Lähes 3 miljoonaa kierrosta - Golfpiste.com

13.5.–20.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][8]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Golfpiste

Lähes 3 miljoonaa kierrosta

Suomi-golfin ”superviikonloppu” on menossa. Eilinen näyttävä ja hyvätunnelmainen ensimmäinen Golfgaala on takana, samoin kuin FGMA:n ja SGKY:n yhteinen kahden päivän seminaari, josta on erillinen raportti Golfpisteessä. Ihan mielenkiintoinen kaksi päivää takana ja ehkä se kaikkein mielenkiintoisin päivä vielä edessä, eli liittovaltuuston syyskokous lauantaina Helsingissä, jossa tehdään päätöksiä vuotta 2015 koskien, toimintasuunnitelman ja budjetin myötä. Eniten latausta tuntuu kuitenkin olevan puheenjohtajavalinnassa.

Palataan kuitenkin tähän kauteen 2014.

Kesä oli vaihteleva. Oli kylmä alkukausi ja kuuma heinäkuu. Pelit taitavat vieläkin joillain kentillä jatkuva, mutta eiköhän ole jo aika todeta, että kausi Suomi-golfissa alkaa olla huomista vaille valmis tältä kaudelta. Toki toivoa sopii, että Ilosen Mikko pokkaa vielä tämän kalenterivuoden puolella Etelä-Afrikasta ET:n 2015 avauksesta mukavan sijoituksen.

Sain eilen pyynnöstä FGMA:n ja SGKY:n seminaaria varten kierrostilastot sekä Golfbox- että Nexgolf-seuroista. Niihin on kirjattu 2,8 miljoona golfkierrosta tältä kaudelta. Luku on n. 20.000 enemmän kuin 2013. Luku ei ole tarkka, sillä se voi sisältää esim. jonkun kentän tiedoissa simulaattori- tai muita ajanvaraustietoja, jotka näyttävät starteilta. Ja varmasti aika paljon jää kirjaamatta aamu- ja iltakierroksia (oma arvakseni että niiden osuus voisi olla jopa luokkaa 100.000). Tilastossa ovat tietysti myös ”ei-suomalaiset” golffarit ja ehkäpä nuo kaksi viimeistä kumoavat toisensa.

Jos otetaan Suomen 143 000 pelaajaa ja nuo 2,8 miljoona kierrosta, keskiarvo o n 20 Nexin tilaston mukaan joka neljäs kierros on vieraspelaajan kiertämä. Kenttien käyttöasteen suhteen luku indikoi kyllä, että teoreettista kapasiteettia lisäkierroksille olisi toinen mokoma. Valonaikaisten kierrosten ja kenttien määrän tulona Suomessa on kapasiteettia n. 6 miljoonaan kierrokseen, mutta kyseessä on luonnollisesti laskennallinen maksimi. Mutta kyllä uusille harrastajillekin on edelleen tilaa.

Vanha totuus kuuluu ”valheet, emävalheet, tilastot”. Eli kaikkiin tilastoihin sisältyy epätarkkuutta, niihin näihinkin, eli kyse on kirjatuista starteista, joka ei välttämättä ole sama luku kuin kierretyt kierrokset. Mutta varmasti melko lähellä sitä. Mukana tietysti myös 9 reikäiset kentät ja par 3-kentät sekä tietysti vajaat kierrokset. Luku sisältää myös sellaisia kenttiä, kuten Keimola, jossa yksi 18 kierros käytännössä tarkoittaa 2 starttia. Mutta niitä ei ymmärtääkseni kovin monella kentällä kirjata kuten siellä.

Tein muutama vuosi sitten laskentaharjoituksen, jossa konvertoin kierretyt kierrokset kävelykilometreiksi ja sitä kautta keskiarvolaskennalla kulutettujen kaloreiden kautta poltetuksi rasvaksi. Silloisella n. 2,5 miljoonan kierroksen panoksella Suomen golfkentillä olisi kulutettu energiaa n. 350 000 rasvakilon eli ison Airbus-340 lentokoneen massan verran ”läskiä”. Toki siitäkin osa on korvattu kierroksen aikana hodareilla taukokioskilla ja olusilla klubitalolla, mutta kyllä liikuntasuorituksena kyseessä on isosta määrästä liikuntaa. Ja vielä lajissa, jonka suurin anti ei välttämättä ole edes sen liikunnallinen panos, vaan monet muut asiat. Niiden suhteen en malta olla linkittämättä tähän Heini Haapalan erittäin ansiokasta blogikirjoitusta.

