19.9.–26.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][14]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Kansa on puhunut - pulinat pois!

Otsikon tekstin teki aikanaan tunnetuksi vanha valtiomiehemme Johannes Virolainen lohduttaessaan puoluetovereitaan huonosti menneiden vaalien jälkeen. Golflehden äskettäin suorittaman kenttärankingin jälkeen olisi mukava vain siteerata samaa lausuntoa, mutta kun ei oikein voi ja pelkäänkin, että pulinat sen kuin jatkuvat. Nyt käytetty tapa panna maan kenttiä paremmuusjärjestykseen ei vaikuta kovinkaan onnistuneelta ja lopputulostenkin kohdalla puhuisin mieluummin eniten ääniä saaneista kuin parhaimmista kentistä. Seuraava esimerkki puhukoon puolestaan. Rakas kotikenttäni Tali noteerattiin tämän vuoden rankingissa sijalle 128. Ihan totta! Siis maassa jossa ei kenttiäkään ole juuri sen enempää . Siis kenttä joka on maan ensimmäinen, iältään jo 83 -vuotias ja joka on isännöinyt suuria EM -tason ja Euroopan tourin kilpailuja enemmän kuin muut klubit yhteensä. Voin myös vakuuttaa, että tässä, 1700 -luvulta peräisin olevassa hienossa kartanomiljöössä on viihtyisä klubitalo, erinomaiset sosiaaliset tilat ja erittäin ystävällinen palvelu. Onhan meillä ollut joinain vuosina ongelmia ruohon kasvun kanssa, mutta sitä tapahtuu kaikille. Mennäänpä sitten takaisin rankinglistaan joka on siis yllätyksiä täynnä. Sijalla 66 eli 62 sijaa Talia korkeammalla näyttää olevan Savon maalla Nilsiässä sijaitseva ja lähinnä par-kolmosista koostuva ”mikkihiirikenttä” nimeltä Tiiri. Suuren kenttärankingin mukaan kokonaiselämys on tuolla kentällä, vieläpä huimalla erolla, vanhaa Talia suurempi. Tällä kohtaa en tiedä enää itkisinkö vai nauraisinko, mutta väitteeni tehdyn tutkimuksen laadusta kaipaa tuskin lisää esimerkkejä .

Lopputuloksissa huomioni kiintyi Ahvenanmaan kenttien loistavaan menestykseen sijaluvuilla 3 ja 4. Olen pelannut ja viihtynyt ”Oolannissa” aina hyvin ja vaikka minussa virtaa jonkin verran sikäläistä vertakin on minun vaikea pitää ÅGK:n kahta kenttää muina kuin hyvin tavanomaisina. Merenrannat ja lahden takana näkyvä vanha Kastelholmin linna saattavat vanhempaa kenttää (Slotts) vähän säväyttää, mutta uudempi (Kungs) on lähinnä vain raskas kävellä.

Lopuksi kerron lukijoilleni ne kymmenen kenttää joilla itse nykyisin mieluiten pelaan. Ne eivät todellakaan ole kaikki maan parhaita vaan yksinkertaisesti sellaisia, joita mielelläni – varsinkin kävellen – pelaan. Kentän nimen jälkeen olen merkinnyt sen sijoituksen Golflehden rankingissa, eivätkä kentät ole tässä missään paremmuus- vaan aakkosjärjestyksessä.

Aura, Turku (23) – viehättävä ja aina hyväkuntoinen puistokenttä, jossa Lauri Arkkolan suunnittelemat alkuperäiset reiät lumoavat kauneudellaan.

Cooke, Vierumäki (25) – onnistunut reititys ja upea hiekkapohjainen tontti.

Hugo, Hämeenlinna (104) – ensimmäinen kenttäni, eikä vanha rakkaus ole todellakaan ruostunut. Hugo on ihastuttava tuulahdus viime vuosisadan alun brittikentistä. Maan paras 9-reikäinen sanoivatpa rankingit mitä tahansa!

Linna, Hämeenlinna (1) – oikein hyvä kenttä tulee usein ykköseksi, käytettiinpä minkälaista laskutapaa tahansa.

Mussalo, Kotka (43) – tuotteliaimman arkkitehtimme Kosti Kurosen paras ja hyvin ajan hammasta kestänyt kenttä, jossa haasteita on aina riittänyt.

