16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Mastersissa liikaa kutsuvieraita?

Maailman elitistisimmällä golfklubilla tuskaillaan nyt sitä kun pelaajia näyttää, pahimmassa tapauksessa, tulevan tänä vuonna jopa yli 100 kappaletta, mikä on lähes ennen kuulumatonta.

Edellisen ja ainoan kerran näin pääsi tapahtumaan melkein 50 vuotta sitten (1966). Augusta Nationalin herrat haluaisivat osanottajamäärän pysyttelevä jossain 90 paikkeilla ja tulevat vuorenvarmasti muuttamaan osallistumiskriteereitään ensi vuodeksi.

Huhujen mukaan he ovat luopumassa siitä tavasta, että maailman listan 50 parasta edellisen vuoden vaihteessa kutsutaan eli juuri siitä kriteeristä jolla Mikko Ilonen pääsi tänä vuonna mukaan. Maailman listaan palattaisiin sitten yhden ja ainoa kerran paljon lähempänä varsinaista tapahtumaa eli siinä vaiheessa kun ns. Floridan kierros on maaliskuun puoliväliin mennessä pelattu.

Kilpailun perustajan, ikiamatööri Bobby Jonesin henki elää klubilla vielä niin voimakkaana, ettei esim. amatöörien lukumäärään, joita tänä vuonna lienee 7 kappaletta, ei puututa. Myös vanhoja voittajia kutsutaan mukaan varmasti niin kauan kun he jaksavat kävellä läpi mäkisen kisakentän.

Kun kaikkiin muihin Majoreihin otetaan 156 pelaajaa, herää kysymys miksi Masters ei ota enempää? Yksi syy on varmasti kilpailun ajankohta. Huhtikuun alku on usein vielä hyvin epävakaista aikaa ja isommalla pelaajamäärällä voisi joskus käydä jopa niin, ettei kaikkia neljää kierrosta saataisi pelattua, mitä ei ole vielä koskaan tapahtunut.

Klubi inhoaa jostain syystä myös kahdelta eri tiiltä tapahtuvia lähtöjä joihin se on harmikseen joutunut muutamana viime vuonna menemään ja pilvisinä iltoina voi myös pimeys yllättää.

Masters –turnauksen järjestelystä vastaa yksin seuran 300-päinen jäsenistö, eikä suurilla golfjärjestöillä ole siellä mitään sananvaltaa eli he pystyvät periaatteessa muuttelemaan asioita kilpailun suhteen lähes mielensä mukaan.

Vaikka mukaan pääsemiseksi on laadittu selvähköt kriteerit, haluavat he kuitenkin korostaa kilpailun alkuperäistä ideaa, jossa Bobby Jones kutsui tärkeimpiä pelikavereitaan kilpailuunsa.

Olen ehkä kertonut tätä seikkaa korostavan vanhan jutun ennenkin, mutta se kuului näin: Joskus 1980-luvun loppuvuosina Augusta Nationalia johti tiukkapipoinen herra nimeltä Hord Hardin. Hän oli oman seurueensa mukana kiertämässä kenttää kilpailua edeltävällä viikolla ja heidän edessään pelasi yksinään Mastersin jo kerran (1985) voittanut Saksan Bernhard Langer, joka on kuuluisa hitaasta pelistään.

Langer viipyili herrojen edessä olevilla viheriöillä pitkään puttaillen useampia palloja ja monesta eri suunnasta. Puheenjohtaja Hardin ei jaksanut pitkään moista menoa ihmetellä, vaan määräsi jonkun apulaisensa viemään seuraavansisältöisen viestin mestarille. ”Herra Langer. ”Lisätkää vauhtia ja muistakaa, että tämä on edelleen kutsukilpailu!”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)