Kausi 2014 oli hieno, ennen kaikkea Mikko Ilosen menestyksen siivittämänä ja naisten EM-hopean myötä. Toivotaan, että kaudesta 2015 tulee Suomi-golfin kannalta entistäkin valoisampi ja sille tielle meitä viitoittaa lauantainen liittovaltuuston kokous ja siellä tehtävät valinnat.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (18 kpl)

    daapadii says:

    Kaikki meni hyvin, oli fantsua, kaikki freesejä ja iloisia. jippii …

    Tapsa says:

    Markku, otsikkosi on harhaanjohtava. Peräti valheellinen. Luku jonka esität on järjestelmiin tehdyt varaukset. Kirjattuja startteja lienee merkittävästi vähemmän. Ja kokonaisia kierroksia ei liene edes 1,5 miljoonaa. Mutta jos haluaa populisoida asioita, näin se käy.Se ei vaan johda pitkälläaikavälillä mihinkään

    Pekka Montonen says:

    Suuri kiitos Heini Haapalalle ja Markulle, positiivisista ja perustelluista ajankohtaiskirjoituksista golfista. He ovat molemmat henkilöinä myös vaikuttajia, tekijöitä ja tuloksellisia toteuttajia tahollaan. Vain työtä tekemällä syntyy tuloksia. Toivottavasti teidän molempien julkinen viestintäkin saa jatkoa.

    Markku Ignatius says:

    Kiitos Tapsa kritiikistä heti tuoreeltaan. Lähdet siis siitä, että golfkierros on vain 18 reikää? Jos näin on, otsikko on harhaanjohtava, ja peräti ”valheellinen”, pakko myöntää. Itse olen rohjennut ajatelmaan, että myös 9-reikää on golfkierros Jotta ”totuus” tulisi esille haluamallasi tavalla, Nexgolfin n. 2,3 miljoonan kierroksesta 9-rekäisilä kentillä startteja on ollut 500.000. Mutta olisiko väärin arvattu, että myös niistä osa on kiertänyt ilman kirjausta myös toisen 9 reikää? Nexgofin kirjauksista suoraan 1,8 miljoonaa starttia on tehty 18-reikäisillä kentillä. Jos suhde Golfboxin kassa on suurin pirtein sama, näitä on koko potista n 2,2 miljoonaa. En halunnut mitään populismia. Mutta tietysti nämä tilastot voi pyytää myös Golfliitosta, jos katsot minun tietolähteeni jotenkin epäilyttäväksi.

    puu 3:lla päähän says:

    Mitäköhän mieltä Antti AHNE Peltoniemi on – päivärahojen maksamatta jättämisestä mukana päättämässä ja kuitenkin käsi kävi golffareitten kassalla! Osaakohan edes hävetä! Selitellä aivan varmasti! Herrana on kiva olla.

    päivärahalomailija says:

    Olisi kiva kuulla sinun tulokulma innovaatiseen päivärahojen omatoimiseen nostamiseen?

    Veli Pirinen says:

    Jos kauppatieteiden maisterin työkokemus rajoittuu muutaman golfyhteisön toimarina ja FGMAn hallituksen jäsenenä toimimiseen, niin jatkossa voi olla vaikea saada töitä. Siis oikeita töitä! Ei muuta kuin golfkierroksia laskemaan……..

    Positiivisuus kunniaan says:

    Joillekin kommentoijille näiden blogien kommentointimahdollisuus on näköjään ainoa tapa päästää ilmoille paha olonsa… Ikävää. Erityisen ikävää on, ettei moderointi yllä tänne asti.

    Bob says:

    Onneksi en golf kentällä ole törmännyt näin sairaalloisiin (vai peräti sairaisiin?) ihmisiin kuin osa kommentoijsta on.

    Markku Ignatius says:

    No niin, nyt tämä ”vain kahdella golfkentällä töissä ollut tj” pääsee osoittamaan oman epäpätevyytensä mihinkään oikeisiinkaan töihin… LOL! Eli tarkemmin tilastoihin perehdyttyäni sain juuri tietää, että sen koommin Golfboxin kun Nexgolfinkaan tiedoissa ei ollut kilpailukierrokset mukana, eikä niitä edes saa muuta kuin manuaalisesti laskemalla. Ei kiitos. Itselläni oli sattumoisin käytettävissä 30 eri kentältä kerätty tilastodata v. 2013 FGMA:n taloudellisesta tutkimuksesta, jonka perusteella näyttäisi siltä, että n. 15% kenttien kokonaiskierrosmäärästä voisi olla kilpailukierroksia. Toki prosentti vaihtelee runsaasti eri kentillä. Jos tuo 15 % on lähelläkään totuutta, tarkoittaisi se n. 500.000 kierroksen lisäystä edelliseen n. 2,8 miljoonan kokonaislukuun. Mutta syytä korostaa, että nyt on kyse enää arviosta, ei edes tilastosta Mutta ehkä otsikko ei sittenkään ollut niin pahasti pielessä. Samalla tämä laskentaharjoitus osoittaa, että me emme tässä maassa saa edes niinkään yksinkertaista tietoa luotettavalla tavalla esille, kuin maassamme kierretyt golfkierrokset. Otin tämän tavoitteen aikanaan esille uutta Verkkotietopalvelua kehitettäessä ja sen tarpeita määriteltäessä, mutta se ohitettiin tyylikkäästi. Mutta onkohan tälläkään asialla oikeastaan mitään väliä? Ehkä jollekin on ja siksi rohkenin edes yrittää arvioida tätä täällä julkisesti. Pahoitteluni, että tietolähteen osalta heti osannut epäillä tätä ”tilastoharhaa”. Oppipahan taas jotain, jos vaikka joskus pääsee oikeisiin töihin… 🙂

    Jussi Aaltonen says:

    Hyvä kuva Markku, pääsit eroon siitä takapirusta ja mekin melkein.