Oulu, Sanki (85) – kovin harvat vieraspelaajat näyttävät löytäneet tiensä OGK:n upeille kentille. Niiden heikko menestys rankingeissa ei ole muuten selitettävissä.

Paloheinä, Helsinki (131) – klubilla on nyttemmin mainio ysireikäinen kenttä, sekä maan paras ja kaunein driving range. Tuskin mikään muu kenttä on Suomessa tuonut niin paljon uutta väkeä golfmailan varteen kuin tämä uusien golfarien hautomo. Kentän huonosta sijoituksesta päätellen siellä ei juuri vieraita käy ja heille toteaisin vain, että poiketkaa Paloheinässä ja ihastukaa!

Paltamo, (7) – Oulunjärven upeissa rantamaisemissa kulkeva kenttä on yksi Ronald Freamin miellyttävämpiä ja helpommin käveltäviä Suomalaisia peliareenoita.

Tali, Helsinki (128) – kotikenttä on aina kotikenttä ja lisäksi kierrokseen ei koskaan – ainakaan omalta porukalta – kulu lähellekään neljää tuntia.

Tapiola, Espoo (118) – Helsingin seudun näyttävämpi jätekasan päälle perustettu kenttä on muodoiltaan hyvin onnistunut. Siellä toisessa (Vuosaari) ongelmallinen reititys aiheuttaa muutamia ylipitkiä vaelluksia viheriöiltä seuraavalle tiiauspaikalle. Tapiolan sijoitus paranee varmasti tulevana kesänä ensimmäisen oikean klubitalonsa myötä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (20 kpl)

  • aimosonni says:

    Asiaa vanha taapertaja kirjoittaa, jos katsoo klubirakennuksia, on tali yksi parhaista suomessa. Mutta yllätys, yllätys – !luukin hikinen ja pieni hirsimökki on tuon rankingin perusteella saman veroinen. Ei muuta sanoa tuosta tehdystä rankingista, että onko tuo persujen Putkosen muokkaama, vai muutoin vain anaalista ?

  • helsinkiläinen veronmaksaja says:

    no niin, tulihan se sieltä! ”Meidän Tali” – Suomen eniten väärinymmärretty klubi. Aina iloiset ja vieraanvaraiset jäsenet. Hieno historia. Upea kartanomiljöö. Isoja kisoja on joskus pelattu. Ja mitä sitten? Klubi, joka on omalla arroganttisella tyylillään sössinyt maineensa niin, että Helsingin päättäjillekin on ihan sama pelataanko siellä jatkossa 9 reikäisellä vai vähän pidemmällä kentällä – tai ehkä ei edes ollenkaan! Kentän kunto on mennyt vuosien varrella samaa rataa kuin aikanaan purkutuomiota odottava Linnanmäen vuoristorata. Ja varsinkaan viimeisin kenttämestari ei ole vakuuttanut ketään, paitsi ehkä johtokunnan joka osoitti ovea hänen esimiehelleen sen sijaan että olisi miettinyt, mistä kiikastaa kun kenttää ei saada kuntoon. Nyt dissaa kunniajäsen Lassi tämän rankingin tuloksia. Viimeksi hän hyökkäsi Puula Golfin kimppuun ja nytkin väittää vakavalla naamalla, että Paloheinä on parempi kuin nyt ansionsa mukaan palkittu Kangasniemen helmi. Siis ei voi olla enää totta! Loppuun muutama retorinen kysymys: Oisko aika hyväksyä että Tali on osa Suomen golfin historiaa, joskus ehkä sanan varsinaisessa merkityksessään? Ja mitä se oikeasti kertoo, jos HGK on rankingin, koko Suomi huomioiden, toiseksi viimeinen sekä hinta-/laatusuhteessa että ilmapiirissä ja Uudenmaan toiseksi huonoin kunnoltaan? Oisko oikeasti siellä Talin kartanolla peiliin katsomisen paikka?

  • oikea sijoitus says:

    Ehkä rankingissa painoi tunnelma! Tali ERITTÄIN ikävä, vierailijoille jopa viddumainen vastaanotto. Pitäisi ehdottomasti olla oma flaitti jotta ei ylenkatsottaisi, tai jopa hyväksyttäisi mukaan Hesan *ulkkujen flaittiin. Jopa rangella on sama fiilis! Että se siitä.

  • Se Niili says:

    Siis Lassi! Pulinat pois, kansa on todella puhunut! Onko vaikea ymmärtää.? Kyllä näitä omia rankingeja riittäisi…..

