Golf ja valvominen on vaikea yhdistelmä Golfkausi tuli avattua Espanjan Aurinkorannikolla, El Paraison kentällä. Lähtökohta oli paperilla erittäin hyvä, 12 miehen porukka, kolme päivää pelejä ja muuten harmitonta hauskanpitoa Marbellan Puerto Banuksen satama-altaan vieressä hyvässä hotellissa asuen. Ryhmämme koostui Tahkolla vapaa-aikaansa vakituisesti viettävistä oman alansa taitureista, minä olen tässä porukassa ”ulkojäsen”, vaikka Tahkolla mieluusti talvisin ja kesäisin käynkin. Olin valmistautunut lyhyen kaavan mukaan, kerran Malmin hallilla harjoituksen tehden, fysiikkatreenejä loppujen lopuksi liian vähän. Yhdessä edellisen viikon vähäisen unen kanssa yhtälö oli vaarallinen… Pelit olivat melkoista puuroa, toisena päivänä kolmesta iski vielä kova flunssa ja viimeiset 1,5 vuorokautta tärisin kipeänä ja kuumeisena sängyssä. Totuuden nimissä on sanottava sekin, että peleihin vaikutti lentomatkan tasainen tankkaus josta palautumista ei yhtään auttanut ensimmäisen pelipäivän pakolliset ”kisajuomat” aamiaisen yhteydessä. Jokaisella lajilla on mestarinsa, juhlinnan, valvomisen j ja pelaamisen yhdistämisessä olen aina ollut surkea. Johtunee harjoituksen puutteesta. Seurueemme muistetaan El Paraison kentällä, äänekkäänä mutta hyväntuulisena. Ryhmän rahastonhoitaja muistutti, että pelkästään ravintolaan jätettiin joka ainut päivä reilusti yli 500 euroa, pelien kanssa summa oli noin 1500 euroa joka on hyvä pohjakassa missä tahansa espanjalaisessakin klubissa tammikuussa. Meitä ei siis heitetty ulos, ei edes varoitettu vaikka kovaäänisimpien nauru raikasi myös viereisille väylille. Nämä herrat osaavat pitää hauskaa. Tahkon ydinjengi osoitti El Paraisossa ja Marbellan alueella melkoista turnauskestävyyttä pelien ja hauskanpidon yhdistämisessä, tälle ryhmälle tuskin löytyy Suomesta tasavertaista haastajaa. Epäilijöille suosittelen opintomatkaa Tahkolle kesän aikana. Aurinkorannikon greenfeet laskevat Yhtä kenttää hinkatessa ei muodostunut kokonaiskuvaa kenttien kunnosta, mutta taantuman vaikutuksista kuitenkin eri tahojen kanssa keskustellessa. Britit ovat vähentäneet oleellisesti matkusteluaan Espanjaan, tämä näkyy katukuvassa, asuntojen vuokrahinnoissa, myös golfkentillä. -Pelasin vastikään poikani Kallen kanssa täällä elämäni halvimman kierroksen, yhteensä 71 euroa kahdelta hengeltä sisältäen vielä auton. Tarjouksia on paljon, kertoi Aurinkorannikolla talvehtiva Golf Digestin kolumnisti ”Hude” Huttunen joka valmistautuu jo koukkupolvien Portugalin mestaruuskisoihin. Omalta osaltani väsyneenä ja sairaana toisen ja viimeiseksi jääneen päivän pelit tuntuivat hyvin tuskaiselta, lyöminen kertakaikkiaan kauhealta. Olen aiemminkin ollut ”off” lyömisestä, nyt tunne oli ennätyksellisen vahva, olo heikko. Jollen tietäisi osaavani edelleen erittäin paljon, pystyväni hyvinkin nautittavaan peliin, olisin matkan vaikeimpina hetkinä alkanut tätä vakavasti epäillä… Uusi halli Espooseen Seuraava vaihe kevään lähestyessä on aloittaa omakin harjoittelu hallissa. Se on jäänyt käytännössä nolliin kun opetukseenkaan ei ole ollut aikaa. Vermon hallin kaaduttua Suomenojalla ja Malmilla on riittänyt luonnollisesti lyöjiä. Muistaa sopii sekin, että vielä toissatalvena pääkaupunkiseudulla oli noin 120 lyöntipaikkaa enemmän Vermon ja GolfSataman ollessa markkinoilla. Tarjonta lisääntyy vielä näiden lumien aikana.Uusi halli on avautumassa Espoon Kivenlahteen helmikuun 14:s päivä. Tästä projektista piakkoin lisää Golfpisteen sivuilla. Maajoukkueryhmiin pääsee liiankin helpolla Nuori Suomi blogista on tullut paljon palautetta, kiitos siitä. Aihe on tärkeä ja monisäikeinen. Viestini kärki vielä kerran lyhennettynä. Eläköön Nuori Suomi ja sen