3.10.–10.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][20]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Kolmen kerroksen väkeä!

Monet miettivät näinä päivinä päänsä puhki mitä golfbisnekselle pitäisi tässä maassa tehdä, ennen kuin koko homma menee pelkäksi ”lasketteluksi.” Golfyhtiöt ja -seurat voivat huonosti, osakkeiden arvot alkavat nollaantua ja toisaalta vuosikausia nuhteettomasti kaikki maksunsa hoitaneet alkavat – uusien golfarien halpapelaamista aikansa ihmeteltyään – pitää itseään vähän tyhmänä.

Asia tuli pari päivää sitten puheeksi jo pitempään golfanneen Seppo Pulkkasen kanssa, joka pitää suosittua Malmin golfhallia, omistaen lisäksi muutaman golfosakkeen pääkaupunkiseudulla. Sepolla oli ylläkuvattuun yhteiseen ongelmaamme niin mainio ratkaisu, että se on pakko tässä toistaa.

Seppo ehdottaa, että golfarit jaettaisiin kolmeen eri ryhmään, sekä sellaisen kortin haltijaksi, jonka väri määrittelisi, minkälaisesta harrastajasta on kyse.

Kultakortinhaltijaksi pääsisi pelaaja joka omistaisi kotikenttänsä osakkeen täysin velvoittein. Tähän ryhmään pääsisivät myös muutaman ry-kenttämme aktiivijäsenet. (esim. Tali, Espoo, Aura) Kultakorttilaiset pelaisivat kaikki vieraspelinsä alennetulla hinnalla joka voisi olla n. 40 euroa.

Hopeinen kortti annettaisiin pelaajille joilla on pelioikeus osakepohjaiselle kotikentälleen. Hopeakorttilainen maksaisi vieraillessaan normaalin greenfeen esim. n. 60 euroa.

Pronssinen kortti (joka voisi kyllä olla vihreäkin – greencard!!!) annettaisiin pelaajalle joka tänä päivänä tunnetaan lähinnä kaukojäsenen nimellä. Vieraillessaan ns. kotikenttänsä ulkopuolella maksaisi hän korotetun greenfeen, joka olisi vähintään 80 euroa.

Jälkimmäisessä ryhmässä on paljon sellaisia golfareita, jotka perustelevat kaukojäsenyyttään mm. sillä, että he pelaavat niin kovin vähän. Ehkä heillä on silloin varaakin maksaa korotettua greenfee -maksua.

Mikä taho voisi sitten ryhtyä toimeen ja toteuttaa tämänkaltaista suunnitelmaa. Suomen Golfliitosta ei taida tähän olla. Nelisen vuotta sitten heillä oli toisenlainen, sinänsä mainio suunnitelma asian hoitamiseksi (Leif Ekströmin komitea), mutta liitto pelästyi muutamia sosiaalisen median rääväsuita ja jätti asian sikseen. Golfjohtajien FGMA taitaa myös olla tähän hommaan vähän hampaaton ja jäljelle näyttäisi jäävän osakekenttiemme oma yhdistys SGKY, jota tämä ongelma ehkä eniten koskee. Kysymyksessä on luonnollisesti isotöinen homma, mutta onhan ensi kesäänkin vielä paljon matkaa.

Jos ja kun alamme vähitellen tervehtyy, saatamme vielä jonain päivänä todistaa sellaistakin ihmettä kuin uutta osakekenttää. Tänä päivänä ei kukaan viisas sijoita golfiin ropoakaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (60 kpl)

  • Jukka says:

    Kuulostaa yksinkertaiselta ja toimivalta, mutta entä kun ne vähän pelaavat lopettavat sen vähänkin pelaamisen eivätkä koskaan nouse parempiin luokiin.

  • martin luther king says:

    Loistava idea! Emmehän muutenkaan ole tasa-arvoisia! Kyllä luokkayhteiskunnan erot pitää näkyä myös golfkentällä. Myös lähemmäksi klubia parkkipaikka yli 100,000€ autoille, samoin sosiaalitiloissa selvä jako, jne

  • 1,20 possa says:

    Turha huolestua golfbusineksen tilasta, kysynnän ja tarjonnan laki hoitaa asiat aina kuntoon, jos sen annetaan hoitaa. Tämä kun ymmärrettäisiin golfliitossa ja muissa päättävissä ellimissä, ala tervehtyisi nopeammin, ja hakisi luonnollisen tilansa. Siihen päästäkseen pitäisi pidättäytyä näistä säännöstelytaloudelta kuulostavilta ideoilta ja lopettaa käärmeen pyssyyn ujuttaminen. Golfosakkeen omistajana voin vain todeta että tulihan tehtyä huono sijoitus. Virheistä oppii ja niin edelleen.

  • Jami says:

    Joo ja ehdottomasti pitäisi vielä evätä pääsy klubitalolle ihonvärin, kansalaisuuden ja vaatetuksen perusteella 🙂

  • voi aikoja says:

    Tunnistuksen helpottamiseksi pitäisi myös käyttää korttistatuksensa väristä lippistä, väärinkäsitysten välttämiseksi. Huh huh!

  • Kabinettiministeri says:

    Lassi kirjoitti: ”Mikä taho voisi sitten ryhtyä toimeen ja toteuttaa tämänkaltaista suunnitelmaa. Suomen Golfliitosta ei taida tähän olla. Nelisen vuotta sitten heillä oli toisenlainen, sinänsä mainio suunnitelma asian hoitamiseksi (Leif Ekströmin komitea), mutta liitto pelästyi muutamia sosiaalisen median rääväsuita ja jätti asian sikseen.” Jos oikein muistan, niin tuon suunnitelman toteuttaminen olisi ihan oikeasti ollut vastoin lakia ja siksi siitä luovuttiin. Myös kaikkien kenttien pakottaminen johonkin yhteiseen korttijärjestelmään on yhtä lailla lainvastaista. Aivan toinen asia on, jos jokainen kenttä vapaaehtoisesti liittyy johonkin pooliin, mutta pakottaa ei voi.

  • Eckhart Tolle says:

    Onneksi aika tekee tehtävänsä tässäkin tapauksessa, varmuudella! ( saa ymmärtää miten haluaa)

  • Esson baari says:

    Onkohan Kassi istunut Montosen kanssa Esson baarissa, kun alkaa höpisemään karttellista.

  • Bittien tuhlaamista says:

    Ei millään pahalla herra Tilander mutta nyt olet käyttänyt saamaasi julkista blogia täysin nollatekstin julkaisemiseen. Kerrot ongelmasta joka on konkretisoitunut ja tunnistettu jo vuosia sitten. Samalla harmittelet että samoin vuosia sitten mahdottomana haudattu idea ei iskenyt tulta. Missä julkaisun anti Suomi-Golfille?

  • tiger says:

    Silkkaa asiaa Lassi puhuu. Kenttien maksajilla pitää olla sentään olla joku etu siitä, että ovat aikanaan osallistuneet kenttien rakentamiseen. Miksi kaikilla pitäsi olla samat oikeudet ja samat hinnat…. ? Toivottavasti mahdollisimman moni kenttä tajuaisi tämän.

  • Oma napa on kaikilla lähinnä says:

    Oman kentän omistaminen erikseen, mutta minä en ole ikinä käsittänyt tuota ideaa, jonka mukaan vieraspelaamisen pitäisi olla halvempaa niille jotka pelaavat enemmän. Paitsi tietysti niiden mielestä, jotka pelaavat enemmän. Samalla tavalla se kenttä kuluu ja ylläpitokustannuksia tulee joka kierroksesta. Suomessa on onneksi kuitenkin edelleen paljon sellaisiakin kenttiä, joille vieraspelaajat ovat ihan oikeasti tervetulleita ihonväristä, sukupuolesta tai osakasstatuksesta riippumatta.

