26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Kun nainen sai housut - golfissa

Telkkarissa kerrottiin muutama viikko sitten niistä vuosista jolloin Suomen naiset alkoivat vähitellen siirtyä housujen käyttöön. Edelläkävijöitä tässä suhteessa olivat mm. hiihtävät naiset, mikä kuulostaakin hyvin loogiselta, sillä miehenä voin vain kuvitella miltä tuntuisi hamosessa ja alamäessä pyllähtää lumihankeen. Perhealbumista löysin vanhan valokuvan jossa oma äitini hiihtää joskus 1920-luvulla, hame päällä, silloin vielä asumattomassa Lauttasaaressa. Vasta viimeisten sotien jälkeen alkoivat housut vähitellen yleistyä naisilla aivan maailman laajuisestikin ja vihdoin jopa vanhoillisessa golfissa. Kaikki ovat nähneet niitä viime vuosisadan alun vanhoja valokuvia, joissa naiset yrittävät heiluttaa golfmailaa, korseteissaan, pitkissä hameissaan ja röyhelöhatuissaan. Eihän siitä mitään tullut ja niinpä heidät jätettiin yleensä vain puttailemaan klubin vieressä olevalle harjoitusgreenille sillä aikaa kun herrat kiersivät kenttää. Siinä vaiheessa kun naiset alkoivat ihan oikeasti pelata, siirtyivät he hameisiin jotka ulottuivat jonnekin puolisääreen. Vuosisadan alkuvuosikymmenien paras naispelaaja Joyce Wethered käytti sitäpaitsi tarkoituksellisen sopivan leveätä hametta, joka auttoi ääriasennossa pitämään hänen peruslyöntinsä stanssin aina vakiona. Tämän päivän ”sääntöniiloilla” saattaisi varmaankin olla jotain tällaista ”apuvälinettä” vastaan. Naiset pelailivat siis vielä pitkälle 1950-luvulle näissä hameissaan paitsi yksi heistä, sillä vuoden 1933 Englannin naisten mestaruuskilpailuissa tapahtui jotain mikä vavisutti syvästi koko saarivaltakuntaa. Westward Ho:n kentän ykköstiillä Mary Halstead -niminen nainen ihmetteli, että missä viipyy hänen ensimmäisen kierroksen vastustajansa Gloria Minoprio. Pari minuuttia ennen määräaikaa pihaan karauttaa kalliin oloinen ”limusiini”, josta astuu ulos ylväsryhtinen pitkä ja hoikka nainen pukeutuneena housuihin, valkoiseen pooloon ja mustaan baskeriin. Hänellä on kädessään vain pitkähkö rautamaila (cleek) ja hänen kantapäillään köpötteli hänen autonkuljettajansa, jolla on tismalleen samanlainen varamaila, jos vaikka varsinaiselle mailalle sattuisi jotain, pieni mailapyyhe, sekä pussillinen palloja. Tiillä Gloria Minoprio kättelee tulevan vastustajansa ja sanoo vain ”How do You do.” Muuta hän ei kierroksen aikana puhu ja ottelu päättyy 15:llä greenillä hänen tappiokseen. Hän kättelee vastustajansa vielä kerran ja kävelee autolleen, kenellekään puhumatta ja poistuu alueelta. Tapahtuman jälkeen koko brittiläinen golfyhteisö on kuohuksissaan. Naisten Golfliitto (LGU) tuomitsee tapahtuman jyrkästi, mutta ei kuitenkaan päätä mistään uusista kilpailumääräyksistä. Paheksunta aiheutui siis lähinnä housujenkäytöstä, mutta myös pelkästään yhden mailan käyttöä näin tärkeässä kilpailussa pidettiin kanssapelaajia aliarvostavana sekä suurta kilpailua halventavana. Housuissa oli erityisen paheksuttavaa luonnollisesti se, että näin selän jatkeena olevan ruumiinosan muodot korostuivat ennen näkemättömällä tavalla. Toisenlaisiakin ääniä kuului ja ilmeisesti miespuolisista havainnoitsijoista koostuva vähemmistö, piti Gloriaa harvinaisen rohkeana naisena. Gloria Minopriosta ei kuultu vuoteen mitään, mutta kun seuraavana syksynä tuli naisten mestaruuskilpailujen aika, ilmestyi hän taas paikalle kuin haamu. Elkeet olivat vuodentakaisiin täysin identtiset sillä erotuksella, että nyt hän voitti ensimmäisen vastustajansa Betty Sommervillen ja selviytyi toiselle kierrokselle. Tieto hänen mukana olostaan oli kuitenkin kiirinyt laajalle ja väkeä oli tullut paikalle pilvin pimein. Valtavalle lehtimiesjoukolle hän ei taaskaan sanonut sanaakaan ja rukkaset sai jopa legendaarinen golfkirjoittaja/selostaja Henry Longhurst. Gloria Minoprio pelasi nämä samat mestaruuskilpailut ja samaan tyyliin aina vuoteen 1939. Hän herätti joka kerta yhtä suurta huomiota, eikä koskaan sitä ennen tai sen jälkeen ole naisten kilpailuissa ollut sellaisia katsojamääriä. Vuoden 1939 jälkeen ei Gloria Minopriosta kuultu pitkään aikaan ja hänen oletettiin menehtyneen sodan melskeissä. Hän oli kuitenkin golfin ohella opetellut loistavaksi taikuriksi ja häntä kuvattiin erittäin etevänä varsinkin korttitempuissa. Sodan jälkeen hän esiintyi taikurina eri puolilla maailmaa, mutta menehtyi vaikeaan sairauteen vain 51-vuotiaana vuonna 1958. Vuonna 1956, Ladies Golf Union järkyttyi taas pahemman kerran kun amatöörien tärkeään Curtis Cup -otteluun saapunut USA:n naisten joukkue ilmestyi, historiaa tihkuvalle Sunningdalen klubille hätkähdyttävissä Bermuda-shortseissa. Uusi aika teki kuitenkin tuloaan, eikä tuon jälkeen mikään enää ollut niin kuin ennen….

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)