16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Teemu Tyry

Mikko Ilonen tarttui mahdollisuuteen

Olympiagolf heräsi suomalaisittain uudelleen henkiin kolmannen päivän aikana. Roope Kakon tulos 68 toi Kakolle hyvän mielen, mutta jätti hänet vielä keskijoukon toiseen puoliskoon.

Mikko Ilosen peli oli lauantaina ensimmäisillä reiíllä nuorallataiteilua. Hän putosi tuplabogeyn myötä ( 4. väylä) jo lähes ”game over” asemiin, mutta esitti tuon jälkeen häkellyttävän nousun.

Sunnuntaina olympiakullasta odotetaan tulevan Justin Rosen ja Henrik Stensonin kaksintaistelu. Muitakin mahdollisuuksia on, mikäli maailmantähtien ote lipeää.

Helppokin veikkaus on se, että Marcus Fraser (-9) joutuu tekemään vielä kovan päivätyön mitalinsa varmistamiseksi. Australian nykyinen viitospelaaja pääsi Rioon takaoven kautta, mutta on käyttänyt mahdollisuutensa ”maksimaalisesti” hyödykseen.

Fraser on erittäin ”cool” pelaaja, tuorein näyttö tästä saatiin hänen voittaessaan maaliskuussa merkittäväksi kisaksi laskettavan Malesian avoimet. Aussin vire on kuitenkin vaihdellut ja menestys jäänyt viimeisten kuukausien aikana todella vaisuksi.

Pronssimitalista ja kirkkaammistakin arvometalleista haaveilee vielä perustellusti kymmenen pelaajaa, jotka ovat 3-6 lyönnin päässä Fraserista.

Mikko Ilosella on urallaan lukuisia kovia näyttöjä viimeisen kierroksen nousuista isoissa kisoissa. Ikimuistoisin näistä on Open Championshipin paras tulos kaudella 2001, tuolloin 20-vuotias amatööri nousi yhdeksänneksi kaukaa keskiryhmästä.

Pettymyksiä ja romahduksia on vähintään vastaava määrä, kuten useimmilla tähdillä. Kun kärkipään sijoituksista pelataan, massasta erottuminen vaatii todella kovaa peliä, joskus riskinottoakin paikoissa, joissa siiihen ei normaalioloissa tartuttaisi.

Sunnuntaina Ilonen saa kovat kirittäjät, Padraig Harringtonin sekä Matt Kucharin. Käytännössä kaikki mitaleissa kiinni olevat ja niitä tavoittelevat ovat jossain vaiheessa uraansa voittaneet yhden tai useampia merkittäviä kisoja Cheng Tsung Pania lukuunottamatta. Gil Hansen kenttä on erotellut  jo kolmen päivän aikana jyvät akanoista.

Mikko Ilosella on ollut henki päällä etenkin kentän ulkopuolella, hän on saanut virtaa muista suomalaisurheilijoista sekä kisatunnelmasta ja varmasti sitä myöskin muille antanut.

Marcus Fraser on päätöspäivänä sekä takaa-ajaja, kuin myös takaa-ajettu. Kuva: Getty Images

Marcus Fraser on päätöspäivänä sekä takaa-ajaja, kuin myös takaa-ajettu. Kuva: Getty Images

Päätöspäivä Riossa on Iloselle isojen mahdollisuuksien paikka. Kierroksesta tulee suomalaisittain kihelmöivän jännittävä, mikäli Ilonen pysyy nuoralla ensimmäisillä reiíllä.

Onnistuessaan Mikko Ilonen voi olla kisoissa eniten tv-aikaa saava suomalaisurheilija- ja ensimmäinen mitalisti. Golfin kannalta ajatellen kisat ovat Ilosen nousun myötä jo nyt menneet varsin hyvin, laji saa sunnuntaina melkoista boostausta kotimaisessa mediassa.

Peukut pystyyn.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)