Suomalaiset ovat oletettavasti omaksuneet lyhyen golfhistorian aikana tavanomaista tiiviimmän suhteen kilpailemiseen ja itsensä mittaamiseen. Etenkin varsinaisen golfkauden ulkopuolella. Vierailin vastikään jutuntekotarkoituksessa Lahdessa tutustumassa Par-T golfin uutuussimulaattoriin. Tästä artikkeli vielä erikseen Golfpisteessä. Simulaattoribusineksessa yli 20 vuotta vaikuttaneen Ari Toikan kanssa muistelimme tapahtumia. Simut tulivat Suomeen lähes sattumalta Arin ja hänen veljensä Timon muiden liiketoimien kylkiäisinä. Laitteet markkinoitiin taitavasti lajiin tuoreeltaan hurahtaneiden harrastelijoiden pelihimon lääkitsemiseen. Suomessa oli 80-luvun lopulla enemmän simulaattoreita kuin Ruotsissa, tilanne voi olla edelleen sama. Muistan lukuisia tapauksia, jossa lajissa ensisaskeleitaan ottanut pelaaja tuli simusta ulos rinta kaarella pelattuaan huomattavasti tasoitustaan paremman tuloksen. Ei simuissa tuolloinkaan mitään vaarallista tai väärää ollut, niiden antamat tulokset vaan saivat pelaajat uskomaan itsestään melkoisen paljon ennen kauden alkua. Ihan kaikilla ei sitten keväällä kunto pitänytkään sisäpelaamisen malliin. Muistin virkistämiseksi on hyvä kertoa tuoreimmille pelaajille sekin, että Lahden huippugolfari Kalle Väinölä saavutti yhdessä Kimmo Kempin kanssa epävirallisen MM-hopean USA:ssa pidetyissä kisoissa. Par-T simulaattorit ovat menneet teknisessä kehityksessä valovuoden eteenpäin reilun 20 vuoden aikana, Lahden vierailu avasi silmiä. Siitä siis artikkelina hieman myöhemmin. Varsinaiseen aiheeseen. Olin lauantaina seuraamasa Länsiväylän varteen Espoonlahteen avatun Golfareenan ”tupaantulijaisia”. Tutustujia oli iloisen runsaasti. Innostuin ottamaan aikaa itselleni, nostelin pieniä wedgejä 10 – 60 metrin matkoille. What a feeling! Lähipelin harjoittelu, pienimuotoinen kilpailu on meille kaikille hauskaa ja hyödyllistä. Olisin voinut jäädä halliin pidemmäksikin aikaa jollei päivän ohjelmaan kuulunut käynti kuntosalilla olisi kutsunut. Lyödessäni tuli mieleen se, että sisähallin SM-kisoja ei ole järjestetty…vuosiin. En enää muista milloin idean isät, kotkalaiset lajifriikit viimeksi antoivat näytteen järjestelykyvyistään. Niitä kisoja olen jäänyt kaipaamaan. Kerran onnistuin voittamaankin Ruonalan hallissa, mutta tappion hetkelläkin kisat ovat aina saaneet minulta, ja varmasti kaikilta osallistujilta kosolti kredittiä. Kotkalaiset ovat järjestäneet kisojaan Ruonalan halliin tulleen kiellon jälkeen ainakin myös Talin jalkapallohallisa sekä Eerikkilässä. Vielä kiitos noista upeista talkootyön helmistä. Vaan tuleeko lisää? Mikäli ideoita on, allekirjoittanut kuuntelee mielellään, Golpfpiste ja Golf Digest ovat mahdollisia yhteistyökumppaneita. Talvellakin 40 – 70 metrin wedgen lyöminen jalkapallohallissa reikää kohden opettavainen ja upea kokemus. Kilpailla saa ja pitää talvisin ulkonakin. Jäällä ja lumessa pelataan ja kisaillaan ympäri Suomea. Suurimmat kisat järjestettäneen Jämillä, jossa on täysmittainen 18-reikäinen talvigolfkenttä pituudeltaan 5500 metriä. Helmikuun viimeisellä viikolla ja maaliskuun alussa Hannu Närvin rakentamalla kentällä järjestetään Finnish Open SNOW GOLF Championships, talvigolfin SM-kisat. Kuvia ja kertomuksia olen saanut ko. tapahtumasta paljonkin, nyt olisi tarkoitus lähteä tämä liikuntamuoto kokemaan. Suosittelen tutustumaan aiheeseen, näyttää varsin houkuttelevalta. oheisessa osoitteessa on aiheesta lisätietoja, tästäkin lisää pienen artikkelin myötä. Golfpiste ja Golf Digest ovat jo lupautuneet tapahtuman yhteistyökumppaneiksi. www.jami.fi/lumimaailma/snowgolf Messukeskuksen golftapahtumaan on aikaa tätä kirjoittaessani vajaat kolme viikkoa. Golfpisteen ja Golf Digestin osastolla tulee tapahtumaan edellisvuoden tapaan melkoisesti. Paljastamatta vielä kaikkia herkkuja, voi ainakin luvata sen, että lähipeliosasto ja kilpailut tulevat varmasti olemaan melkoinen vetonaula. Kuten edelllä kirjoitin, lähipeli on tärkeää ja hyvin myytynä visuaalisesti kaunis harjoituspaikka ja testi ovat varma yhdistelmä. Nähdään Messukeskuksessa Golfpisteen osastolla maaliskuun 13-15. päivinä.
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitTilander Tuulettaa1
BlogitEntinen tyttö
BlogitEntinen tyttö
BlogitIlon sanomat
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitSami Sarpakunnas3
BlogitTilander Tuulettaa3