  • peruskoulun open sijainen says:

    meni sitten noi aakkosetkin pieleen… ainakaan miun silmiin ei GD:ssä näkynyt yhtään Talin arvostelua – Helsingin Golfklubin kyllä! Jo sillä nousisi Lassin omassa rankingissa jo monta sijaa, jos näillä nyt on mitään merkitystä. Kenellekään

  • Periskooppi eteenpäin says:

    Kyllähän näitä ”aimosonnien” arviointeja riittää. Hän pahoitti mielensä, että Talin klubitalo oli Luukin ”hikisen hirsimökin” veroinen. Käy nyt a-sonni edes katsomassa, minkälainen klubitalo siellä nykyisin on. Vuosikymmeniä kun mennään taaksepäin, niin kyllä löytyy hirsistäkin klubitaloa ja vieläkin ”hikisempää” ja pienempää tönöä. Mutta nyt arvioitiin vuotta 2015 ja nykyisiä klubitaloja. Ehkä a-sonnin näkemys kuvaa nykyisten talilaisten sielunmaisemaa. Talia ei saa arvioida, mutta muita voi vapaasti mollata tiedoilla, jotka on vuosien ellei vuosikymmenten takaa.

  • Juuso says:

    Nämä samat huutajat älähtivät kun Talia kaavailtiin asuntotuotantoon. Eihä Stadin keskellä olevaa sijalla 128 olevaa kenttää kannata säilyttää, siirretään se Riihimäelle, siellä ei toistaiseksi ole kilpailua. Mutta ihan tosissaan, oli Lassi asiassaan ihan oikeassa monessa kohtaa, vaikka Tiiri-vertaus ei nyt tyylikkäin ollutkaan.

  • 9 reikää kunniaan! says:

    onko Lassi pelannut Tiirin Golfin – koskaan? On muuten yllättävän hieno kenttä. Ei varmaan mikään ”klassikko”, mutta mukava maaseutu-juttu. Kulut varmaan murtoluvun Talista. Perheyritys, rento tunnelma. Ei stadilaista pönötystä ja turhan tärkeilyä. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Jopa Talin, niin kauan kuin sitä kestää. Joskus saattaa sekin olla oikeesti samassa kategoriassa Tiirin, Puulan ja Pöllöheinän kanssa. Sitten mitataan!

  • risto rantte says:

    Rankingista viis, mutta mä olen ainakin kyllästynyt tähän yhteen vinkujaan. Enkä tarkoita nyt Lassia vaan tuota nimimerkin takaa huutelijaa, joka tällä kertaa käyttää nimimerkkiä Helsinkiläinen veronmaksaja. Kun tuon vinkunan lukee kahteen kertaan voipi helposti päätellä kirjoittajan. Mä en ainakaan enää jaksa kuunnella sitä jätkää…

  • Veli Ponteva says:

    Minusta Talin ongelmana on se, että on jääty kiinni historiaan ja puolustetaan henkeen ja vereen. Jos joku sanoo negatiivista Talista, loukkaannutaan ja todetaan ylimielisesti kommentoijan olevan tärähtänyt tms. Talin pitäisi vihdoinkin katsoa peiliin ja tehdä asialle jotain. Kunnon kenttäremontti olisi paikallaan ja uskon Talista vielä olevan aineksia hyvään kenttään, vaikka nykymittapuun mukaan onkin liian lyhyt. Ristiinmenoväylät pitäisi tietenkin eliminoida, mikä varmaan vie yhden par-luvun. Mutta onko muutosta odotettavissa, kun vanhat huru-ukot katsovat asioita vain vuoden kerrallaan ja kun kenttäremontti veisi 2-3 pelikautta pois. Kehotan Talilaisia kuitenkin tekemään hieman kauaskantoisempia päätöksiä, niin Tali voisi ansaita paikkansa takaisin hienona golfkeskuksena.

  • aimosonni says:

    Kommentoijalle ”Periskooppi eteenpäin” Kiitos tiedosta, täytyykin sitten ensi kesänä viedä 50 hengen porukka pelaamaan ja lounastamaan buffee Luukin kentälle, kun kerran noin vakuutat klubirakennuksen fasiliteetit. Onhan se hienoa ”Eren” suunnittelemaa kenttää taas pelata ja nauttia tilavan klubirakennuksen runsaasta bufeesta liikekumppanien kesken. Saakohan sieltä tilata oman kabinetin, jos voisit vähän opastaa ?

