Kesällä ei koskaan pitäisi mennä merta edemmäksi kalaan vaan pelata mahdollisimman monella kotimaan kentällä. Tosin näin kuumina kesinä ajatukset siirtyvät väkisinkin joskus Skotlannin ihanan vilpoisille ja tuulisille linkseille. Omat kotimaan kierrokseni ovat myös hyvässä vauhdissa ja syksyä kohden perinteisesti vielä kiihtyen. Nämä kierrokset poikivat myös aika ajoin uusia ajatuksia mm. siitä millaisille kentille tekee mieli palata takaisin vuodesta toiseen. Koin eräänlaisen ahaa-elämyksen vieraillessani Naantalin Kultarantagolfissa toisena perättäisenä kesänä. Jan Sederholmin viimeisinä elinvuosinaan suunnittelemaa kenttää ei ns. asiantuntijoiden keskuudessa kovinkaan korkealle arvosteta, mutta perusgolfarit näyttävät siellä hyvin viihtyvän ja tulevan takaisin kesä kesän jälkeen. Omat kokemukseni ovat täysin samansuuntaiset ja nautin mm. siitä, että pelini sujuu siellä useimmiten ihan hyvin. Tästä kaikesta on pakko tehdä sellainen johtopäätös, että maassa pitäisi olla enemmän Kultarannan kaltaisia helponoloisia peruskenttiä. Niitä muita, eli Championship -kenttiä meiltä kyllä löytyy, siis kenttiä joilla rivigolfari hyvin harvoin onnistuu halutessaan tekemään edes lyöntipelituloksen. Pistebogigolfin valtava suosio johtuu mielestäni juuri siitä, että aivan liian monilta kentiltä löytyy paljon niin vaikeita reikiä, ettei niistä monikaan viivatta selviä. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että maan kaikkien golfareitten tasoituskeskiarvo on edelleen lähellä 30:a ja, että Championship -kenttien rakentajat palvelevat lähinnä vain sitä noin yhtä prosenttia pelaajista jotka tämän lajin kunnolla hallitsevat ja jättävät suuren (99%) enemmistön vain ihmettelemään, miksei peli oikein maistu.
Toinen yksinkertaisen, mutta miellyttävän golfin ”mekka” löytyy Helsingin Paloheinästä, jonka äskettäin valmistuneelle uudelle 9-reikäiselle pelikierroksia kertyy varmasti enemmän kuin millekään muulle suomalaiselle kentälle. Tässä yhteydessä on taas kerran syytä korostaa, että jos 9-reikäiseltä löytyy myös par -nelosia ja viitosia on se hyvinkin täysimittainen kenttä ja se, joka välttämättä haluaa pelata 18 reikää kiertää sen vain kahdesti. Asiaa huonommin ymmärtävät näyttävät edelleen kelpuuttavan vain 18 -reikäiset täysimittaisiksi.
Alussa mainitusta Kultarantagolfista vielä sen verran, että helposti tuloksia antavan kentän lisäksi paikalta löytyy Major -luokan oheispalvelut.
Kolmas perusgolfin kenttä löytyy Talista. Ei todellakaan mikään championship-tason kenttä, mutta lyhyine par-nelosineen helppo kenttä perusgolfarille. Sijaintikin hyvä monelle suomalaiselle. Kunto tosin harvoin kovin hyvä. Näitä löytyy Suomesta.
Totta puhut, kesäkuun alussa vieraillimme Kultarannassa ja Tilanderin kommentit voi allekirjoittaa sellaisenaan. Yhden pitkän siirtymän vastapainoksi kaikki muut ovat jopa lyhyitä. Ja silti ei syntynyt tunnetta niskaan lyömisestä. Ravintola toimi A-luokkaisesti syntymäpäivävierastamme arvostaen.
Ja toi Paloheinäki on ihan hirvee kenttä..
Kyllä, joskus herra Tilander on myös esiintynyt asiantuntijana , mutta sopivasti loikkaa pois listalta kun on ns. edullista. Talihan on myös sellinen perus kenttä puu3.rauta7 vedge ja putteri riittää. Mukavaa huoletonta liikuntaa yliarvostetulla kentällä.
Lassi tietää mistä puhuu (taas kerran). Yhdeksän reiän setti riittää mainiosti, varsinkin jos vitosiakin on mukana kolme. En ole ainoa joka on sitä mieltä, että Helsingin Paloheinässä on nykyisin pääkaupunkiseudun pari parasta väylää…
Tarkoituksen hakuista ammuntaa: ”Asiaa huonommin ymmärtävät näyttävät edelleen kelpuuttavan vain 18 -reikäiset täysimittaisiksi”
En ole ihan varma, miten tätä helppojen kenttien paremmuutta kannattaa yleistää. Jos esimerkiksi ottaa Espanjan aurinkorannikon, jossa on paljon eritasoisia kenttiä lomagolfareille, eli onko helpot kentät jotenkin suositumpia. No eivät !! En myöskään jakaisi kenttiä helppoihin ja championship kenttiin, koska moni kevyt ja tasainen kenttä voi olla kova haaste ammattilaiselle (esim. 2013 The Open kenttä Muirfield on ihan tasainen, mutta Openissa vain yksi pelasi kierrokset alle parin). Hyvän golfkentän tunnusmerkkejä on minusta se, että se tarjoaa haastetta kilpagolfarille, mutta myös ns. bogireitin. Silloin golfiin tulee myös mielekäs risk&reward elementti eikä peli ole pelkkää ajatuksetonta lätkimistä. En siis yksinkertaistaisi tuota Lassin viestiä ihan noin paljon ja minusta on hyvä, että kentät ovat erilaisia, ei vain erilaisille golfareille, vaan jokainen meistä kaipaa erilaisuutta kierroksilleen, eikö vain?
Jos Lassin väite helppo-golfin suosiosta olisi totta, luulisi että punaisella tiiboxilla olisi ruuhkaa – lomailevista miehistä. Nykyään kun tiiboxin voi valita ja tunnetusti punaisilta on helpompaa kuin keltaisilta. Vaan eipä ole vielä ruuhkaa näkynyt, ehkä Lassi peraa eri kentillä kuin minä 😉