  • Keskitytään pelaamiseen says:

    Tätä samaa sitkeästi toistetaan. Osakkeiden arvot ovat pudonneet koska kysyntää ei ole kasvanut samassa tahdissa kuin tarjonta. Hinnat eivät nouse ennenkuin kysyntä nousee tai ylitarjonta laskee. Kutsuvat markkinataloudeksi. Kysyntää ei lisää osakkeiden nykyiset omistajat, vaan mahdolliset UUDET harrastajat. Mutta miten ihmeessä Lassi, luulet kenenkään edes kokeilevan tätä peliä, jos heti alussa vähästäkin pelaamisen kokeilusta rankaistaan 80 eurolla per kerta tai vaaditaan tuhansien eurojen lunnaat ja ikuinen maksuvelvoite? Maailma on täynnä muutakin ajanvietettä… Kaikki golf-fanaatikot omistavat jo osakkeen, mikä paljon pelaavalle nykyäänkin on se halvin tapa pelata. Joten mistä tämä jatkuva itku? Vai onko tullut hankittua osake buumin aikaan pelkästään spekulointimielessä? Ja nyt kututtaa kun ei tullutkaan pikavoittoja vaan persnettoa? Miksi kukaan muuten omistaisi yhtä osaketta enempää? Ja mitä väliä maksetun osakkeen nykyhinalla ylipäätänsäkään on jos sillä haluaa jatkossakin pelata? Itse olen omistanut osakkeen jo toistakymmentä vuotta ja vaikka antaisin ilmaiseksi pois, on se jo maksanut itsensä aikaa sitten edullisina kierroksina. Vuosittainen vastikekin kun on vain 10 greenfeen verran ja pelaan sentään jopa 50 kierrosta. Kiitos teille greenfee-pelaajat jotka alennatte vastikettani. Ymmärrän kyllä niitä jotka ovat osakkeestaan paljon maksaneet että haluavat myös omalle kentälleen päästä ilman ulkopuolista ruuhkaa. Mutta heille tärkeätä onkin pelaaminen, ei osakkeensa myyntihinta. Sitä vastoin en ymmärrä niitä jotka itkevät lajin olevan kriisissä harrastajien pudotessa ja samalla yrittävät tehdä aloittamisen mahdollisimman kalliiksi ja mahdottomaksi. Pelkästään yhdelle lajille omistautuneita harrastajia on kuitenkin vain rajallinen määrä. Näiden lisäksi on paljon enemmän niitä jotka mielellään harrastelisivat silloin tällöin, mutta heille ei tarjota mahdollisuutta. Maailma on täynnä muita mielekkäitä harrastuksia, kalliita ja halpoja, mutta missään muussa kuin golfissa en ole joutunut sijoittamaan tuhansien euroja ikuisesta vastikemaksuvelvollisuudesta. Ei golfin tarvitse olla halpaa, mutta niin kauan kuin aloittamiskynnys on (ja sitä halutaan pitää) korkealla, ei uusia koukkuun jääviä ja osakkeen myöhemmin hankkivia lajiin paljoa pääse. Koska halua madaltaa aloittamiskynnystä ei ole (Lassikin ehdotti juuri päinvastaista) ei osakkeiden kysyntä muutu parempaan suuntaan ennenkuin kenttiä kaatuu ensin roppakaupalla. Se nyt vain utopiaa että aloittelijoita rankaisemalla saataisiin kallis laji lentoon.

  • No bogeys says:

    Jälleen oikeaa asiaa Lassilta. Kyllä sillä, joka laittaa jo alkuun luokkaa 700€/vuosi (vastike) yhteiseen pottiin, pitää olla myös jotakin etua tuosta sitoutumisestaan. Mikäli kenttä ei lähde mukaan tuohon järjestelmään, maksakoon sen pelaajat sitten sen 80€/kierros, yksinkertaista.

  • keskitytäänkö pelaamiseen says:

    Tiger: Olen kanssasi samaa mieltä että jokainen kenttä määrätköön greenfeen hinnan tarpeidensa mukaan. Jos kenttä on täynnä omista osakkaista, ei sinne tarvitse ketään halvemmalla päästää. Vastaavasti jos kentällä on runsaasti tilaa, niin oikein hinnoitetulla greenfeellä sinne saa vieraita osallistumaan kentän kuluihin, ettei viimeisetkin osakkaat katoa (meidän kentän tilanne kun vanhimmasta päästä katoaa enemmän kuin uusia tulee tilalle). Mutta samaan hengenvettoon on turha valittaa osakkeiden nykyhinnoista. Jos aloituskynnys on liian korkea, ei lajiin pääse mukaan edes halukkaat josta aikanaan tulisi niitä uusia osakkeenomistajia. Toinen juttu on se että osakekenttämalli ei ehkä enää yksinään toimi. Lassi vaan elättelee utopiaa että jostain löytyisi suuria määriä halukkaita maksamaan kalliita osakkeita ja ikuisia vastineita jos rankaistaan vähemmän harrastavia ja lajia kokeilevia. Esimerkki: tytär innostui lajista ja haluaisi kentälle mukaan pelaamaan. Lajeja on muitakin enkä tiedä innostuuko hän oiekasti ja pidemmäksi aikaa. Ostanko nyt toisen osakkeen (edes nykyhinnoilla) vai vaihdanko jo vanhan auton rotiskon vai maksanko talonlainaa pois? Onneksi hän innostui jalkapallosta eikä enää ehdi golfaamaan.

  • McCoist says:

    Aikamoinen huti. Mutta tämän luettuani en ehkä ihmettele miksi golfilla menee huonosti. Jos ajatellaan että henkilö jolla on ikää vaikka 20-40 vuotta aloittaa golfin. Rahat ovat tiukalla koska ensin opiskellaan, sitten tulee asuntolaina, lapset, auto yms. Ei jää paljon ylimääräistä. Eikä ole aikaakaan paljon. Millä logiikalla golfin pelaajien määrä saadaan kasvuun ja homma kuntoon jos tälle ryhmälle isketään selkään ”ruskean kortin” kuva ja hinataan green fee-hinnat vielä korkeammalle? Ei toimi. Orastava harrastus loppuu kokonaan. Lassin idea on toki aivan loistava jos halutaan pitää kentät vanhenevien osakkeenomistajien linnakkeina joissa ulkopuolisia katsotaan kieroon. Parantaako se sitten golfin asemaa? No ei varmasti. Olisi varmaan hyvä tunnistaa ongelma ennen ideoiden keksimistä. Golf kilpailee harrastajista monien muiden lajien kanssa ja selvää on että muutoksia pitää tulla. Selvää on sekin, että golfia on voitava harrastaa myös heidän, jotka haluavat pelata vain jokusen kierroksen kesässä. Kuten voi harrastaa mitä muuta lajia tahansa. Lassikin on puhunut golfin imago-ongelmista. No, tämä blogi nyt pahensi taas asiaa. Jos et ole talilainen, olet nuori ja/tai et pelaa paljon, et ole tervetullut lajin pariin. Laitetaan muistiin ja toimitaan sen mukaan.

