Golf on oikeastaan hemmetin vaikea peli. Turhauttavan vaikea useimmiten. Eikä se ole edes reilu. Hyväkään lyönti ei välttämättä takaa hyvää lopputulosta. Links-kentillä peli on vielä vähemmän reilua, ja aivan hemmetin paljon vaikeampi. Mikä ihme linkseissä sitten viehättää?
Osaa golfareista ei mikään. Linksgolf on vähän kuin hormoneilla buustattu versio golfista, ja monien mielestä se on vain yksinkertaisesti liian vaikeaa. Ja vähintäänkin liian sattumanvaraista – eli kaikkea muuta kuin reilua. Ja juuri se links-golfissa viehättää.
Linksgolfin paljon minua syvällisemmin tunteva Jere Jaakkola pureutui sen viehätykseen blogissaan: Parasta, mitä gof voi koskaan tarjota, joten en yritä jatkaa siitä. Ajattelin kuitenkin raapaista pintaa kertomalla, mitä ensikertalainen linkseillä koki, ja miksi se on niin viehättävää.
Olen pelannut muutamia yksittäisiä kierroksia linkseillä, mutten koskaan ole päässyt kunnolla tutustumaan niiden saloihin. Nyt kävin taputtelemassa palloa heinikkoon viiden ja puolen kierroksen verran Irlannissa rehellisillä linkseillä.
Opin tuntemaan taitojeni vajaavaisuuden, syvimmän epätoivon ja ajoittaisten onnistumisten nostattaman alkukantaisen ilon tunteen: kun ykkösväylällä esiinkaivettua puolijumalaista par-pelastusta seuraa triplabogi kakkosella, niin kyllä siinä lasketellaan taivaan reunalta murheen laaksoon vähän liiankin rapsakkaa kyytiä.
Olin ajatellut kirjoittavani linkspäiväkirjaani jokaisen pallon tarinan. Ajattelin rakentaa tarinan hukattujen pallojen ympärille. Kertovani yksittäisten epäonnistumisten kautta yksittäisistä rei’istä ja olosuhteista nivoen samalla niiden ympärille tarinan juonen. Mielestäni se oli loistava juttuidea!
Tajusin suunnitelmani ontuvan marssiessani pro shoppiin pallo-ostoksille kolmannen pelaamani kierroksen jälkeen. Olin varannut reissuun mielestäni tarpeeksi palloja seitsemään kierrokseen. Ne loppuivat ennen neljättä kierrosta.
Sapetti. Pakon edessä pystyin kuitenkin muuttamaan suhtautumistani peliin. Kierrostuloksen sijaan pyrin keskittymään yksittäisiin hyviin reikiin ja yksittäisiin hyviin lyönteihin. Tajusin, että on turha odottaa kierroksen tai edes yhden reiän sujuvan suunnitelmien mukaan ja onnistumisesta toiseen.
Opin kaivamaan iloa sieltä missä sitä on tarjolla. Maisemallisesti sitä on tarjolla joka puolella. Kenttien koruton kauneus, luonnonmukaisuus ja vähäeleisyys tekivät vahvan vaikutuksen. Sellaiseen ei jenkkityylinen bulldozer-kenttä koskaan pysty.
Ballyliffin Glashedy Links on poikkeuksellisen vaativa linkskenttä. Etenkin tuulisessa kelissä.
Links mittaa pelin tason jokaisella mittarilla. Tiiltä palloa on pystyttävä lyömään suoraan. Liikaa kaartava lyönti painuu armotta pitkään heinään ja se tarkoittaa käytännössä hukattua palloa. Minun tapauksessani monia hukattuja palloja. Raudoilla palloa on pystyttävä lyömään alaspäin ja osumaan siihen puhtaasti. Muuten pallo ei koskaan pysähdy griinille.
Chipeissä puhdas osuma korostuu entisestään. 8+ -tason onnistuminen johtaa siihen, ettei kierre pure ja pallo juoksee ulos viheriöltä. Hyvässä tapauksessa se rullaa pitkälle viheriön ulkopuolelle, koska viheriön ympärillä ei ole palloa pysäyttävää raffia, huonossa tapauksessa se löytyy bunkkerista.
Ja bunkkeri ei takuulla ole sellainen, josta pallon voi pelata pois puolihuolimattomasti vasemmalla kädellä. Bunkkerit ovat syviä. Ne ovat ilkeitä. Ne ovat todellisia esteitä, joista on syytä pysyä poissa. Jäljellä on vielä puttaaminen. Viheriöt ovat nopeita, reiän yläpuolella ei kannata olla. Tuuli vaikuttaa pallon linjaan ja myös puttiasentoon. Kolme puttia tulee otettua helposti, ja neljäskin kopautus on vain ajan kysymys.
Onko tässä sitten mitään järkeä? Mikä saa ihmisen vapaa-ajallaan harrastamaan tällaista masokismia? En rehellisesti sanottuna osaa edes vastata. Ehkä se on juuri se äärimmäisyys, jota golf lajina etenkin linkseillä tarjoaa.
Matkan lopuksi pelatut kaksi kierrosta puistokentillä jättivät suuhun hyvän maun, osaan sittenkin pelata golfia. Tiedän tämän kuitenkin valheeksi, mutta valitsen olla ajattelematta sitä. Haluan mieluummin ajatella, että kun pääsen seuraavan kerran kokeilemaan, niin onnistun myös linkseillä. Tulisipa se kerta nopeasti.
Hyvä juttu ja lohduttaa meitä kohtalotovereita. Pelaaminen tarkkuutta vaativalla kentällä on Suomessakin aivan eri juttu kun ”lentokenttällä”. Linksin raffin sijaan meillä on metsää ja vettä mutta ei niin vaativia lähestymislyöntejä ja putteja kuin linksillä.
Olosuhteet vaihtuvat nopeasti ja tuuli on se merkittävä tekijä johon ei osaa valmistautua riittävästi.
Links-golf vaatii erilaisia lyöntejä, kuin ”tikanheitto-golf” ja lähes aina pallo pitää pysyä matalalla – etenkin tuulisina päivinä. Suomalaisilla kentillä aika moni lähestyy aina ”ilmassa suoraan lipulle” periaatteella, eikä koskaa käytä ”chip and run”, mikä on linkseillä ihan peruslyönti. Minä tykkään links-golfista juuri sen vuoksi että se on niin erilaista.
Linksit ovat (peli)kokemuksena parasta mitä golf voi tarjota! Sitä tunnetta ei pysty edes selittämään saati analysoimaan.