Maailman listan kakkonen Jordan Spieth on Masterin ensimmäisen päivän jälkeen pienellä kolmen lyönnin karkumatkalle ja etukäteen pahimpiin kilpailijoihinsa (Bubba & Co) verrattuna vielä kauempana. Kenttä oli eilen lähes lempeimmillään, mutta monille harvoin siellä käyville aivan tarpeeksi vaativa. Asia jota selostajakaksikko ei ollenkaan noteerannut oli, että Spieth oli todella lähellä tehdä niin tämän kilpailun kuin majorien historiaa. Jos hän olisi helppoa birkkureikää (15) pelatessaan saanut tuplan sijasta juuri sen birkun ja pelannut loput kolme reikää parissa olisi kilpailun kierrosennätys rikkoontunut sekä myös vielä vanhempi miesten majorien kierrosennätys olisi myös merkitty hänen nimiinsä. Augustan kentän ennätys (63) on Nick Pricen (1986) ja Greg Normanin (1996) nimissä. Yhteensä miesten Majoreissa melkein 30 pelaajaa on tehnyt tuon tuloksen 63 ja sen, jos minkä, olisi jo aika kaatua.
Tiger Woods oli edelleen kilpailun seuratuin osanottaja ja hänen pelistään täytyy sanoa, että esitys oli lievästi lupauksia antava. Paljon puhetta aiheuttanut chippipeli toimi nyt melkein kuin silloin ennen ja vanha mestari käänsi sillä useamman häämöttävän bogin pariksi. Toivotaan nyt suuren yleisön puolesta, että mies saa pelata myös viikonloppuna samoin kuin tietenkin meidän Mikko Ilosemme jonka pitkäpeli ei eilen näyttänyt vielä olevan aivan kuosissa.
Kortin mukaan 15 reiän tulos oli bogi, ei kyllä ole yhtään ollut ikävä Lassi & Co selostuksia. Pysyyköpyysyykö…. vanha hra paari piti jälleen pintansa.
Ei ole Lassin jorinoita varsinaisesti ikävä, mutta kyllä tämä Ahomaa-Karjalainen kaksikkokin onneton on. Omasta mielestään varmaan hauskoja miehiä, kun toistelevat samoja juttuja mm. Espanjan Valavuori jne. Mutta asiaa herrojen suusta ei juurikaan tule. Vaikuttaa siltä, että hommaan ei ole juuri valmistauduttu, vaan paineltu selostuskoppiin siinä uskossa, että oma tietämys riittää tähän hommaan. Ei todellakaan riitä.
riks ja raks – kohta kuuluu poks ! jos – mutku – ennätys … mitä jos kaikki osallistujat olisivat onnistuneet pelaa birkun ensimmäiseen yhdeksään holeen ja sit loput baarissa – tilanne ois tasan ja olis ollut yhteislähtö tänään. mutku – ei niin – ei – jos