26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Mastersin lumous kestää

Pinna oli heti alkuun kireällä kun viimeisen päivän lähetys, Nelosen Sportilla, piti alkaman ja jouduimme ihmettelemään puolituntiseksi venynyttä Salibandyn palkintojenjakoa. Ymmärrän, että finaali piti seurata loppuun saakka, mutta palkintojenjaosta oli tuskin kukaan muu kiinnostunut kuin jo, paikalla valmiina ollut, Vantaan Energia-areenan 3000-päinen yleisö. Masters onnistui jälleen kerran olemaan se sama kiehtova tapahtuma jota olemme saaneet jo täältä Suomestakin käsin melkein 30 vuotta jännittää. Taas kerran saimme nähdä loistavia yksilösuorituksia ja myös kirveleviä takaiskuja sopivassa suhteessa. Se miksi Augusta Nationalin viimeisellä ysillä aina tapahtuu niin paljon jännittäviä heilahduksia, johtuu paljolti siitä, että siellä on kaksi suhteellisen lyhyttä, mutta kimuranttia par viitosta joilla niin eagle kuin tuplakin syntyvät melkein yhtä kevyesti. Reiällä 15 tehtiin 15 eaglea, mutta yksi ennakkosuosikeista Ernie Els teki siinä perjantaina masentavan seiskan. Reiällä 13 taas siihen saakka loistavasti pelannut K.J.Choi teki viimeisellä kierroksella kuutosen jonka täytyi tuntua vähintäänkin tuplalta. Tämänkertaista tapahtumaa ryyditti erityisesti maailmanykkösen Tiger Woodsin kauan odotettu paluu työnsä ääreen sekä parin vanhan herran hämmästyttävän laadukas esitys. 60-vuotias ja molempien lonkkiensa leikkauksesta hyvin toipunut Tom Watson osoitti kisan ensimmäisellä kierroksella, (67) ettei hänen esityksensä Turnberryn British Openissa suinkaan olleet mitään onnenkantamoisia. Häijyn pitkä Augusta National ei pitäisi alkuunkaan sopia, draivin pituuksissa ”nallipyssyluokkaan” pudonneelle Watsonille ollenkaan, mutta kuinka väärässä me taas olimme. Viisikymppisen Fred Couplesin mainio peli ei sen sijaan ollut mikään yllätys sillä niin selvää jälkeä hän on tänä vuonna tehnyt Champions Tourilla. Viimeisen kierroksen ”Amen Corner” koitui nyt hänen kohtalokseen ja varsinkin edellisessä blogissani myrkylliseksi kuvaamani pikkuisen 12:n tuplabogi teki kipeää. Couplesin draivit ja miksei puttipelikin ovat edelleen sitä luokkaa, että hän tulee vielä pitkään kiusaamaan nuorempiaan. Phil Mickelson näytti minusta voittajalta jo ensimmäisen kierroksen jälkeen. Hän viihtyy hyvin Augustan kentällä, eikä pelkää ottaa riskejä. Harva tuostakaan porukasta uskaltaa näissä olosuhteissa vedellä täysiä wedge-lyöntejä 15 metrin päässä lipusta. Lopullinen niitti nähtiin tietenkin reiällä 13, jolla mestarin rautakutonen lennätti, metsässä neulasmättään päällä levänneen pallon – caddy Jim ”Bones” McKayn vastustelusta huolimatta – suoraan lipun juureen. Aikamoinen ja ilmeisesti tahaton vastakkainasettelu nähtiin viimeisen viheriön tuntumassa. Samalla kun voittaja Mickelson oli suuren perheensä halattavana, antoi synkkäilmeinen Tiger Woods, jossain katsomorakenteiden varjossa lyhyen haastattelun, eikä perheestä ollut mitään havaintoja. Augustassa saimme myös nähdä tuulahduksen tulevasta. Korealaisista vanhemmista USA:ssa syntynyt rennon oloinen nuorimies Anthony Kim järjesti viimeisen kierroksen loppurei’illä sellaisen ilotulituksen, jollaisia on harvemmin nähty. Tällaiseltako golf näyttää lähivuosina?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

  • stice says:

    Samalla kun voittaja Mickelson oli suuren perheensä halattavana, antoi synkkäilmeinen Tiger Woods, jossain katsomorakenteiden varjossa lyhyen haastattelun, eikä perheestä ollut mitään havaintoja. Hei, eikö lyötyä ole lyöty tarpeeksi? Kyllä Tigerkin on ihminen. Minä tiesin Mickelsonin voittajaksi jo Tammikuussa, olenko sinua parempi arvaaja urheilussa ?