Hämeenlinnan seutua siunattiin jo kuudennella kentällä kun Aulangon Golfklubin uusi Eversti-kenttä viime elokuussa avattiin. Golfkulttuuri on, näin suomalaisittain ajateltuna, ko. kaupungissa jo melko vanhaa sillä lyötiinhän siellä ensimmäistä kertaa pientä valkoista palloa jo välirauhan kesänä 66 vuotta sitten. Pitkä kulttuuritausta merkitsee myös sitä, että väkeä on helppo saada toimintaan mukaan ja Hämeenlinnassa näyttääkin riittävän tarpeeksi pelaajia kaikille kentille. Muualta tulevatkin arvostavat varmasti sitä, että seudulla voi parin päivän oleskelun aikana nauttia niin monista eri tyyppisistä kentistä. Uusi Everstin kenttä on mainio esimerkki hyvästä hinta/laatu-suhteesta. 2,7 miljoonalla eurolla on rakennettu tyylikäs ja toimiva kokonaisuus, jossa kriittisinkään silmä ei juuri löydä mitään paranneltavaa. Parasta jälkeä syntyykin kun projektin kaikki osapuolet tietävät mitä tahtovat, omaavat pitkän lajitaustan ja puhuvat siitä syystä samaa kieltä. Kenttä sai jo ensimmäisenä kesänään niin paljon myönteistä palautetta, ettei sitä varmastikaan kannata jättää väliin kun sillä suunnalla liikkuu. Tässä nimenomaisessa tapauksessa en kuitenkaan edellytä, että lukijat uskovat täysin sanomisiani, koska kenttä on poikani suunnittelema. Eli käykää itse siellä! Vierumäki sai vihdoin valmiiksi pitkään rakenteilla olleen kolmannen kenttänsä, joka kantaa kanadalaisen suunnittelijansa nimeä, Cooke. Pelasin kentän syksyllä, jolloin sen viheriöillekin oli pitkän ”vääntämisen” jälkeen saatu ruohoa kasvamaan. Onkohan se vain sattumaa, että Vierumäen toisenkin ison kentän viheriöiden suhteen on aina ollut tavallista enemmän ongelmia? Cooke oli tavanomaisesta poikkeava, mutta erittäin miellyttävä kokemus ja se on helposti ainakin Lahden seudun viidestä 18-reikäisestä paras. Mittavilla maansiirtotöillä väylät oli saatu mukavasti toisistaan erilleen, vähän links-kenttien mallisesti, omissa notkoissaan kulkeviksi. Viereisille väylillä ei kovin helpolla harhauduta, mutta isojen driverien aikakaudella mikään ei minua enää yllätä. Negatiivisia asioita ei ollut paljon. Vaellus ykkösen viheriöltä kakkostiille on vähän pitkänlainen ja sitä kävellään jopa vähän matkaa takaisin juuri pelattua väylää pitkin. Sitten oli vielä yksi lyhyehkö par-nelonen (13) jossa pelikaverini, 71-vuotias vuoden 1958 mäkihypyn Maailmanmestari Jussi Kärkinen pamautti pallonsa viheriön yli seuraavalle tiille. Vierumäkeä voidaan kaiken kaikkiaan onnitella tästä upeasta uutuudesta, joka tekee tästä vanhasta perinnerikkaasta urheiluopistosta myös aina vaan paremman golfkohteen. Edellisellä kerralla puhuin myös yhdestä pelaamastani uudesta reiästä ja sillä tarkoitin tietenkin Suomen kolmanneksi vanhimman 18-reiän kentän Sarfvikin (Old) uutta ja kallista viimeistä reikää. Sarfvikissa riidellään parhaillaan siitä, pitäisikö tuo vanha kenttä panna kokonaan uusiksi. Itse pelasin siellä elokuussa enkä mitään suurempia ongelmia tällä, vasta 23-vuotiaalla kentällä havainnut, paitsi tietysti tuon uuden, €700.000 maksaneen reiän, josta ei parhaalla tahdollakaan keksi mitään hyvää sanottavaa.
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitTilander Tuulettaa1
BlogitEntinen tyttö
BlogitEntinen tyttö
BlogitIlon sanomat
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitSami Sarpakunnas3
BlogitTilander Tuulettaa3
Eipä tuota Sarvikin uutta reikää tuon osuvammin voi kommentoida! Kotiseurani vuodenvaihteesta alkaen on Kytäjällä, sillä mun satasten repinen loppu juuri tuohon reikään.