  • Veli Ponteva says:

    vinkki Lassille (sama kuin Sadulle): kannattaisi ehkä luetuttaa nämä sammakko-möläykset, ennenkuin julkaisee ne – myötähäpeän Lassinkin olisi hyvä itsepäisenä ymmärtää, että GL:n taannoinen suunnitelma oli lainvastainen. Onneksi Kilpailuvirasto piti ajoissa puhuttelun, eikä todellista vahinkoa päässyt tapahtumaan. Kannattaisi siis hieman harrastaa itsekritiikkiä, ennen kuin yllyttää FMGA”ta tai SGKY”tä ryhtymään lainvastaisiin kartelleihin. Sitä paitsi Golfille tekee hallaa, kun lajin nokkamiehet toitottavat kriisistä. Golfilla menee hyvin: sekä aktiiviset, että vähän pelaavat pääsevät pelaamaan niin kotimaassa kuin matkoillakin. Vaihtoehtoja on monia, joista jokainen voi valita itselleen parhaiten soveltuvan. En ymmärrä itkua, jos naapuri maksaa vähemmän kuin minä?? Mitä tulee golfosakkeiden myynti- ja vuokrahintoihin, niissäkin on markkinatalous olemassa. Kauppa syntyy, jos hinta on kohdallaan. Ehkä myyjää kirpaisee, jos vuokrahinta on alle vastikkeen tai osakehinta negatiivinen – mutta nekin ovat osa markkinataloutta.

  • Airo says:

    Muistan aikoinaan kenraali A.F. Airon kommentin, kun hänen liikuntakykynsä huonontui ja Kekkoselta meni muisti. Hän totesi, on se luojan kiitos, että märkäneminen alkaa alapäästä, eikä yläpäästä. Lassilla on märkäneminen alkanut yläpäästä.

  • Mr Tilteist says:

    HYVÄ Seppo ja Lassi!!!!! ASIAA!!!! Jos ei ole aikaa ,rahaa, tms. miksi pitää aloittaa golf, sen vuoksiko , että se on cool lajina vai mitä!!?? Silloin pitää harkita vaikka kävelyä (hyvät säädettävät sauvat maksaa n.60-80e!!)joten on hyvä aloittaa halvempi versio!! Miksi nykyään on vallalla minä haluaan , minä vaadin, minun kuuluu saada/päästä ajatus kaikessa!!?? Miksi sinne kentälle , jonka joku OSAKKEEN OMISTAJA pitää yllä vastikkeilla ja maksaa korjaukset yms. parannukset /remontit pitäisi päästä joku vain siksi , että hän haluaa vain golfata, mutta ei osallistua mihinkään kuluihin yms.??!! Tämä ei mene itselleni jakeluun. Ei kaupastakaan saa tavaraa tms. jos ei maksa , pelkkä haluaminen ei riitä, miten jonkin harrastuksen tekeminen poikkeaa edellä mainitusta , kun siihen sisältyy maksuja / velvotteita. Tämä junnu urheilusta levinnyt ”kaikki pelaa” (joka muuten ei sielläkään pelitä) ei vaan toimi ns. aikuisten maailmassa.Kaikkihan on kallista jos ei ole rahaa, niin se vaan on!!!!!

  • Myyrä says:

    P-puhetta ja paljon yksinkertaisesta asiasta. Jos tuote eli tässä kenttä, palvelut ja sijainti on kunnossa, tulijoita riittää kovallakin osake- ja sen hoitohinnalla, kun lisäksi vieraspelaaminen tehdään käytännössä mahdottomaksi hinnoittelulla yms.

  • il capitano says:

    Mihinkä kerrokseen mahtaa kuulu ne, jotka eivät maksa pelaamisestaan tai henkilökohtaisesta parkkipaikasta mitään, vaan klubin muut jäsenet näidenkin pelaamisen ? Ovatko rautaisen kortin ansaitsevia, vaiko vaan ”lokkeja” ?

  • Ebroalboreto says:

    Onneksi kysynnän ja tarjonnan laki pätee tässäkin tapauksessa edes jollain tasolla. Ei se Neuvostoliittokaan loputtomiin väkisin pystyssä pysynyt, kirjoittaa joku Talin Brezhnev sitten ihan mitä tahansa. Mutta juuri näin, kategorioimalla uudet pelaajat joiksikin nolla arvoisiksi golf -alokkaiksi saadaan kaikki golfista vähääkään kiinnostuneet ryntäämään arvonsa menettäneille kentille täyttämään se vaje josta +100 kenttää tässä maassa kärsii. – Juuri omasta osakkeesta 18 vuoden jälkeen onneksi eroon päässyt ex-osakas, nyk -greenfee lokki. Ja paino sanoilla ”onneksi eroon päässyt”.

  • Kruger says:

    Ihan oikeesti. Nyt on blogin ”jäsenkriterioista” lyhyt matka tatuointiin käsivarressa. Natsi-ihannointi saa huolestuttavia piirteitä näissä puheissa. Herätkää pahvit, markkinatalous HOITAA asiat kuten pitää. Toiset voittaa, toiset häviää.

  • Osakas says:

    En minä ainakaan halua päästää ketään Tiluliitä tai muutakaan halvemmalla minun kentälle omisti se osakkeen joltain TOISESSA kentältä. Minun kannalta vieras maksaa GF:n jos se ei ole sidoksissa MINUN knettään. Hölmön hommaa tuommoiset ajatukset. Pelatkoon omalla osakaskentällään jos ei halua maksaa samaa GF:ää kuin muutkin. Osakkaiden vierashinnat on erikseen. Ei se auta minun kenttää maksoi se toinen vaikka kymmenen yhtiövastiketta johonkin muulle kentälle. Ihmeellistä puhetta aikuiselta mieheltä. Olisiko ajatus tai muisti alkanut pätkimään.

  • Lassit says:

    Tää jätkähän höpisee kuin kaimansa SGKY:n suurpäällikkö! Siis toi on käsittämätön logiikka, miksi jonkun toisen kentän osakkeenomistajan pitäisi saada alennusta muualla? En vaan käsitä, eihän tällaista ole missään muussakaan lajissa?

  • Mihin unohtuivat ulkomaat? says:

    Niinpä, niiden jotka maksavat pelaamisestaan vähiten per kierros tulisi toki saada maksattaa myös vieraspelikierroksensa junnuilla, aloittelijoilla, pienten lasten vanhemmilla sun muulla epäilyttävällä aineksella. St. Andrews tai Pebble Beach eivät taida vielä myöntää alennusta Talin senioreille. Golfliitto voisi varmaan nostaa jäsenmaksua, että saadaan tämä huutava vääryys korjattua?

  • Eki Tietäväinen says:

    Tästä samasta asiasta on käännetty kättä siitä asti kun nykyinen, etäjäsenyyteen perustuva halpapelaaminen sai alkunsa. Muistettakoon, että osakaskenttiä alettiin aikanaan rakentamaan mm. siitä syystä, että ry-kentillä oli jäseneksi pääsemiseksi monen vuoden jono. Osakkaana pääsi jäseneksi ja pelaamaan saman tien. Sitten golfliitto teki hölmöyksissään (tai hölmöjen painostamana) mahdolliseksi pelin aloittamisen pikkurahalla, hankkimalla etäjäsenyys. Se romahdutti osakkeiden hinnat. Lassin kuvaama kolmen kerroksen systeemi on loistava. Sillä tavalla markkinatalous kääntäisi osakkeiden kysynnän nousuun ja hinnat palaisivat järkevälle tasolle.