  • Periskooppi eteenpäin says:

    Vastauksia aimosonnin kysymyksiin. Kabinetti löytyy, muttei ”Eren” suunnittelemaa kenttää. Eikä sellaista ole sieltä koskaan löytynytkään. Eikä ole enää muutamaan vuoteen löytynyt klubin toiseltakaan kentältä, joka on pääosin suunniteltu ja rakennettu uudestaan kuten esim. viime kesän SM-kisoihin osallistuneet tietävät.

  • Markku I says:

    Lassille hatunnosto, kun jaksaa edelleen täällä laittaa itsensä tulille omilla mielipiteillään, jotka niin helposti teilataan. Itse lopetin bloggaamisen juuri siksi, ettei tämä täällä nimimerkkien takaa huutelu oikein johda mihinkään. Sitä itseään voi tuolta viereisestä Sadun ”vessablogista” vaikka käydä kurkkaamassa. Hauskatkin asiat kääntyvät kirjoittajaa itseään vastaan. Samoin käy jos kirjoittaa Talista. Siinä ei voi voittaa, koska Taliin sisältyy niin paljon mielikuvia, jotka ovat lähtökohtaisesti jo sitä vastaan. Kenttähän tarjoaa näkökulman Suomen golfin historiaan ja on sen suurimpia arvoja. Valitettavasti nykykunto ei vastaa mielikuvaa, mutta suunnitelmat (mm. huikea Master Plan) siellä on – ja toivottavasti myös tahto ja rahoitus toteuttaa asiat suunnitelmien mukaan, sitten kun nyt ajankohtaiset yleiskaavaratkaisut on tehty. Tali ansaitsisi olla Helsingin yksi käyntikorteista, nyt ja tulevaisuudessa. Minä rakastuin kenttään siellä vietetyn 3 vuoden aikana, mutta pitkä on tie kuljettavana, ennen kuin kenttä olisi takaisin Suomen top-20 ryhmässä, jonne se jossain vaiheessa on myös arvioitu. Toivottavasti se päivä vielä nähdään!

  • Cobra 460 says:

    Vaikka kenttärankingista tai ainakin sen painotuksista voi olla monta mieltä, niin varmaan kaikki Talissa vierailleet vahvistavat lopputuloksen: Tali ei todellakaan kuulu maamme parhaitten kenttien joukkoon. On varmasti kuulunut joskus, mutta ei enää pitkään aikaan. Sääli sinällään. Lähin 18-reikäinen kenttä, eikä ole tullut pelattua muistanko edes koska viimeksi. Ei tosin ole tullut pelattua lähintä kenttää eli Lassin ihailemaa Paloheinääkään, paitsi rangea. Joka on oikeasti hyvä range ja eroaa Talin rangesta muutenkin kuin siten että voi lyödä puumailoillakin. Sorry.

  • satunnainen tuuppari says:

    Tuli pitkästä aikaa käytyä Talissa pelaamassa kun kauden loppuvaiheessa sinne oli jopa green fee -tarjouskin. Kentän layoutissahan ei ole hirveästi muuta vikaa kuin tuo edelläkin mainittu kahden väylän ristiinpelaaminen. Kentän ruoho oli syyskuun lopulla ihan OK kunnossa, vaikkakin ”jätekasan päällä” pelatessa onkin tottunut parempaan. Tali on nopea pelattava ja cädärin palvelu oli todella ystävällistä, samoin kanssapelaajat vaikuttivat ihan yhtä ystävällisiltä kuin muuallakin. Näin nuoremman sukupolven golfarin silmin Talin isoin ongelma on ylimielinen julkisuuskuva, jonka luomisessa ja ylläpitämisessä tämän blogin pitäjällä tuntuu olevan keskeinen rooli. Tuo klubin jäsenyyden pitkä jonottaminen, kunnallispoliitikkojen päästäminen jonon ohi ja lehmänkaupat liikuntaviraston kanssa ovat tietysti ärsyttäneet monia, mutta kun nykyään pk-seudulla on runsaasti mahdollisuuksia golfin harrastamiseen muissa seuroissa, tuo ei taida olla enää sellainen kipupiste kuin joskus muinoin. Ja aivan samalla tavalla ylihinnoiteltua se pelaaminen jätekasojen, niiden molempien, päälläkin on.green feellä. Mutta jos oman klubin julkisuuskuvaa pitää yrittää kiillottaa haukkumalla muita kenttiä (hyvin todennäköisesti osaa kentistä edes näkemättä) sekä vähemmän pelaavia, ei kannata hirveästi ihmetellä, kun muut pitävät koko klubia ylimielisenä. Ja selvennykseksi: itsehän annoin Talille ihan asialliset arvosanat kyselyssä oman viimeisen kokemukseni perusteella. Tali ei ole lähiseudun paras kenttä satunnaiselle green fee -tuupparille (sitähän tässä kyselyssä todellisuudessa mitattiin, heavyuserit eivät aina muista että valtava enemmistö golfareista ei ole 50+ kierrosta kesässä pelaavia singeleitä), mutta ei missään nimessä myöskään huonoin eikä edes lähellä huonointa. Jos halutaan ottaa historialliset arvot (tai kentän lisäarvo scratch-pelaajille) huomioon, ranking kannattaa teettää sillä kourallisella asiantuntijoita, jotka Suomesta löytyy. Mutta he puolestaan eivät uskaltaisi sanoa pahaa sanaa pitkäaikaisten kavereidensa pyörittämistä kentistä.