positiiviset vaikutukset myös golfissa. Lieveilmiöitä ja näkökentän suppeutta asiaan liittyen on runsaasti. Leikkimällä ja laulamalla ei golfareita tehdä vaikka pohjaa luodaankin. Seuroisssa, kentillä yleensä ja liitossa pitäisi nykyistä paremmin havahtua nostamaan kilpagolfista kiinnostuneet omiin ryhmiinsä jalostumaan ja sparraamaan toisiaan. Huipulle haluavia on sadoittain, näille lisää actionia ja asialleen palavia vetäjiä joilla on kokemusta huippu-urheilusta, jos mahdollista nimenomaan golfista. Kaikkien ei tarvitse huippuryhmiin mahtuakaan. Jos homma on järkevää brändi kehittyy ja kova kisa karaisee, vaihtuvuutta saa ja pitääkin olla, rahalla tai suhteilla hankitut paikat eivät vie kenenkään asiaa eteenpäin. Golfliiton toimintaa on vaikeaa lyhyesti arvioida tai kritisoida. Yritän kuitenkin. Suurin harppauksin on menty eteenpäin, nykyään liiton valmennusryhmiin pääseville osataan huomattavasti paremmin piirtää malleja siitä, miten huipulle edetään. Tuntuu kuitenkin siltä, että toiminta on usein byrokraattista, varman päälle pelaamista ja ”kaikille edes vähän” tyyppistä tuenjakoa. Päätöksenteossa tai sen puutteessa ohjaa liikaakin herranpelko. Kysymys kuuluukin, tehdäänkö työtä aina lajin ja pelaajien eteen, vai näytöksi sinällään hyvää tarkoittavalle liiton hallitukselle sekä valtuustolle? Valmennuksen johdosta on puuttunut isäntä ja auktoriteetti, rohkea mies joka uskaltaa ottaa kantaa ja vastuuta, sanoa myös ikäviä tosiasioita pelaajille ja heidän taustaryhmilleen kun sen paikka on. Timo Rauhalassa ja Pasi Purhosessa on paljon potkua, he kypsyvät vielä ja saavat toivottavasti tulevaisuudessa isompaa roolia suomalaisen golfin eteenpäinviemisessä. Vuosikausia liiton ryhmissä on ollut, ja on edelleen elämäntapaurheilijoita ilman minkäälaista todellista visiota saati mahdollisuutta kansainväliselle huipulle. Ääripään esimerkit valinnoista ryhmiin vuosien varrella ovat olleet paitsi aluepolitikointia, myös täydellistä asiantuntemattomuutta tai tosiasioilta silmän sulkemista. Joka toista väittää, on tarkoituksella jättänyt kotiläksynsä asian suhteen takemättä. Esimerkkejä on lukemattomia. Tarinat joukkueisiin pyrkivistä pelaajista jotka ovat haastatteluissa surutta puhuneet ohi oikeiden ambitioidensa ja päässeet mukaan, eivät valitettavasti ole pelkkää urbaanilegendaa. Allekirjoittanutta on aina ihmetyttänyt valinnoissa psykologisten lausuntojen, haastattelujen painoarvo. Uskon asiassa huomattavasti enemmän Butch Harmonin tyyppisiin golfammattilaisiin kuin lajia käytännössä tuntemattoman psykologin tuomioon. Toivon, jopa uskon, että liiton valmennustoimintaa johtamaan palkattu Staffan Johansson kykenee tuomaan uudenlaista kulttuuria ja tekemisen meininkiä maahamme.Puolivillainen tekeminen pitää poistaa ja panostaa niihin jotka todella satsaavat. Ja selvyyden vuoksi, minua tai perheenjäseniä ei ole koskaan valinnoissa tai rahanjaossa kohdeltu mielestäni väärin.Ugh. Tämän vuodatuksen jälkeen on syytä tietysti muistaa, että samoja ongelmia on monessa muussakin lajissa kuin golfissa. Kotkat eivät lennä laumoissa, muuallakin maailmassa huiput ovat löytäneet tiensä perille kivuliaitakin omia reittejään kokeillen. 80-luvullakin osattiin Samassa yhteydessä edelliseen blogiin liittyen kysyttiin, millaisin tuloksin aikanani ( 70-luvun loppu, 80-luku) pelattiin ”huippugolfia”. Kierrostulokset olivat toki korkeampia kuin nykyään, välineet kuin eri maailmasta. Kyllä silloin osattiin lähes samanverran kuin nykyään, yrittäjiä oli toki huomattavasti vähemmän. 