  • Aate says:

    Kaikkeen on syynä golfliitto, kun se vapautti etäjäsenyyden n. vuonna 2006. Liittohan on kiinnostunut vain jäsenmäärästä, jotta kirstuun tipahtaa mahdollisimman paljon jäsenmaksurahoja, jotta liiton väki pääsee matkustamaan ja järjestelemään jäsenten kustannuksella kisoja sekä maksamaan ministeritason palkkoja ammattitaidottomalle henkilökunnalleen. Muu ei liittoa kiinnosta. Miksihän Lassi ei ottanut kantaa siihen, että liiton väki ja seurojen ylin kohto kapteeneineen saa pelata ilmaiseksi kaikilla kentillä. Mikä olisi Lassin mielestä sopiva greenfeemaksu näille lokeille.

  • Sgky says:

    Käsittämätöntä tietämättömyyttä … Olen itse ollut etäjäsenenä vuodet 1994-1999. Vuonna 2000 Suomessa oli jo 20000 etäjäsenenä, pelkästään Botniassa 2800. Miten vuoden 2006 tapahtumat tähän vaikuttavat? Ja tuolloinhan vain tuli tuo alv- kysymys, joka maksetaan ja vähennetään,jonka merkitys marginaalinen. Täällä huutelee kaiken maailman tietämättömät. Ja muistakaa ettette voi keinotekoisesti ohjata markkinoita. Kultakorvien on suurin floppi. Sen aika osakkeiden hinnat romahtivat ja ovat tippuneet prosentuaalisesti eniten. Todellenin myrkky yhtiöiden talouksille, mutta toki loistava käyttäjille. Lassihan tekee joka vuosi uuden etukortin, jotta golf on halvempaa pelaajille, tälle vuodelle tuli hopea kortti. Säkylään haluaa tuhota kenttien taloudet, käyttäjien kustannuksella. Pääasia että golf on halpaa kuluttajille! Ja osakkeenomistajien lyhytaikainen hyöty halutaan maksimoida yhtiöiden kustannuksella, ei ihme että osakkeiden arvot on nolla.

  • Asiaa kerrankin says:

    Lassi laittoi asiaa !! Unohtui vaan se neljäs ryhmä (PGA, Liiton miehet toimihenkilöt ja kädärit yms työntekijät) jotka pelaa ilmaiseksi myös vieraskentillä.. Liitosta puolet sakkia pihalle ihan ensin ja senjälkeen kentät yhteen .. Yhteisen ”omistus”sateenvarjon alle, ja jo alkaa olla toimenpiteet lainmukaisia. Senjälkeen lokit kaatopaikalle..

  • Lihoiksi jos ei muuta says:

    Kyllähän se ottaa pattiin kun on kallilla ostanut golfosakkeen ja luullut että sillä pääsee pelaamaan halvalla JA TIENAAMAAN. Tienaaminen ei onnistunut, nyt ketuttaa ja yritetään keksiä jotain joka ei istu nykypäivään. Minun malli on tämä: Myydään yhtiöt ja maat esim asuntotuotantoon. Meidän klubi on ainakin noin 20M arvoinen työkoneineen ja maineen, 14.000 eur per osakas. Alkaa nollahintainen osake kiinnostaa kun tämänkaltainen suunnitelma päästetään markkinapoikien tietoon. Jos golfiin jaksaa vielä panostaa, sitten vaan rahalla pelaamaan etäjäsenenenä, 300 kierrosta voi vedellä rauhassa ja hyvillä mielin voitoilla.

  • ei vielä koukkupolvi says:

    Ratsastus on kallis harrastus, kalliimpi kuin golf. Sitäkään ei yhteiskunta sponsoroi. Joa haluaa pelata halvalla golfia tai ottaa ratsastustunteja, on syytä olla aktiivisesti yhteydessä kunnan isiin ja tehdä aloitteita kunnallisen jokamieskentän tai ratsastuskoulun perustamiseen. Ei ole koskaan tullut mieleeni haukkua ratsastustallin tai hevosten omistajia tyhmiksi, kun ovat ko. harrastuksen tehneet minulle mahdolliseksi. En liioin ole pyytänyt alennusta tunneista, enkä myöskään ole valittanut omistajien käyttävän turhanpäiväisesti rahaa tallin – ja eläinten hoitoon, en edes valita, että toiminnan tarkoitus on tuottaa tarpeeksi elättääkseen omistajansa. Tuo kaikkihan on minulta pois, voi kuinka halpoja tunnit olisivatkaan ilman tuollaisia lisäkustannuksia. Miksi siis golfissa osakkeenomistajat ovat halveksittuja koukkupolvia ja yleisenä sylkykuppina? Olo on kuin 60-luvulla sotaveteraaneilla. ”Mitäs menitte sotimaan?” Olisikohan tässäkin syytä miettiä katkeruuden kohde uudestaan?

  • HUrskastelua! says:

    Eki Tietäväiselle!! Niin Osake kenttiä ruvettiin rakentamaan kun liikemiehet keksivät, että tämä on hyvä ja varma tapa rahastaa golffareita. Ensi myytiin osakkeita x määrä (ilmaa), jonka jälkeen vasta ruvettiin rakentamaan. Eli puhdas rahanteko mielessä – ei mikään aate – kuten täällä hurskastellaan. Toki nämä kentät olisi perustettu Ry kenttinä, ellei hankkeen ”isillä” olisi ollut rahastaa!! On turhaa hurskastelua, että me golffarit olemme rahoittaneet omat kenttämme. Siis mikä logiikka? Näinhän kaikessa urheilussa, missä kunta ei tue toimintaa. Golfissa se vaan tehtiin toistepäin (nurinkurin ja vastoin normaalia liiketoimintaa). Eli ”yrittäjä” rahasti aluksi ja poistui voitot taskussa takavasemmalle. Kun normaalisti yrittäjä ottaa lainaa ja vuosien tekemisellä maksaa lainansa pois. MOLEMMISSA TAPAUKSISSA LAJIN HARRASTAJAT MAKSAVAT TÄMÄN LEIKIN. Golfissa vaan tuo maksettiin heti, kun muissa lajeissa vuosien saatossa. Mutta samalla tavalla niin muissa lajeissa kuin golfissakin harrastajat ovat itse rahoittaneet omat harrastuspaikkansa Suomessa. Toki siis poikkeuksena lajit mitä kunnat ja kaupungit tukevat (räikeimpinä esimerkkeinä tuntuu nykyään olevan murtomaahiihto, mihin kunnat polttavat hirveästi rahaa).

  • Aate says:

    SGKY,lle Nyt ei SGKY ole kartalla. On ihan toinen juttu olla hattulassa,Botniassa tai Vihdissä kaukojäsenenä, koska silloin kaikki tiesi, kuka on kauko. Vuodesta 2006 lähtien melkein kaikkiin seuroihin pääsee jäseneksi ilman pelioikeutta. Ennen oli suurempi kynnys ja häpeä kuulua kaukoihin, enää ei ole. Jopa osakkaat vuokraavat tai ottavat pelioikeutensa lippuina, kun pelaavat vähän ja jäsenyys säilyy. Ennen ei säikynyt, vaan erotettiin serasta. Kaiken lisäksi nyt on jo paljon yhtiöitäkin, jonne pääsee pelaamaan ilman mitään jäsenyyttä.

