16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Maailma kurjistuu, mutta golf porskuttaa?

Legendaarinen amerikkalainen golfkolumnisti Dan Jenkins totesi, ilmeisesti heti tylsän, pitkästyttävän ja järjettömän paljon rahaa jakavan FedEx -cupin jälkeen, että ”ei ammattilaisgolfissa mitään niin suurta ongelmaa ole, mitä ei kunnon lama voisi hoitaa.” Vaikka kunnon lama on sittemmin kasvanut historian suurimmaksi, ei se näytä, ainakaan nyt alkuvuonna, vaikuttaneen golfin palkintopotteihin. PGA Tourin kolmessa ensimmäisessä kilpailussa rahaa on jaettu kuin vanhaan hyvään aikaan eli vielä viime vuonna. Onneksi palkintojenjaossa ei ole enää esitelty typeriä, jättiläiskokoisiksi suurennettuja, miljoonan dollarin shekkejä. Se ei todellakaan näyttäisi hyvältä kun tietää, että moni pääsponsori sinnittelee tällä hetkellä yhteiskunnan tuella eli isojen rahojen lopullinen maksaja onkin veronmaksaja. Tourin näennäisen hyvinvoinnin salaisuutena ovat tietenkin sen useampia vuosia kerrallaan jatkuvat sopimukset eli juuri nyt ollaan tilanteessa jossa sponsorit itkevät, mutta maksavat. Paljon lisärahaa tuovien pro-am paikkojen myynti on kuulemma jo takkuillut kovasti ja naisten tourilla on kolme kilpailua vähemmän kuin vuosi sitten. Paljon rahaa tourille maksavat, mutta toistaiseksi vielä omillaan toimeen tulevat TV-yhtiöt ovat jo viime vuoden puolella menettäneet paljon rahaa siitä yksinkertaisesta syystä, että golfin suurin tähti, Tiger Woods on ollut poissa kilpakentiltä jo yli puoli vuotta ja suunnittelee paluunsa, näillä näkymin, vasta vuoden 2009 ensimmäisen majorin paikkeille eli huhtikuulle. Vuoden kuluttua solmittavasta uudesta TV-sopimuksesta tullee varmasti paljon varovaisempi. Yllä olevat huonohkot tulevaisuuden näkymät koskevat lähinnä maailman ykköstoureja, mutta miten lama sitten vaikuttaa täällä Euroopassa? Jos meillä olisi vielä alkuperäinen Euroopan Tour niin ongelmat olisivat varmasti pitkälti samaa luokkaa, mutta aluksi kummalliselta tuntuva laajentuminen eräänlaiseksi Maailman Touriksi merkitsee ilmeisesti sitä, että tällä puolen Atlantin selvitään lopulta pienemmin vaurioin. Vanhalla mantereella meno todennäköisesti vähän kuihtuu, mutta Aasia ja varsinkin Lähi-itä korvaavat mahdolliset menetykset reilusti. Globaalisti ottaen golfilla on yleisesti ottaen varmasti kovasti laihat vuodet edessään. Lajin kasvu tulee todennäköisesti hiipumaan, kenttien rakentaminen vähenemään ja monet nuoremmat yhtiöt tulevat varmasti olemaan kovilla. Golfin viikkolehden Golfweekin mukaan esimerkiksi kuuluisa Loch Lomondin golfkeskus on myynnissä. Sen omistaja Lyle Anderson on menettänyt kaiken omaisuutensa ja niin kenttä kuin alueella oleva hotellikin on ajautunut roskapankin hallintaan, joka yrittää myydä sitä sadalla miljoonalla punnalla. Kentän isopalkkaiset pro ja greenkeeper on erotettu ja osakkaita on muistettu 7000 punnan kausimaksulla mikä merkitsee 100 % korotusta. Ensi kesäksi suunniteltu ET:n kilpailu on kuitenkin tarkoitus siellä edelleen järjestää, mutta jäseniä ei klubilla ole, saman uutisen mukaan, silloin enää montaakaan jäljellä. Välinepuolella voidaan sitten kokea sellainen, jopa positiiviseksi luonnehdittava ilmiö, että yhä useampi meistä todennee, että viime vuoden mailoilla voidaan vallan mainiosti harrastaa vielä tulevanakin kesänä. Suomessa pelaaminen tuskin vähenee sillä golf on täällä niin edullista että siihen tuskin lamakaan puree.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)