Kirje Jussi Vahalalle - Golfpiste.com

9.–16.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][27]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Kirje Jussi Vahalalle

Kiitoksia palautteestasi jossa oli paljon hyvää asiatietoa kaikille jotka ovat kenttien kunnosta kiinnostuneita. Hienoa, kun pikku juttuni poikivat välillä oikein kunnon keskustelua. Se, että kyseenalaistin vanhan tavan tehokkuuden johtuu tietenkin siitä, mitä näen ympärilläni. Vaikka korjaamattomia jälkiä näyttäisi olevan yhä enemmän en usko, että pelaajat ovat asiaan syyllisiä. Turpeet vain yksinkertaisesti juurtuvat huonosti ja kenttien tietyt kriittiset kohdat näyttävät lähinnä taistelutantereilta. Ihanteellisissa olosuhteissa kuten esim. PGA-toureilla, joista puhuit, ruohopeitteet ovat tiiviitä ja niiden alla oleva maa on sopivan kuohkeata. Kun prot veistävät rautamailoillaan näistä suurikokoisia, yli tuuman paksuisia ”siirtonurmen” palasia, on varmasti yksinkertaista istuttaa ne takaisin paikoilleen. En ole tietenkään ollut kehottamassa ihmisiä jättämään tätä toimenpidettä täälläkään tekemättä. Olenpahan vain ”ääneen” miettinyt muutamia tehokkaampia keinoja asian hoitamiseksi. Kun lopuksi totesit, ettet halua lyödä bunkkerista kenenkään jalanjäljestä en voinut olla hymyilemättä. Bunkkerit ovat ensinnäkin esteitä joihin joutumista täytyy välttää. On ikävää jos edellä pelaava ei ole tasannut jälkiään, mutta eihän sille mitään voi. Kysymys on golfista joka ei koskaan ole ollut reilu ja tasapuolinen peli ja hyvä niin. Kenttien henkilökunnilla on varmasti kymmeniä tärkeämpiä tehtäviä kuin pitää huolta siitä, että bunkkerin hiekka on tasaisen sopivaa. Teemu Tyry mainitsi jutussaan, että urasi on peräti 20 vuoden mittainen. Omat ideani kumpuavat melkein 50 vuotta kestäneestä golfrupeamasta, johon on kauan sitten kuulunut jopa kentänhoitoakin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)

  • Punainen Paroni says:

    Kuinkakohan vaikeaa se on Lassi Tilanderille sanoa olevansa väärässä. Major-turnauksien selostuksissa tämä on tapahtunut kerran tai kaksi, mutta paikkoja olisi ollut muutama satoja enemmän… Tokihan mielipiteitä saa sanoa, mutta alkuperäisessä jutussa vedettiin suora yleistys aivan erilaisista olosuhteista Suomeen. 50 vuoden kokemuksella pitäisi sen verran tajuta, että Australian linksien ja Thaimaan +40C:n vertaaminen Suomeen ei oikein toimi. Tämän tajuaa kyllä vähän lyhyemmälläkin kokemuksella ja loogisella ajattelulla. Lisäksi toteaisin, että blogin kirjoittajalla on kuitenkin sisällöstä jonkinlainen vastuu. Jos pallottelee jollain idealla, niin sitten tämän tulisi jotenkin kirjoituksesta ilmetä – nyt(kään) näin ei ollut.

  • oppia ikä kaikki says:

    Mieleni tekisi kommentoida runsaastikin, mutta koska olen pelannut (opetellut) golfia VASTA reilun kymmenen vuotta ja tasoituskin on yli 12, niin Tilanderin juttujen perusteella en ole tarpeeksi kokenut arvostelemaan enkä kommentoimaan. Joten Lassi hyvä, luethan kommenttini kentän hoidosta ja turpeiden laitosta toukokuussa 2047, tosin voi olla että tasoitukseni ei ole silloinkaan 5,2. Tyytyväisenä voin kuitenkin kiittää luojaa että en ole aivan yliarvostetun Talin jäsen.

  • MotifNo1 says:

    Tilander kirjoittaa ikäänkuin kentät olisivat muuttumattomia ja säätilan vaihtelut eivät niihin vaikuttaisi yhtikäs mitään. Tänään pelatessani paikkasin jälleen jokusen turpeen paikalleen ja samalla ihmettelin Tilanderin kommentteja, kenttä on kostea ja turpeet paikalleen potkittuna juurtuvat taatusti paikalleen. Eri asia on toki heinä-elokuussa, tällöin turpeet eivät välttämättä juurru ollenkaan. Mutta kun pelikausi on nykyään 8-9 kuukautta joista kuivia pari. Tällä yhdellä ajattelemattomalla kommentilla Tilander rohkaisee siis kaikkia pelaajia jättämään jälkensa korjaamatta myös niinä 6 kuukautena jolloin turvepaakku juurtuu paikalleen. Ei käy minun moraalini, eikä pitäisi kyllä käydä Tilanderinkaan. Yhdellä provosoivalla blogilla rohkaistaan pilaamaan kentät, hyi Lassi, hyi!

  • Vasen pakki says:

    Onkohan kukaan kommentoijista lukenut Lassin kirjoitusta kunnolla läpi? Eihän Lassi ehdota lyöntijälkien korjaamisen laiminlyöntiä, vaan muutosta korjaustapaan (hiekka+kasvuturve+siemen seosta). Mulle Lassi on aina edustanut golfissa kaikkea sitä, mitä itse vihaan. Sisäänpäinlämpiävää herrakerho meininkiä ja täydellistä ymmärtämättömyyttä siitä, että miinuksen puolella olevalla händärillä ei vielä tiedetä pallonlyönnistä tai pelistrategioista yhtään mitään. Sen takia mun on vaikea puolustaa Lassia, mutta tällä kertaa hän puhui kyllä asiaa.

  • kari laaksonen says:

    Minun isäni on ollut melkein 50 vuotta Helsingissä ammattiautoilija,vaikka on ollut aikanaan pätevä,häntä ei voi enää päästää Helsingin liikenteeseen autolla.Asian hyvä puoli on se että hän ymmärtää sen itse ja pysyy pois liikenteestä.