  • HCP 20 says:

    Ei vielä koukupolvelle kysymys. Väitit ”Miksi siis golfissa osakkeenomistajat ovat halveksittuja koukkupolvia ja yleisenä sylkykuppina? ” Mitä tällä tarkoitat ja miten tämä liittyy keskusteluun? Kukaan ei nähdäkseni halveksi osakkeenomistajia. Sitävastoin kyseenalaistetaan tätä foorumeilla jatkuvasti käytävää itkua siitä että osakkeet ovat menettäneet arvonsa. Niin tuppaa käymään kun tarjonta ylittää kysynnän. Jos osakkeet ovat liian halpoja niin sitten kenttiä on tarpeeseen nähden liikaa. Tähän on tasan kaksi ratkaisua: yritetään saada lisää golfareita tai annetaan vähiten kilpailukykyiset kentät mennä konkkaan. Kovin moni ei vielä ole toivonut oman kenttänsä olevan se joka lopettamalla vähentää ylitarjontaa, joten jäljelle jää vain golfarien määrän saaminen nousuun tai nykytilanteessa jatkaminen. Lisää golfareitakaan ei silti tunnuta haluttavan, koska aloittelijoita ja vähemmän pelaavia pitäisi syrjiä. Tai haluttaisiin toki sellaisia jotka lyövät heti greenfee kurssin jälkeen tonneja pöydälle, mutta näitä on vain rajallinen määrä ja heillä taitaa jo olla osake, joillakin useampikin. Nykytilannekaan ei ole paha. Uudet harrastajat voivat juuri nyt saada osakkeen kohtuuhintaan ja vanhoille pelaaville omistajille hinta on vain kirjanpitoarvo. Nekään jotka pitkän harrastuamisen jälkeen eivät saa koko maksettua summaa taiakin ovat kuitenkin saaneet pelata vuosikaudet. Ihme ajatus että harrastuksesta pitäisi jäädä rahallisesti voitolle??? Ainoat jotka nyt häviävät ovat spekulantit jotka ovat aikanaan spekuloimalla hilanneet harrastuksemme hintaa ylös ja nyt tilanteen tasapainottuessa saavat maksaa ottamastaan riskistä. Ihan hyvä jos näistä päästään eroon ja jäljelle jää harrastajat. Joten kannattaako tätä aihetta joka viikko itkeä jos realiteetteja ei haluta tunnusta eikä asialle tehdä mitään. Tällä jatkuvalla kitinällä menee itse kultakin mielenkiinto tähän lajiin. Haluaako joku ostaa osakkeeni?

  • hcp 11 vm .38 says:

    HCP20 Mitenkä nämä pelaajat, jotka muuttavat muualle, lopettavat tai perkunnat. Näitä on paljon, eikä osaketta huoli kukaan ilmaiseksikaa. Näitä kenttiä ja osakkeenomistajia on paljon ja koko ajan lisääntyy.

  • Mulle mulle says:

    Lassi sanoi :”ja toisaalta vuosikausia nuhteettomasti kaikki maksunsa hoitaneet alkavat – uusien golfarien halpapelaamista aikansa ihmeteltyään – pitää itseään vähän tyhmänä.” Paljonko olet Lassi maksanut lunnaita Talissa pelaamisesta kun pitäisi päästä alennetulla greenfeellä ”kultakortilla” halvalla meidän muiden kentille, samalla kun aloittelijoita rankaistaisiin ylihinnoitetulla greenfeellä. Eikös tämä nyt ollut aika itsekäs keskustelunavaus?

  • ei koukkupolvi vastaa says:

    En itkenyt, totesin vaan yleisen asenteen ”kuka hullu ostaa osakkeen”. Olen iloinen golfosakkeistani, joilla pelaan maan parhaat kentät ja olen jäsenenä kivoissa golfyhteisöissä. Joka kerta kun ehdotetaan uutta ratkaisua tilanteeseen, syntyy meteli siitä, että osakekentillä pitäisi ottaa huomioon vähän pelaavat jne. ja antaa heillekin mahdollisuus. Anteeksi vaan, miksi esim. minun pitäisi se ottaa huomioon? Vanha tapa osakkeineen on mennyttä aikaa. Nykyinen tapa on toivottavasti pian mennyttä aikaa, koska se ei toimi. Seuraavassa muutoksessa nyt tyytyväiset valittavat ja heistä tulee puolestaan vanhoja partoja, jotka eivät ymmärrä, että maailma muuttuu.Eilisen ratkaisut eivät ole tätä päivää, eivätkä tämän päivän ratkaisut ole huomista. Muutos on hyväksyttävä, valitettavasti muutoksessa aina joku kärsii.

  • Etäjäsen 1997 alkaen says:

    Aate lienee pyörinyt klubin suljetussa ilmapiirissä… siellä varmaan oli 1990-luvulla ”kynnys ja häpeä” mutta meitä 20.000 etäjäsentä jo vuonna 2000, ei hävettänyt yhtään. Miksi olisi pitänyt hävetä? Ettekös te osakkeenomistajat osaa päättää, millä hinnalla ja ehdoilla päästätte meidät pelaamaan? Jos olette niin tyhmiä että yhtiökokouksessa päätätte liian halvat green feet, kenen sitten pitäisi tuntea itsensä tyhmäksi? Me lokit emme ole ikinä päättäneet mitään, eikä meillä ole mitään syytä huonoihin päätöksiin. Suomen osakekenttäbuumi alkoi siitä kun ekan osakekentän, 1984 Sarfvikin, osakkeiden hinnat räjähtivät pilviin ja kaikki spekulantit ja grynderit keksivät että ”MULLE KANSSA” !!! Muutama kaverinikin osti läjän golfosakkeita 1990-luvun alussa, tekivät hienot voitot kun myivät niitä pois buumin huipulla, esim. Keimola muistaakseni oli aika sikahinnoissa parhaimmillaan. Markkinatalous on sellaista, että joskus osakekaupoilla voittaa, joskus häviää. Markkinoita siitä on turha syyttää. Uudet kentät kuten Vantaa eivät välttämättä ole osakekenttiä, mutta eikös se ole hyvä vaan, ettei tule (taas vielä lisää!!!) lappuja dumpattavaksi ylitarjotuille markkinoille. Aate | 24.11.2014 11:13:00 ”…On ihan toinen juttu olla hattulassa,Botniassa tai Vihdissä kaukojäsenenä, koska silloin kaikki tiesi, kuka on kauko. … Ennen oli suurempi kynnys ja häpeä kuulua kaukoihin, enää ei ole …”

  • Etäjäsen 1997 alkaen says:

    Otetaanpas esimerkiksi Kytäjän tiedote vuodelta 2002, alla. Varsinainen buumihan oli kyllä jo aikaisemmin, mutta yritystä oli vielä tässäkin! Muutama entinen osakkeenomistaja on tainnut jäädä kyllä kaupoistaan voitolle myös? … mutta en ole kateellinen – he ottivat riskin, jotkut osasivat tehdä voittoa, jotkut jäivät tappiolle, jotkut pelaavat vieläkin itse osakkeellaan jolloin ei liene mitään väliä mikä sen arvo on. ********** KYTÄJÄ 2002: ”Osakkeen hintakehitys on ollut nouseva seuraavasti: 1. erä 10.000 € 2. erä 11.000 € 3. erä 12.000 € 4. erä 13.500 € 5. erä 14.000 € 6. erä 16.000 € 7. erä 20.000 € Osakkeiden hinnoittelu on alussa ollut maltillista. Verrattuna olemassa olevien ja tulevien kenttien laatuun ja tasoon Kytäjä Golfin osake on ollut edullinen. 19. marraskuuta 2002 Kytäjä Golf Oy”

  • Osakas says:

