Hei kaikille! Terveisiä Schnitzelien luvatusta maasta. On Shot Clock Mastersin aika.
Kilpailun näyttämönä toimii edelleen Diamond Golf Club, joka sijaitsee noin tunnin matkan päässä Wienin lentokentästä. Eli juuri vähän turhan kaukana, että sinne viikolla ennättäisi. Se on sinänsä sääli, sillä itse pidän kaupunkia yhtenä Euroopan hienoimmista. Toki tätä arviota rajoittaa vahvasti se tosiseikka, että lähellekään kaikissa Euroopan kaupungeissa en ole käynyt. Mutta, jos pitää Prahasta, niin pitää luultavasti myös Wienistä.
Diamond Golf Club on vuosien saatossa parantunut niin kunnoltaan kuin pelattavuudeltaankin. Griinit ovat melko vahvasti muotoiltuja mutta kuitenkin sellaisia, että niille saadaan helposti neljä varsin erilaista lipunpaikkaa.
Kenttä ei sitä vastoin pelaa kovin pitkänä. Osaltaan tähän vaikuttaa Itävaltaa vaivannut kuumuus, joka on muokannut väylistä todella kovia ja pallot juoksevat väylillä tavanomaista pidemmälle. Griinit sitävastoin olivat vielä keskiviikkona melko pehmeät. Olettaa sopii, että viikonloppua kohti edettäessä griinit muuttuvat kovemmiksi, mikäli suurimmat ukkosmyrskyt pitäytyvät kentän rajojen ulkopuolella.
Sääennusteiden mukaan koko viikolle on luvattu ukkosmyrskyjä johonkin päin tätä seutua. Esimerkiksi tiistaina kymmenen väylää pelanneet saivat niskaansa hetkellisen rankkasateen ja muutama sata metriä tuonnempana etuysiä pelanneet eivät kastuneet lainkaan. Toivoa siis sopii, että viime vuoden tapaan kilpailu saadaan vietyä maaliin ilman suurempia keskeytyksiä.
Kaiken kaikkiaan tämän viikon kilpailussa on vahvasti väliviikon makua. Kaksi edellistä viikkoa pelattiin isoa Rolex Seriesiä, ja ensi viikolla pelataan US Open, jonka kahden kierroksen karsinnat pelattiin kaiken lisäksi maanantaina. Kun kaikkia kilpailuja ei kuitenkaan voi pelata, niin kärkikaartin miesten on todella helppoa ruksia tämä viikko pois kalentereistaan.
Normaalisti Challenge Tourilla esiintyvät pelaajat saavat nyt näytön paikan isommalla areenalla. Tällä viikolla Kim Koivu ja Kalle Samooja ovat samalla viivalla Mikko Korhosen ja Tapio Pulkkasen kanssa. Saa nähdä, mikä on herrojen keskinäinen paremmuusjärjestys kilpailun jälkeen.
Meidän tiimi pyrkii parantamaan viime vuoden sijoitusta. Mikäli sijankin parannus onnistuu, niin suomipoikien keskinäisen kisan voiton lisäksi nostetaan ilmoille myös Shot Clock Mastersin voittopokaalia.
Kalle Samooja tutustumassa itävaltalaiseen schnitzeliin.
Kilpailuun valmistautuminen tapahtui viime vuoden tapaan Pro-Amin merkeissä. Kenttä on tullut tutuksi vuosien saatossa, eikä merkittäviä muutoksia ole sitten viime vuoden tehty, joten kilpailuun voi hyvillä mielin lähteä vanhojen nuottien mukaisesti.
Pro-Amiin Korpan tiimin amatööreiksi saapui meille jääkiekkoa seuraaville mieluisasti NHL-pelaaja Michael Grabner, maalivahtivalmentaja Markus Kerschbaumer ja kolmas, vanhempi henkilö Klaus nimeltään. Klaus perehtyi jääkiekon saloihin katsomon puolelta asuessaan vuosia sitten New Yorkissa. Nykyisin Floridassa asuva herrasmies ei jääkiekkoa kuitenkaan enää juuri seuraa. Hänen yksi parhaista kavereista on kuitenkin muuan Phil Esposito, jonka kanssa Floridassa on kuulemma mukava pelata golfia.
Klaus myös kertoi tuon Diamond Golfin maisemaa hallitsevan, hirvittävän näköisen ja jättimäisen teollisuuslaitoksen historian. Noin kolmekymmentä vuotta sitten Itävallan hallituksessa päätettiin, että on rakennettava ydinvoimala. Tuo neljä miljardia tuolloista Itävallan shillinkiä maksanut laitos jäi kuitenkin vain maan tunnetuimmaksi muistomerkiksi, sillä voimalaa ei koskaan avattu. Silloinen pääministeri näet järjesti kansanäänestyksen siitä, pitääkö laitos ottaa käyttöön. Kansa oli sitä mieltä, että ei pidä. Näin saatiin verorahat hukattua yhtä tehokkaasti kuin Suomessa konsanaan.
Michael Grabner lopetti viime keväänä New Jersey Devilsin paidassa. Valtteri Vilppulan ja Leo Komarovin tapaan Grabner on tällä hetkellä vapaa agentti. Tämä kesä menee siis jännittäessä sitä, minkälaista sopimusta tälle 30-vuotiaalle pikakiiturille on tarjolla, ja kuka hänet lopulta värvää riveihinsä?
Tärkeiden pituus- ja painotietojen jälkeen saimme myös tietää, että NHL-pelaajan uran pituus on keskimäärin vain kaksi ja puoli vuotta! Michael Grabneristä paistoi useille lätkäjätkille tyypillinen vaatimattomuus. Hän kertoi rauhallisesti, kuinka tyytyväinen hän on pysyttyään liigassa yhdeksän vuoden ajan.
Selkäkipua lukuun ottamatta, joka oli tullut paikallisen hotellin liian pehmeästä sängystä, oli Grabner vakuuttavassa fyysisessä kunnossa. Hän tosin oli omiaan voimistamaan käsitystä siitä, että golf ei ole voimalaji. No, ehkä hänellä eläkkeelle jäätyään on enemmän aikaa panostaa golfiin. Tosin nyt hän kertoi pelanneensa viisi päivää putkeen ja pelanneensa Sami Vatasen kanssa Shinnecock Hillsin viime viikolla. Intoa golfia kohtaan on siis selkeästi havaittavissa.
Nyt ei muuta kuin hokkarit naulaan ja uskoa omaan tekemiseen! Nollataan tämä tilanne, ei jäädä katsomaan mitä kaveri tekee, vaan pelataan omilla vahvuuksilla ja noudatetaan pelikirjaa!