    Faktakenraali says:

    16,7 kierrosta / golfari Suomen maassa. Kertokaa luku golfareilla niin olette totuuden huitteilla.

    Upseeri says:

    ”16,7 kierrosta / golfari Suomen maassa. Kertokaa luku golfareilla niin olette totuuden huitteilla.” Pitää varmaankin ensin määritellä ”golfari”. Onko se henkilö, joka pelaa vähintään yhden kierroksen golfia per kausi? Siinä tapauksessa pitää määritellä ”kierros”. Onko se 18 reikää vai kenties vähemmän? Riittääkö 6 reikää? Entä mistä tuo maaginen luku 16,7 tulee? Ilmiselvästi joku on jo määritellyt käsitteen ”golfari, jotta on päätynyt tuohon lukuun 16,7. Myöskin on ilmiselvää, ettei Faktakenraali ole se henkilö, muutoin hän olisi muotoillut toisenlaisen kommentin. Nyt hän ainoastaan kertoi meille, ettei hänellä ole yhtään sen syvällisempää tietoa asiasta kuin useimmilla muillakaan tänne kommentoivilla, kunhan yritti vaikuttaa tietäväiseltä siinä surkeasi epäonnistuen. No, saihan sentään mielipiteensä kuuluville, mikä se sitten olikaan.

    kerto- sekä jakolaskua says:

    Määritelläänkö vaikka näin ”golfari” = jokainen joka on maksanut jonkun golfseuran jäsenmaksun vuonna 2014 tiedossa olevat virhelähteet, yhteensä ehkä +- 10%?: 1) osakkeenomistaja joka ei ole minkään seuran jäseniä, ei ole ”golfareita” vaikka pelaa 2) jäsenmaksua maksava, joka ei pelaa tänä vuonna lainkaan, on ”golfari” vaikka ei pelaa 3) ulkomaalainen ja tai ulkosuomalaiset vierailija ei ole ”golfari”, jos ei Suomessa jäsenenä missään ”Kierros” = kaikki jotka mukana artikkelin 3 miljoonassa tiedossa olevat virhelähteet: ne jotka artikkelissa ja keskustelussa on mainittu, yhteensä ehkä +-10% tai 20%? Saadaan jakolaskulla (3 miljoonaa kierrosta) / (noin 140.000 golfaria) = 21,4 kierrosta keskiarvona. Mediaani on vähemmän (eli se kierrosmäärä jonka 70.000:ksi eniten pelaava golfari), koska heviuuserit nostavat keskiarvoa verrattuna mediaaniin. Voitaisiin arvata, että mediaani lienee 15-18 välillä. Tulosten 21,4 ja 15-18 virhemarginaaleja en rupea laskemaan…

    Faktakenraali says:

    Suomessa elokuun lopussa golfareita 142 757. Fakta. Golfari pelaa keskimäärin 16,7 kierrosta vuodessa. Fakta. 142757 golfaria x 16,7 kier./a = 2 384 041,9 kier./ a. Fakta.

    Markku I says:

    Voisko Faktalenraali tulla ulos ja kertoa mihin faktoihin tuo kierrosluku perustui…?

    Jussi says:

    Pieni arvaus Markku, faktakenraali on selvästi liiton mies, varmaan tämä ent. mäkihypyn- ja yhdistetyn jälkikasvun unohtanut kummisetä-huippu-urheilujohtaja. Hän on oppinut käyttämään ATK:ta Wickströmin opastuksella?

    Faktakenraali says:

    ”Pieni arvaus Markku, faktakenraali on selvästi liiton mies, varmaan tämä ent. mäkihypyn- ja yhdistetyn jälkikasvun unohtanut kummisetä-huippu-urheilujohtaja. Hän on oppinut käyttämään ATK:ta Wickströmin opastuksella?” Kysyn Jannelta tai Mikalta kysymykseesi vastausta, kun seuraavan kerran heistä jommankumman tapaan, viimeistään ensi kesänä. En pysty tässä vaiheessa antamaan Faktaan perustuvaa vastausta. ”Voisko Faktalenraali tulla ulos ja kertoa mihin faktoihin tuo kierrosluku perustui…?” Kierrosluku perustuu golfarien lukumäärän ja keskimääräisen kierrosluvun tuloon. Molemmat painettua tietoa ja hyvin yleisesti tiedossa golfyhteisöissä. Käytetään vertailulaskelmissa suhteessa oman kenttäyhteisön tilanteeseen.