    Etäjäsen vuodesta 1997 alkaen ei ole kyllä alkuunkaan kartalla asiasta. Ensinnäkään yhdessäkään yhtiösä ei greenfeemaksuista päätä yhtiökokous vaan yhtiön hallitus. Tyhmyyttä tämäkin etäjäseneltä. Etäjäsen ei ole kartalla myöskään siinä, että nimenomaan 90-luvulla oli varsinkin työelämässä tapana kysäistä, missä seurassa pelaat ja häpeä oli tunnustaa pelaavansa etäseurassa. Ei se ollut oleellista clubilla, vaan elävässä elämässä varsikin pääkaupunkiseuralla. Osakkeen hinnalla ei tosiaan ole mitään merkitystä, niinkuin etäjäsen 1997 kertoo niinkauan, kuin itse sillä pelaa. Mutta sitten on , kun siitä on pakko päästä eroon elämäntilanteen muuttuessa. Veivinsä se etäjäsenkin joskus heittää. Tänä päivänä minunkaan kotikentällä ei pelaa enää omalla osakkeella kuin 25 %. Vuokralla on 75% osakkeista. Kohta tulee tilanne, että osakkeen vuokraajat päättävät asioista pelaavien osakkaitten sijasta. Kentän tuloista jo yli puolet tulee muualta kuin yhtiövastikkeista. Vanajassa yhtövastikkeilla katetaan vai 10% menoista.

  • Etäjäsen vuodesta 1997 says:

    ”Osakkaalle” kommentit: [en ole kylläkään välttämättä kartalla, se on totta, mutta ei kai mun tarvitsekaan olla – tehän kaikki asiat päätätte kuitenkin, siis te viette ja mina vikisen – OK!] ”Ensinnäkään yhdessäkään yhtiösä ei greenfeemaksuista päätä yhtiökokous vaan yhtiön hallitus” Niinpä, mutta osakkaat ovat valinneet hallituksen – jos ei linja miellytä, vaihtakaa! ”nimenomaan 90-luvulla oli varsinkin työelämässä tapana kysäistä, missä seurassa pelaat ja häpeä oli tunnustaa pelaavansa etäseurassa. Ei se ollut oleellista clubilla, vaan elävässä elämässä varsikin pääkaupunkiseudulla.” Asuin 90-luvulla pääkaupunkiseudulla, kuuluin firman golfkerhoon, jonka lätkillä pelasin käytännössä ilmaiseksi, kuten myös kaikki golfkaverini. Ei meillä ollut keskenämme mitään väliä, missä kukakin oli jäsenenä. ”Tänä päivänä minunkaan kotikentällä ei pelaa enää omalla osakkeella kuin 25 %. Vuokralla on 75% osakkeista. Kohta tulee tilanne, että osakkeen vuokraajat päättävät asioista pelaavien osakkaitten sijasta. Kentän tuloista jo yli puolet tulee muualta kuin yhtiövastikkeista. Vanajassa yhtövastikkeilla katetaan vai 10% menoista.” Huono tilanne teillä. Mitä sille voisi tehdä? Rehellisesti sanottuna, en tiedä. Itse pelaan 10-15 kiekkaa vuodessa, ja nekin noin kolmella eri kentällä, eli en ole potentiaalinen osakkeen ostaja, enkä myöskään vuokraaja.

  • HCP 20 says:

    Vastausta hcp 11 vm 38:lle ja ei vielä koukkupolvelle. Myönnän että niiden kannalta joiden on PAKKO myydä osakkeensa esim paikkakunnalta muuton tai muun syyn takia, tilanne on huono, etenkin jos osakkeesta ei pääse eroon millään ja maksuvelvoite säilyy. Edelleenkään tilanne ei parane ellei kysyntä lisäänny tai tarjonta vähene. Ongelman syy ei ole se että joku pääsee pelaamaan halvemmalla ylitarjontatilanteessa, vaan se ettei siitä huolimatta ole riittävästi innokkaita golfareita. Nostamalla aloittamiskynnystä, heitä ei ainakaan tule lisää. Kysymykseen ”pitääkö minun” maksaa siitä että joku pääsee pelaamaan kohtuuhinnalla, vastaus vähän riippuu. Lyhyellä tähtäimellä ei tietenkään. Pidemmällä tähtäimellä ehkä, jos sillä luodaan osakkeelleni kysyntää jos/kun haluan siitä joskus eroon. Toisaalta, en koe subventoivani greenfee-pelaajaa jos hän maksaa 8-9 kierroksesta saman kuin minä koko kaudesta, pikemminkin päinvastoin. Yksi syy nurikurinkuriseen tilanteeseen on monella kentällä pakollinen vastikevelvoite josta ei pääse ikinä eroon. Muilla kuin kysytyimmillä kentillä tämä on suuri omistamisen riski. Omalla kentälläni tällaista ei ole, maksat jos pelaat, mutta jos et pelaa jonain vuonna, voit antaa osakkeen levätä. Niinpä osakkeen hintakaan ei ole paljoa heitellyt, kun ei ole pakko myydä vastikkeen takia.Tietenkin kentän kannalta budjetoiminen on vaikeampaa, mutta muunlaista osaketta en olisi gumbölen juttujen jälkeen ikinä ostanutkaan. Tuo ongelma on kuitenkin ratkaistavissa muuttamalla sääntöjä niin että maksuvelvoitteesta pääsee eroon, jos ei muuten niin edes osakkeen mitätöimällä (menettäisit korkeintaan osakkeesta maksamasi hinnan). Ainakaan ei tarvitsisi maksaa siitä että pääsee osakkeesta eroon, kuten olen kuullut (en tiedä onko totta)..

  • konkurssiasiamies says:

    HCP 20;LLE Hyviä ehdotuksia, mutta osakkeen vastikkeen maksuvelvollisuudesta ei pääse eroon muutoin kuin myymällä sen tai konkurssitilanteessa.

  • Dr Hook says:

    Kiitos Lassi. Ainakaan et jättänyt epäselvyyttä siitä kenen ääni saa kuulua ja kenen ei. Kaikki muut paitsi ko. bloggaaja ja hänen kanssaan samaa mieltä olevat ovat ”some-rääväsuita”. No, näinhän vanhoilla ihmisillä on tapana ajatella. Tässä keskustelussa pitäisi erottaa kaksi asiaa. Ensin pitäisi keskustella siitä halutaanko tämän lajin ”maallistuvan”, jota etäjäsenyys kaikkine kukkasine tukee vai ei. Toinen asia on sitten kenttäverkostomme rakentamiseen osallistuneiden sijoittajien huomioiminen. Ei sitäkään saa unohtaa, sillä ei näitä kenttiä ole tuolta risukoista ja pelloista pelkän rahanahneuden vuoksi raivattu. Eikä ainakaan ilman rahallista panostusta. Osakkeiden hintakehitys ja vaihdanta ylipäätään ei saa olla golfin pelaamista rajoittava kysymys. En usko sellaiseen skenaarioon, että jokainen pelaaja olisi velvoitettu osakkeen ostoon. Mielestäni paras vaihtoehto olisi joko fuusoida nykyisiä kenttäyhtiöitä tai yhdistää niitä holding-yhtiö mallilla, jolloin yksi osake toisi omistajalleen ihan eri tavalla lisäarvoa kun pelaajilla olisi mahdollisuus pelata usammalla areenalla. Uskon, että tällä tavalla myös osakkeiden kysyntä saattaisi elpyä. Tällä tavalla saatettaisiin säästää myös hallintokuluissa ja konehankinnoissa, jolloin vastikkeesta voisi joko tinkiä tai luopua kokonaan ja hankkia tarvittava käyttöpääoma vuokrapelioikeuksia vuokraamalla lepäävien osakkeiden suhteessa ja green fee tuloilla. Jos ainoa tavoite on tehdä aloittelevan pelaajan alkutaival tai harvakseltaan pelaavan tuupparin pelit mahdollisimman kalliiksi ja hankalaksi, ei meillä hetken kuluttua ole pelaajia, ei green fee lokkeina eikä kentänomistajina. Silloin tehdyt panostukset golfin pelaamiseen Suomessa muuttuvat varmasti arvottomiksi.

