16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Teemu Tyry

Matkailu avartaa

Terveisiä Sveitsistä! Todella työntäyteisen kesän kääntyessä syksyksi on hyvä päästä välillä reissuunkin ulkomaille. Minulla jo koneeseen istuminen ja kännnykän sulkeminen on iso steppi, olo rauhoittuu kummasti. Koneessa ja matkalla kun ei pysty tekemään arkeen liittyviä töitä. Yleisurheilun MM-kisojen aikaan oli ilo tutustua aiturilegenda Renaldo Nehemiaihin joka toimii nykyään urheilijoiden managerina. Hänen viestinsä ”lentokoneella matkustaminen on minulle kuin lomaa” on jäänyt päähäni soimaan monen monta kertaa. Hullulta kuulostava ajatus, mutta myönnnän olevani hengenheimolainen. Koneessa tulee, varsinkin yksin matkustaessa varsin fiksujakin ajatuksia päähän. Ensimmäinen kohteeni tällä reissulla on Sveitsi, josta siirryn suoraan Barcelonen eteläpuolelle paikalliseen turistikohteeseen. Vielä kerran otsikkoon, ammatillisestikin pidän tärkeänä että käy riittävän usein tutustumassa siihen, miten muualla maailmassa golfataan ja asioista ajatellaan. Crans Sur Sierren kenttä on yksi Euroopan Tourin kauneimpia, nimenomaan maisemiltaan. 1450 metrin korkeudessa pallo myös lentää pidemmälle kentällä joka on tehty käsittämättömän pieneen tilaan. Hengenvaaralliseksi sitä voi myös kutsua, väylät kulkevat niin lähellä toisiaan, yleisö ei aina osaa aavistaa mistä pallo tulee. Sveitsin kisassa riittää väkeä, yleisömääräksi on etukäteen arvioitu 50.000. Lauantaina oli jo ruuhkaa. Aina on kuitenkin joukossa niitä, jotka katsovat pysyväisoikeudekseen puhua erittäin kovaan ääneen kännykkäänsä. Nykystandardien mukaan kenttä on lyhyt, avuksi otettin Seve Ballesteros joka pisti griineihin melkoisesti muotoja. Nimenomaan siten, että pienistä kohteista tehtiin vieläkin pienempia, tuuhea karva griinin ulkopuolella tekee lähipelistä lähinnä helvetillisen testin kaikille. Hyvä lähipeli nousee oikeuksiinsa, mutta griineiltä poistuu pää alhaalla, lyötyinä jatkuvasti pelaajia. Kun kutsu tuli, järjestin kalenterista väkipakolla aikaa Sveitsin matkaan, viidesti kisan studiossta selostaneena tunsin oikeudekseni päästä kerrankin myös paikanpäälle. Upea paikka onkin. Televisio latistaa, se tuli taas kerran havaittua. Golf on vain osa kahden yhteen kasvaneen ( Crans & Montana) kylään elämänmenoa. Talvikaudella paikka kuhisee elämää ja lasketttelijoita. Omat pikku kämppänsä alueella on ainakin Michael Schumacherilla, Sergio Garcialla sekä Adam Scottila Mikko Ilosen peliä on ollut upea seurata, ”poika” on kasvanut ET:n mittakaavassakin erittäin taitavaksi pallonlyöjäksi varsinkin puilla ja raudoilla. Lähipeli ja putti ovat täällä estäneet kärkipaikalle nousemisen. Kädet eivät ainakaan tällä viikolla ole olleet riittävän herkkiä. Entistä vahvemmin uskon että Mikko voi tulevina vuosina vielä saavuttaa jotain ennennäkemättömän suurta. Kunhan alle sadasta metristä pelaaminen vielä olisi muun osaamisen tasolla… Peter Hedblom ja Alex Noren, Mikon tallitoveri muuten, ovat olleet vaatemerkki Peak Performancen vieraiden seurana illallisilla. Muistan ikuisesti Hedblomin PM-kisoista 1987. Tuolloin 17-vuotias gävleläinen näytti aikuisille taivaan merkit. Ajattelin että tuosta miehestä täytyy tulla jotain suurta. Voittoja ET:lla on lähes 20 vuotiselta uralta vain kaksi, mutta vielä 38-vuotiaana Hedblom uskoo parantavansa tasoaan. Mielenkiintoista oli kuulla Peterin pitkä vuodatus siitä, kuinka tärkeää huipuille sekä junioreille on hyvän fysiikan rakentaminen ja sen ylläpito. -Katsopa nyt World Rankingia , Tiger on himotreenaaja salilla, samoin Vijay Singh joka tietoni mukaa käy varsin säännöllisesti kahdestikin päivässä salilla. Tekemässä, ei ihmettelemässä. Garcia, Harrington, Els, nuorista puhumattakaan, upeassa kunnossa kaikki tyynni. 