  • Mr Tilteist says:

    Voi kamala kun Lassi mielensä pahoitti kun rakas Tali on siellä jossain……. Näimpä suuri golftietäjä vaipuu/alentuu jälleen mollaamaan muita kenttiä jotta saa mieleensä rauhan, surkeaa kerrassaan.

  • Eki Tietäväinen says:

    Arvasin, ettei Lassi malttanut pitää näppejään irti tästä kenttärankingtutkimuksesta. En minäkään pysty. Top-10:ssä on monia yllätyksiä. Yksi niistä on Vanajanlinnan Linna Golf, joka näyttää kuuluvan yllättäen Lassin suosikkeihin. Mielestäni se nousee arvostuksessa klubimiljöönsä ja viimeistelyn ansiosta, mutta itse kenttä ei ole kummoinenkaan. Hyvä golfkenttä pitää sisällään mieleen painuvia par- vitosia, -nelosia ja -kolmosia, mutta Vanajanlinnassa ei ole ainoatakaan väylää, jonka ottaisin mukaan Suomen parhaitten golfväylien listalle. Erityisen heikkoina pidän kentän par-kolmosia. Antaisin Vanajanlinnalle miinusta myös siitä, ettei siellä ole kuin yksi 18-reikäinen kokonaisuus. Vaikk”ei rankingissä arvosteltukaan klubeja, 36 reiän kokonaisuuksista ykkössijoistus olisi mielestäni kuulunut joko Nordcenterille tai Kytäjälle. 18-reikäisistä klubeista parhampina pidän Espoota (EGS), Kymen Golfia Kotkan Mussalossa sekä Tavastia Hämeenlinnan tiilaaksossa. Eikä saman laakson Everstikään ole hassumpi (en oikein miellä Hugoa ja Everstiä saman klubin kentiksi, joten rankkaisin ne erillisinä).

  • hirsitönö skuugessa says:

    Kumma juttu, HGK :sta ei pidetä, mutta taitaa olla ainoita klubeja johon porukka vielä liittyy ja kaiketi jopa jonottaa sisään kutsua. Eiköhän vielä maksetakin 5000 euroa !

  • Vieraspelaaja says:

    Itse pidän Talin kentästä, miljööstä, kartanomaisesta ravintolasta/klubista erittäin paljon. Tämän lisäksi Talilaiset on ihan mukavaa sakkia. Ihmettelin suuresti kuinka huonosti kenttä pärjäsi valtakunnallisessa kyselyssä. Samoin ihmettelen, ettei Talin oma jäsenistökään paljon arvosta kotiseuraansa koska sarjassa ”tyytyväisimmät jäsenet” Tali sijoittui vaatimattomalle 87 sijalle?!

  • HErraviha on ollut aina maan tapa! says:

    Niin tämä Talihan on suomalaisen golfin todellinen aallonjakaja. On puolesta ja vastaa! Jotainhan ne on tehnyt, koska porukka on myös noin paljon vastaan sitä – eli kaikki ei ole mennyt putkeen! HErrasklubi, joka ottaa jäsenieksi silmää tekeviä ja HElsingin vaikuttajia jonon ohi. SUomessa on ikuinen herraviha ja toki tällä varmasti suututtaneet kaikki!