  • Eki Tietäväinen says:

    Kun lukee näitä kommentteja näkee, että useimmat ajattelevat etäjäsenyyttä vain oman kukkaronsa kannalta. Siitä ei hyvää seuraa. Etäjäsenyyden sallimisesta seuraa (on seurannut) vääjäämättä osakkeiden kysynnän sekä omaan kenttään ja klubiin sitoutumisen väheneminen. Ainoita hyötyjiä ovat halpapelaajien lisäksi ne klubit, jotka kahmivat jäsenmaksuja pelaajilta, jotka kuitenkaan eivät koskaan tule niiden kentille pelaamaan. Kun jäsenkattoa ei ole, etäjäsenkenttä voi ottaa vastaan periaatteessa rajattoman määrän jäseniä ja jäsenmaksuja. Ääritapauksessa kaikki Suomen pelaajat voisivat olla etäjäseniä vain mutamassa golfseurassa. Kuka silloin maksaisi heidän varsinaisten pelikenttiensä ylläpitokustannukset? Nythän sen tekevät osakkaat. Ei siiihen greenfee-tulot riitä alkuunkaan. Sitoutuneita, yhtiövastikkeen maksavia golfareita siihen tarvitaan. Osakkeenomistamisesta tulee siksi tehdä haluttava ja edullinen tapa pelata. Jos etäjäsenyydestä ei päästä eron, niin yksi tapa voisi olla tuo Lassin kuvaama kolmen kerroksen systeemi.

  • Lähijäsen says:

    Tietäväinen sotkee sujuvasti jäsenmaksut ja kentän ylläpitokustannukset keskenään. Osakekentillä jäsenmaksut menevät kentällä operoivalle seuralle eivätkä kenttäyhtiölle. Tästä saattavat poiketa jättiseurat Eerikkälä ja Vihti, mutta ne ovat muutenkin poikkeuksia. Etäjäsenyydellä ja yhtiövastikkeella ei ole siis yhtään mitään tekemistä keskenään. Etäjäsen voi yhtä hyvin omistaa osakkeen tai vuokrata pelioikeuden kentältä, jolla operoivaan seuraan hän ei kuulu. Vaikka kaikki maamme golfarit olisivat etäjäseniä, ei tilanne kenttäyhtiöiden rahoittamisen kannalta muuttuisi miksikään.

  • Eki Tietäväinen says:

    Tapanani ei ole lähteä juupas – eipäs keskusteluun, mutta jos muutkin ovat noin hakoteillä kuin Lähijäsen, niin pakkohan nyt on oikaista: Etäpelaaja maksaa usein vain jäsenmaksun, ja saa sen tehtyään mahdollisuuden pelata greenfeellä tai vuokrapelioikeudella jossain muualla. Hän ei osallistu minkään kentän ylläpitokustannuksiin kuin sinne etäkentälle (usein ry) maksamallaan jäsenmaksulla ja muille kentille maksamillaan greenfee-maksuilla. Tottakai minä sen tiedän, että kenttiä ylläpidetään sitoutuneiden osakkaiden yhtiö- ja rahoitusvastikkeilla ja ry-kentillä sitoutuneiden jäsenten jäsen- ynnä muilla maksuilla.

  • Eki Tietäväinen says:

    Tapanani ei ole lähteä juupas – eipäs keskusteluun, mutta jos muutkin ovat noin hakoteillä kuin Lähijäsen, niin pakkohan nyt on oikaista: Etäpelaaja maksaa usein vain jäsenmaksun, ja saa sen tehtyään mahdollisuuden pelata greenfeellä tai vuokrapelioikeudella jossain muualla. Hän ei osallistu minkään kentän ylläpitokustannuksiin kuin sinne etäkentälle (usein ry) maksamallaan jäsenmaksulla ja muille kentille maksamillaan greenfee-maksuilla. Jos vuokraa pelioikeuden, se raha menee vuokralleantajalle. Kenttiä ylläpidetään sitoutuneiden osakkaiden yhtiö- ja rahoitusvastikkeilla ja ry-kentillä sitoutuneiden jäsenten jäsen- ynnä muilla maksuilla. Etäjäsen on vain vapaamatkustaja. Mistähän Lähijäsen saisi rahat kentien ylläpitämiseen, jos kaikki Suomen golfarit maksaisisvat vain sadan euron jäsenmaksun jonnekin etäkentälle? Ilman sitoutuneita pelaajia Suomen golfkentistä tulisi pakettipeltoja.

  • Kysyntä ja tarjonta says:

    Tuolla foorumin puolella jotkut laskeskeli, että on enintään 70.000 sellaista golfin pelaajaa, joidne on mitenkään järkevää hankkia kausipelioikeus, joko ostamalla osake, tai vuokraamalla, tai ottamalla ry-kentältä pelioikeus. Siis 70.000 sellaista jotka pelaavat n. yli 15 kierrosta vuodessa samalla kentällä. Näille 70.000 pelaajalle on tarjolla varmaan melkein 100.000 pelioikeutta (jos on noin 120 18r kenttää x 800 pelioikeutta) Seuraa se, että on 30.000 pelioikeutta jotka eivät ole täydessä käytössä, siis ei omassa käytössä, eikä vuokralla. jos on joka vuosi tarjolla 100.000 pelioikeutta 70.000 käyttäjälle, mikäs ihme se on jos hinnat on romuna. Varsinkin kun jotkut kentät on ns korvessa. Näistä 30.000 ylimääräisen pelioikeuden omistajasta varmaan joku ehkä isokin osa ottaa peliliput ja myy niitä, käyttää osan itse. Sitten pelilippujenkin hinnat on romuna. Eikä kukaan maksa isoa green feetä kun jollain naapurikentällä on kuitenkin hinnat romuna, pääsee halvemmalla. Sitten on green fee hinnatkin romuna. Sellainen on kysynnän ja tarjonnan laki.

  • Sid says:

    Jos nyt lähdetään siitä että Lassi on yhdessä asiassa oikeassa. Jos tuollaista mietitään niin oikea paikka on SGKY. Mutta toisaalta, SGKY on jo tehnyt asiat omalta osaltaan tuolle mallille, joten mitä tässä enää valitetaan? Kaikki muuhan on sitten taas täyttä provokatiivista potaskaa jota sarjablogaajat tekevät saadakseen huomioita. Samaa potaskaa mitä nämä tahot ovat tehneet jo n. 10 vuotta ja ainoa asia mitä ovat onnistuneet saamaan aikaiseksi on muutamia täysin älyttömiä ideoita (kuten tämä) jotka ovat sitten päätyneet mediaan ja joku hieman järkevämpi on huomauttanut että kyseinen malli ei ole millään muotoa laillinen ainakaan liiton puolesta tehtynä. Minä niin oikeasti toivoisin että tästä typeryydestä päästäisiin pian eroon ja käännettäisiin katseet tulevaan. Mietittäisiin MITEN lajia saataisiin houkuttelevammaksi ja ihmisiä entistä enemmän sen pariin. Miten meistä tulisi oikeasti laji joka olisi avoin ja jonka pariin olisi helppo tulla?