10-15 vuotta sitten ET:n kisapaikoilla vain harva oli pelin jälkeen salillla, nyt treenikeskuksissa on jatkuvaa ruuhkaa. Voiman lisäksi nimenomaan liikkuvuuden parantaminen on golfmenestyksen avainasia, Hedblom pohti. Olen usein miettinyt sitä, kuinka pitkään ET:lla kiertäneet sotaratsut jaksavat vuodesta toiseen. Hedblomin osalla ainakin auttaa se, että elämänasenne on hyvin, hyvin positiivinen. Mies iskee useimmat asiat huumoriksi ja nauraa räksyttää kaiken aikaa. Nämä varmasti parantavat viihtyvyyttä, omaa sekä lähiympäristön. Alexander Noren pelaa toista kauttaan Tourilla. Monet muutkin kuin Peter Hedblom ovat povanneet hänelle ruusuista tulevaisuutta. -Ruotsin seuraava suurpelaaaja, esitteli Hedblom 26-vuotiaan kolleegansa vieraille. Minulla oli ilo keskustella Norenin kanssa illallispöydässä. Fiksu nuorukainen jolla on jalat tukevasti maassa mutta tavoitteet korkealla. -Teen paljon töitä menestykseni eteen. Pidän tärkeänä sitä, että suoritin Oklahomassa tutkinnon ja sain aikaa kypsyä pelaajana. Onneksi siirryin ammattilaiseksi vasta 23-vuotiaana enkä neljää vuotta aiemmin. Se oli urani kannalta ratkaisevaa, Alexander Noren tuumi. Pistäkää nimi mieleen. Paikalliset toimittajat ja valmentajat ovat kuin yhdestä suusta ja oma-aloitteisesti valitelleet sitä, että Sveitsistä ei kasva huippugolfareita. -Täällä golfaavilla on keskimäärin asiat liian hyvin. Nälkä menestykseen puuttuu, rahaa tulee muutenkin joko vanhemmilta tai sponsoreilta. Kilpailua vie tätä kirjoittaessani aivan omilla luvuillaan kulkeva Rory McIlroy. Hänestä odotettiin kauden alkaessa jopa Ryder Cup-pelaajaa, tämä toteutuu kuitenkin aikaisintaan syksyllä 2010. Irlantilaisten menestys kuluvalla kaudella on ollut ennätyksellistä. Nälkä vai mikä lienee, sattumakin, mutta ykköstiloja on ennen sunnuntaita kahdeksan. MOnen päässä soi jo kysymys, onko Rory McIlroy seuraava Sergio Garcia? Euroopan Tour totisesti tarvitsisi pari valovoimaista nuorta tähteä jotka haastaisivat nykyiset tähdet. Crans Sur Sierressa on varsinaisen kentän lisäksi myös toinen, Jack Nicklauksen piirtämä yhdeksänreikäinen. Jos mahdollista, vieläkin pienempään tilaan sullottu. Kysyinkin aivan positiivisessa mielessä sveitsiläiseltä toimittajalta miksi Nicklaus on ostettu kalliillla tekemään työ jossa todellista suunnittelua on vain pieni osa. Suurin haaste on ollut turvallisuusriskien minimointi. -Kuten hyvin ymmärrät, täällä Crans Montanan alueella on paljon ihmisiä joilla on tolkuttomasti rahaa. Ja jotta nuo kentän viereiset asunnot kävisivät kaupaksi, Jack Nicklauksen nimen liittäminen myy paremmin, hän loogisesti järkeili. Tämän jälkeen minun oli hivenen helpompi ymmärtää, miksi kolmannen viheriön vieressä olevan talon pienen oloinen yläkerta maksoi kaksi miljoonaa euroa. Tiger Woodsin ensimmäinen kenttä avataan piakkoin Dubaihin. Hintalapuissa on huomattavastikin suurempia lukuja. Tähän asiaan liittyen, Suomessa tullaan rakentamaan seuraavien vuosien aikana paljon, joidenkin mielestä liiankin paljon asuntoja kenttien ympärille. Ja päinvastoin, uusia kenttiä sen siivittämänä, että alueen varsinainen business rakentuu kentttää ympäröivistä asunnoista. Ulkomailta on hyvä hakea toimittajankin näkemystä näistä asioista, jotta oppii ymmärtämään sitä mitä suomalaisille tulevaisuudessa tarjotaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Antti Vaalas says:

    Olin samassa 87 PM-joukkueessa ja pelasin Hedblomin kanssa kisan kaikki neljä kierrosta. Ensimmäisenä päivänä (36 reikää per päivä) meidät oli arvottu viimeiseen ryhmään, toisena päivänä pelattiin perinteiseen tyyliin käännetyssä järjestyksessä ja olimme jälleen viimeisessä ryhmässä. Uskomatonta, monessa mielessä! Parhaiten on jäänyt mieleen Peterin griinityöskentely. Hän oli niin nuoruuden intoa täynnä, että ei malttanut katsella pallon rullausta puttiasennosta. Sen sijaan Peter harppoi reiälle sellaisella innolla, että hän joutui siinä yleensä odottamaan pallon saapumista hetken. On se Peterinkin vauhti hidastunut noista päivistä.