Havahduin ja häpesin. Blogi on jäänyt päivittämättä huhtikuun puolivälin jälkeen. Olen luvannut itselleni pyhästi kirjoittaa maan ja taivaan väliltä golfasiasioista erittäin tiiviiseen tahtiin. Päivän päätteeksi 15 minuuttia, senhän pitäisi syntyä vaivatta , päiväkirjan oloisesti, olen usein pohtinut. Nykyisessä toimenkuvassa päivät venyvät kohtuuttoman pitkiksi. Valehtelisin jos väittäisin, että kaikki tekeminen on työhön liittyvää, suuri osa kuitenkin. Erilaisten ihmisten kohtaaminen golfin ympärillä on ehkä antoisin osanen työtä. Pitkälti tästä johtuen en ole malttanut jättää opetustakaan, kurssit ja pienryhmät käynnistyvät Talmassa taas ennen toukokuun puoliväliä.Opettamiseen pätee sama viisaus kuin pelaamiseenkin. Muut asiat jäävät varmasti pois mielestä kun edessä on yksityispotilas, ryhmä aloittelijoita tai hyvää starttia kauteen hakevia pelaajia. Olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, kuinka tärkeää on junioreille, kuin myös aikuisille sen ensimmäisen kouluttajan asenne ja ammattitaito viheriöille pyrittäessä. Ääripäät ovat kaukana toisistaan. Elävä esimerkki tuli erään koripallolegendan suusta. ”Tarjosimme tyttärellemme golfia ensimmäiseksi lajiksi. Valitettavasti hän ei viihtynyt, vetäjä ei saanut junnuja mukaansa. Seuraavaksi oli vuorossa koris, tyttäremme oli oitis koukussa, tämä oli pitkälti loistavasti ryhmän haltuunsa ottaneen kouluttajan ansiota, kolmen pisteen heitoistaan tunnettu mestarismies antoi omakohtaisen esimerkin. Golfopetuksen ytimessä ollaan Vierumäellä jossa kursseilla käy muistkuvani mukaan noin 3000 ihmistä vuodessa. Näistä 90 % on golfareita jotka tulevat Suomen Urheiluopistolle kertaamaan samassa paikassa saamiaan oppeja. Hyvä prosentti, Vierumäellä tehdään golfin ja kurssituksen osalta monia asioita kiitettävällä tavalla. Vierailin toissaviikolla Vierumäen uuden hotellin avajaisissa. Ei ole sattumaa, että Scandic-ketjuun kuuluva hotelli, ravintola ja viihdekeskus ovat Cooke-kentän naapurina. Palvelukokonaisuus on Vierumäellä entistä kattavampi, majoituskapasiteetin lisääntymisen myötä myös golfkenttien kysyntä tulee kasvamaan. Luonnollista kehitystä on myös hotellin alakertaan avattu yökerho sekä keilahalli. Blogin otsikko ”Koskettavia kohtaamisia” viittaa Otava-median uuteen sloganiin. Koskettava kohtaaminen oli hotellin avajaisissa oppilaani Heimo Hakkaraisen pylvästellessä juhlakansan seassa. Jouduin kysymään täysin vilpittömästi sitä, mitä Heimo näissä kinkereissä näyttelee. ”Etkö Teemu tiedä, aloitan Vierumäki Country Clubin toimitusjohtajana vapun jälkeen? En totisesti tiennyt, tuo nimitys oli mennyt minulta jostain syystä täysin ohi. Ilahduin välittömästi uutisesta, vielä enemmän innostuin kun sain vartin verran tilaisuuden päätyttyä vaihtaa ajatuksia Hakkaraisen kanssa. Mies tulee täyttämään Pekka Vasalan suuria kenkiä. Olympiakultamitalisti ei golfia ole pelannut, mutta on ollut avoimin mielin rakentamassa Vierua ja sen infraa golf yhtenä kärkituotteena. Jääkiekkoa päälajinaan pelannut Hakkarainen on intomielinen goflari joka ennen nimitystään pelasi Talmassa,Kytäjällä sekä Vierumäellä. ”En mä nyt mikään ihan golfin sekoittama ihminen ole, mutta on se tärkeä osa elämää. Pelaan kavereiden ja perheen kanssa varsin säännöllisesti, mailat ovat ulkomaan matkoillakin mukaan, tasoituksen 8,5 saavuttanut Hakkarainen määrittelee. Hakkaraise visioissa golf on tärkeä osanen tulevaisuutta Vierumäellä. Kolmas kenttä ”tulee aikanaan”. Kun sitten kysyin, miten hän haluaisi Suomen golfia kehittää, nousi ensimmäisenä esiin ilmapiirin vapauttaminen. ”Otan esimerkin Ruotissta jossa olen pelannut varsin paljon. Siellä kentillä on keskimäärin rennompi fiilis, ihmiset eivät ole suorittamassa, vaan viihtymässä. Jos joku nuori haluaa pelata farkuissa, ei häntä sen johdosta suljeta pos. Tärkeänä näen turvallisuuteen ja kentän hoitoon liiittyvät asiat jotka liian usein jäävät taka-alalle”, Hakkarainen linjaa. Heimo Hakkarainen on niitä miehiä jonka tavatessaan tulee väkisinkin myös itse hyvälle tuulelle. Hän määrittää itsensä ”sosiaaliseksi talousmieheksi” , joka haluaa Vierumäkeä kehitettäessä entistä suuremalla korvalla kuunnella sitä, mitä alueella asuvat ja siellä vierailevat todella haluavat. Päivän veikkaus. Heimo Hakkarainen tulee näyttelemään suomalaisen golfin kehittymisessä tulevina vuosina varsin merkittävää roolia. Allekirjoittanut on vakuuttunut siitä, että Heimon saaminen näin keskeiselle paikalle Vierumäen johtajaksi kääntyy monella tavalla lajin eduksi.
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitTilander Tuulettaa1
BlogitEntinen tyttö
BlogitEntinen tyttö
BlogitIlon sanomat
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitSami Sarpakunnas3
BlogitTilander Tuulettaa3