  • S. Laissi says:

    Sid. Olen täysin samaa mieltä kanssasi, mutta miksi minusta tuntuu kun näitä juttuja lukee, että (suurikin, ainakin äänekäs) osa vanhoillisista golfareista haluaa pitää lajin harvojen herkkuna. Haikaillaan tiettyä statusta vaikka sitä ei suoraan myönnetä. Eikä haluta myöntää että yhtälö ”parempien” ihmisten laji ja 120 rakennettua kenttää on mahdoton. Jos golfkentät on niin kriisissä kun annetaan ymmärtää, ja ne kaikki halutaan pitää pystyssä, niin lisää golfareita tarvitaan kipeästi. Myös niitä vähemmän pelaavia. Vanhoja pelaajia poistuu, nuorilla on runsaasti muitakin vaihtoehtoja, ja yhä harvempi viitsii nostaa perseensä sohvalta. Jos taas halutaan rajata golf vain niille jotka ovat sekä halukkaita sitoutumaan vain yhteen lajiin ja joilla myös on varaa osakkeeseen vastikkeineen, niin puolet kentistä voidaan pian sulkea. Minusta suomen golf tarvitsee lisää valinnan varaa, hienoja ja kalliita statuskenttiä snobeille, kohtuuhintaisia ja hyväkuntoisia meille klubituuppareille, mutta myös vaatimattomampia ja halvempia aloittelijoille. Eikä kaikkien tarvitse olla 18-reikäisiä. Monelle riittäisi muutaman reiän harjotuspaikat jossa kisata kaverien kanssa mittaa tai tehdä nopea harjoituskierros. Itse aloitin lajin vastaperustetun klubin heinäpeltomaisella neljän lyhyen reiän, pääasiassa talkoilla, tehdyllä kentällä. Vasta kolmantena vuonna oli 9-reikäinen ”oikea” kenttä valmis. Mutta sitoutuneempaa ja innokkaampaa golfjengiä en sen jälkeen ole nähnytkään. Tänä päivänä kenttä on edelleen 9-reikäinen mutta erinomaisessa kunnossa ja sikahalpa jäsenilleen. Aloituskynnystä ei käytännössä ole. Tosin se ei ole Suomessa…

  • Lähijäsen says:

    @Tietäväinen: Ei etäjäsenyys mitenkään poista osakkeen omistamista eikä pelioikeuksien vuokraamista (osakkeenomistajalta, joka maksaa vastikkeen kenttäyhtiölle). Perinteisesti vain on ollut tapana/vaatimuksena, että osakkaat ovat jäsenenä ko. kentän seurassa. Nykyään tilanne on jo toinen ja moni osakas onkin jäsenenä jossakin muussa seurassa. Siispä kaikki Suomen kolopalloilijat voisivat aivan hyvin olla etäjäseniä minkään muuttumatta. Kuten jo kirjoitin, seuran jäsenyydellä ja kenttäyhtiöllä on perin vähän tekemistä keskenään.

  • Yhtiöiden väliset sopimiset... says:

    Iso kysymys on, ovatko golfkenttä osakeyhtiöt ”yhtä suurta perhettä” kuten ehkä silloin olivat, kun niitä oli Suomessa 10 tai 20, ja golfarit suunnilleen tunsivat kaikki toisensa. Vai olisiko tilanne muuttunut nyt kun niitä onkin 120 kenttää? Ja jotkut pelaajat eivät tiedä yhdenkään kentän kapteenia, toimaria tai muutakaan toimihenkilöä, edes nimeltä? Ja oikeastaan, miksi pitäisikään tietää – jos siellä ollaan pelaamassa, eikä seurustelemassa? Kilpailulainsäädäntökin lienee hiukan muuttunut 1970-80 -luvuilta, jolloin yhtiöt ihan rauhassa jakoivat markkinoita, sopivat keskenään kuka myy kenelle, ja millä hinnalla. Ei se tainnut olla silloin laitonta, tai jos oli, kukaan ei juuri piitannut. Jos mulla olisi Peuramaan osake, ehkä mun kuuluisi saada pelata halvemmalla Vihdissä, Talissa, Paloheinässä tai Keimolassa. Tai sitten ei? Jos mulla on Nokian osakkeita, ehkä mun kuuluu saada ostaa halvemmalla Samsungin tai Applen tabletti. Tai Microsoftin puhelin. Tai sitten ei? Jos olen S-ryhmän asiakasomistaja, ehkä mun kuuluu saada maitopurkki K-kaupasta halvemmalla. Tai sitten ei? Ihan vaan mietittäväksi, että mitä on markkinatalous, ja mikä on kartelli.

  • Mega Hukki says:

    Kamalan paljon selityksiä miksi on kiva pelata ja olla osallistumatta mihinkään , kun se on niin helppoa olla etäjäsen. Valitettavaa nykypäivänä , minä, mulle kaikki ja heti! Liiton huoli laskevasta jäsenmäärästä on ISO koska valtion avustuksen määrä on kiinni harrastajamäärästä. Miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää ,että nykyäänkin kaikesta pitää maksaa jos meinaa saada jotain,lokkienkin!!!!

  • Lokki says:

    Lokit kyllä ymmärtää, että kaikesta pitää maksaa. Jokaisesta kierroksesta erikseen, oli se sitten vuoden eka, kymmenes, viideskymmenes, tai sadas kierros. Lokin täytyy nimittäin maksaa joka kerta, kun menee pelaamaan. Tavalla tai toisella – joko gf, supergolf, pelilippu, kymppikortin ruksi, tai vastaava. Lokkina olen sitä mieltä, että se on ihan oikein (ainakin minulle) että jokaisesta kierroksesta maksan, koska jokainen kierros vie kentältä yhden pelaajan tilan, ja aiheuttaa ainakin muutaman divotin.

  • Petee says:

    Yhdistyspohjaiset kentät, Tali, Aura ja Espoo ovat jostain käsittämättömästä syystä aina etusijalla kun puhutaan eduista. Etenkin kun yhdistyksen jäsenet puhuvat. Laajasalogolf on yhdistyspohjainen mutta se jotenki unohtuu tai on väärä muuten vaan. Mutta mulle täällä Talissa kaikki edut ja heti. Osake on osake missäpäin Suomea vaan ja tämmöset omistan osakkeeni ja pelaan halvemmalla kuuluu vain osakkeenomistajille, ei millekkään EspoonAuranTalin yhdistysgolfareille. Ihmettelen kirjoittajan itsekkyyttä.

  • Muinainen pirkkalainen says:

    Tammer-golf, yhdistyskenttä jo kai 60-luvulta. Mulle kanssa kaikki edut!!!

  • Mega Hukki says:

    PeeTee Lueppa tuo aivan ensimmäinen Lassin avaus, missä hän kertoo keskustelustaan toisen herran kanssa!! Siinä ei puhuta mainitsemistasi kentistä mitään, puhutaan osakkeiden/osakkaiden arvosta YLEENSÄ ja myöskin niiden arvon KORJAAMISESTA!! Tämä keskustelu on matkan varrella loikannut eri suuntaan mitä se alkujaan oli, koska joillain on kamala tarve mollata Talia jonka jäsen Lassi on. Kuitenkin osakkaat pitää kenttiä maksuillaan kunnossa yms. sille ei voi mitään vaikka kuinka yrittää nämä halpapelaajat perustella omaa oikotietänsä oikeaksi. PS. Lokki, hyvä provo, mutta ei muuta

  • Timo says:

    Kylla oli elitistinen ja typera blogi . KULTAKORTTI miksei amalla Platinakortti ?