillä ympäri Suomen. Mikko Korhosen menestys, mahdollinen voitto antavat tälle viikolle lisäpuhtia.

Muistutuksen todettakoon, että tehokkain tapa saada lajin pariin uusia pelaajia, on innostaa ja taluttaa perheenjäseniä, sukulaisia tai ystäviä golfin pariin kädestä pitäen.

Henkilökohtaisen muistijäljen Korhonen jätti jo  marraskuun 10. päivänä 1995, jolloin hänet palkittiin Golflehden Kauden Komeettana silloisessa Kivenlahden sisähallissa. En päässyt tekemään sopimaamme haastattelua ja palkitsemista, sillä nuorin poikani Tuomas päätti syntyä etuajassa samana päivänä.

Mikäli Mikko Korhonen tänään yltää ykköseksi, muistijälkiä jää tuhansille suomalaisille golfin ystäville.

Kärkipari lähtee kierrokselleen kello 13.15 Suomen aikaa.

 

Teksti: Teemu Tyry

Kommentit

Saako voitolla paikan US Openiin? Mites kauden muut jäljellä olevat majorit?

US Openin juna meni jo, ei pääse.
Open Championshipiin Itävallan voittajaa ei myöskään kutsuta.
Ranskan, Irlannin ja Skotlannin osakilpailussa on kussakin kolme paikkaa jaossa kärkikymmenikössä niille, joilla ei vielä paikkaa Carnoustien kentällä pelattavaan majoriin ole.

PGA Championshipiin tie voisi aueta nousemalla sadan joukkoon maailmanlistalla. Tätä kategoriaa ei kauden viimeisessä majorissa virallisesti ole, mutta sitä on käytetty pelaajamäärän kasvattamiseksi 156:een.

Hola
Täytyy myöntää että luulin Mikon voittaneen muutama vuosi sitten ET:n karsinnat…

Kiitos viestistäsi Timo,
Karsintafinaalin ykköstila on upea suoritus, jonka Mikko Korhonen teki syksyllä 2014. Henkilökohtaisesti listaisin sen voitoksi ja nostaisin huomattavasti tavallisen CT-kisan ykköstilaa kovemmaksi venymiseksi.
”Virallisilla” listoilla, edes ET:n omilla sivuilla tätä ei kuitenkaan voitoksi luokitella.

Yt.Teemu Tyry

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.