18-vuotiaiden SM-kultaa voitin 1977 Tammer Golfissa ( kovassa kuumeessa) tuloksin 84-81, seuraavana vuonna Aura Golfissa 82-77. Tuntuvat jälkeenpäin käsittämättömän huonoilta,mutta aikakausia on ylivoimaista verrata. Alle 22-vuotiaiden SM-kisoissa1980 voittotulos Talissa oli 307, seuraava jäi yhdeksän lyönnin päähän. SM-pronssia miehissä sain muistikuvani mukaan 1983 tuloksella 297. Kotimaisen uran huippu oli Anssi Kankkosen kaatuminen reikäpelin SM-finaalissa 1988. 80-luvun alun ylivoimainen keisari Timo Sipponen pelasi keskiarvona hieman yli parín, muut vähän enemmän. Oma keskiarvoni FAT-tourilla tai vastaavalla vuonna 1986 oli noin 74,9 ja se oli viidenneki paras. Ykkönen ei tuolloinkaan alitanut 72 lyönnin rajaa. Treenasin ja sopeutin elämäni golfuran tekemiselle monia vuosia. Voittoja kertyi scratch-kisoista , erilaisista vuosien 1977-1989 välisenä aikana kotimaassa noin 50. Olin intomielinen kisaaja niin ”jäällä,maalla kuin sisähalleissakin”. Osasin voittaa, juniorien EM-kisoissa paras henkilökohtainen lyöntipelisijoitus joukkuekisan yhteydessä oli mainiosti 16:s . Ei paha. Hyvä ura, jos olisin pienestä tajunnut fysiikkatreenin merkityksen ja ollut sellaisessa valmennuksessa jota nykyään yleisesti tarjotaan, tulokset olisivat olleet varmasti parantuneet hyvinkin paljon. Pieni harjoitustila, peili ja terävä ääni Se on mennyttä, edelleen nautin harjoittelusta, samoin pelaamisesta jos sen saa tehdä hyvin valmistautuneena mitä tapahtuu liian harvoin. Kävin tänään poikani kanssa Taliin rakennetussa pienessä lyöntipaikassa, ihan oikeasti treenaamassa. Tuntui hyvältä saada tehdä se rauhassa, lyhyt, kolmen metrin lyöntimatka tuntui upealta, samoin peilit ja tähtäimenä olleesta muovirätistä lähtenyt terävä ääni lyönnin jälkeen. Tuli 70-luku ja pitkät kylmät talvet mieleen. Silloin tarvottiin lumihankien läpi samaiseen Taliin, nykyistä kylmempään, mutta yhtä ahtaaseen lyöntihuoneeseen. Kallialan Ville, Make Louhio ja Timo Sipponen olivat useimmiten treeniseurana, oppeja haettiin ulkomaisista golflehdistä joita joku vanhempi pelaaja sinne tapasi tuoda. Vasemmalla kädellä lyöminen oli (kopioituna lehden jutusta) kova juttu, muistikuvani mukaan Ville olisi lyönyt niitä yksillä lumilla jopa 50.000. Edelleenkin Ville on erinomainen pallonlyöjä, joka kestää hyvin vertailun kovassakin seurassa. Ja edelleen talviharjoittelu on todella hyödyllistä jos sen tekee ”riittävän oikein” ja hyvällä asenteella. Uskon innostuvani asiaan ja jättäväni iltatyöt vähemmälle, niin paljon mietittävää Espanjan pelit antoivat. Näppis soitti aamupäivällä. Mies oli tehnyt metsätöitä aamuneljästä kahdeksaan, aamupäivän hän pyhitti peltokenttänsä hiomiseen. Pelit käynnistyvät joka päivä kello 12.00 muutaman miehen porukassa. Lupasin jälleen kerran itselleni ja hänelle, että helmikuun toisella puoliskolla käyn kenttään ja Näppiksen talvielämään tutustumassa. Voi tulla kaupunkilaispojalle muutakin mietittävää matkan tuliaisina. Muistutuksena kerrottakoon, Näppiksen kenttä on talvisin kaikkien suomalaispelaajien käytössä-veloituksetta. Paikalla käyneet ovat todenneet, että aivan uskomattoman upean lumikentän mies taikoo joka talvi pelloilleen. Mikäli kiinnostaa, Näppiksen yhteystiedot saa allekirjoittaneelta.
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitTilander Tuulettaa1
BlogitEntinen tyttö
BlogitEntinen tyttö
BlogitIlon sanomat
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitSami Sarpakunnas3
BlogitTilander Tuulettaa3
Kiitos Teemu nuoruutesi pelitason selvityksestä. Mielenkiintoista. Kierroskeskiarvosi vuodelta -86 on OK. Mulla ei ole, kuin yhdeksäs sija henkilökohtaisista EM-kisoista, neljä Suomen mestaruutta ja muutamia muita Sm-mitaleita. Nekin tietysti ikäkausisarjoista. Olemme siis suht tasoissa…ko?
Olikos siite El Paraison kentästä mihinkään? Pitäisi sinne mennä ens viikolla!