Veikkauksen Risto Nieminen taisi tässä äskettäin todeta, että eivät suomalaiset ole niin urheiluhulluja kuin yleensä kuvitellaan. Menestyshulluja me hänen mukaansa sen sijaan kylläkin olemme. Menestystä tuntuu kovasti janoavan myös Suomen Golfliitto joka, todella laihan vuoden jälkeen, meni ja palkkasi ruotsalaisperäisen valmentajan Staffan Johanssonin. Staffan on muutaman viime vuoden ajan valmentanut Islannin maajoukkuetta, joka jäi muuten syyskuussa Algarvessa pelatussa Nations Cup -mittelössä viimeiseksi. Islanti oli myös ainoa joukkue jonka edelle Suomen kakkosmaajoukkue siellä hädin tuskin selvisi. Nyt Islannista on kuitenkin rahat loppu ja Staffan siirtyy Suomeen, josta sitä taitaa vielä vähän löytyä. Suomalaiset ovat hyödyntäneet ruotsalaisosaamista vuosien mittaan erittäin niukasti. Thure Lindskog opetti Talissa neljä kesää jo 1930 luvulla. Häneltä sai viime perjantaina edesmennyt Grand Old Pro, Sigge Nyström ensi oppinsa ruotsalaisen ”pallopoikana” toimiessaan. 1970-luvulla jääkiekon 3-kertainen maailmanmestari Sven Tumba antoi muutamia golfklinikoita maamme eri puolilla ja 1980-luvun lopulla, Ruotsin ensimmäisen sukupolven ammattilaispelaaja Per-Arne Brostedt vieraili maajoukkueleireillämme. Staffan Johansson tulee Suomessa törmäämään samantyyppisiin vaikeuksiin kuin Islannissakin joista vähäisin ei ole ilmasto. Islannissa ei ole kunnon kesää koskaan, eikä tosin talveakaan ja lämpömittari keikkuu koko vuoden tuossa nollan ja kymmenen asteen välimaastossa. Meillä vaihtelut ovat onneksi paljon jyrkempiä. Amatöörien MM-kisat menivät tänä vuonna harvinaisen huonosti, mutta näinhän eivät asiat ole aina olleet. Vuonna 1996 Suomen miesten joukkue oli Filippiineillä peräti viides ja sen ykkönen, Imatran Kalle Aitala oli koko kisojen paras miespelaaja. Tuon kisan tuloslistaa tarkemmin lukiessaan huomaa, että 16 lyöntiä Kallea takana oli nuori ja lupaava espanjalainen Sergio Garcia. Me kaikki tiedämme missä Sergio on nyt, mutta missä on Kalle? Naiset olivat tuolloin ilahduttavasti yhdeksänsinä ja Nina Laitinen henkilökohtaisesti komeasti toinen. Chilessä kaksi vuotta myöhemmin Mikko Ilosen johdolla kamppaillut joukkueemme taisteli jopa voitosta johtamalla kisaa kolmen päivän jälkeen. Huonosti mennyt viimeinen kierros merkitsi kuitenkin kahden vuoden takaisen viidennen tilan uusimista. Mikko Ilonen oli tuolloin henkilökohtainen kakkonen. Tämän vuoden sijaluku, miehet 35. naiset 25. saa meidät kaikki haikeudella muistelemaan noita aikoja. Millä uusi päävalmentaja sitten saisi suomalaiset takaisin amatöörien kärkikahinoihin? Ensiksi hänen tulisi kartoittaa kaikki lupaavimmat tyypit ja pitää sen jälkeen huolta siitä, että nämä eivät kotimaassaan juurikaan viihdy. Muistan vielä kuinka Mikko Ilonen kovetti itseään kuukausikaupalla Irlannin länsirannikon tuulen pieksemillä linkseillä ennen lopullista läpimurtoaan. Jos siellä oppii pelaamaan, eivät mitkään olosuhteet enää hetkauta. Viime vuosien amatöörijoukkueita on myös heikentänyt se tosiseikka, että harvoilla huippulahjakkuuksillamme näyttää olevan aivan liian kova kiire rynnätä siihen, joidenkin ”mustaksi aukoksi” kuvaamaan paikkaan eli ammattilaistoureille. Taloudellinen laskukausi tulee varmasti lähivuosina hillitsemään näitä pyrkimyksiä ja niinpä uudelle päävalmentajalle jäänee käteen hieman parempaa materiaalia ja varsinkin vähän pitemmäksi aikaa.
On täysin selvää, että kun ottaa huomioon väestöpohjan ja vallitsevat olosuhteet eri maissa, on valmentajien ja valmennusjohdon syy mikäli menestystä ei tule. Samoin kuin golfvalmentajille kävi myös esim. jalkapallossa Antti Muuriselle, jonka johdolla hävittiin ratkaiseva ottelu Hollannille Hollannissa ja menetettiin mahdollisuus lopputurnaukseen. Aivan oikein, että Muurinen sai senjälkeen lähteä. Kyllähän nyt Hollanti olisi pitänyt voittaa. Sama on luonnollisesti tilanne golfissa, jossa meidän tulisi em. edellytykset huomioiden pärjätä huomattavasti paremmin.