Tänä kesänä olen pelannut enemmän kuin moneen vuoteen. Viitisenkymmentä rupeamaa, kovin erilaisissa porukoissa, eri puolilla maata. Itä-Suomessa kertoivat, että heillä oli jossain vaiheessa satanut ihan sikana ja säännöllisesti. Muutama kenttä oli ollut pakko sulkea, koska ne uivat vedessä.
Minä olen onnistunut koko kauden lymyämään sellaisilla paikkakunnilla, missä on päässyt pelaamaan loistavissa keleissä, shortseissa ja lyhythihaisissa paidoissa.
Olisiko kyse Pekka Hämäläisen ja minun yhteisestä elämänviisaudesta, jonka mukaan koville jätkille paistaa aina aurinko? Tuskin. Ei tämä varmaan ole edes sitä paljon puhuttua ilmastonmuutosta. Tai jos on, ilmoittaudun sen kannattajaksi.
Kiitos sinne yläkerran Pekka Poudalle. Olet tänä kesänä onnistunut huijaamaan näitä maanpäällisiä ilmatieteilijöitä oikein olan takaa. Puhelimessani, tv:n säätiedotuksissa ja iPadin norjalaissaitilla ennusteet ovat usein menneet täysin ristiin. Olenkin oppinut valitsemaan niistä parhaan (siis kauneinta keliä povaavan), enkä kertaakaan ole mennyt golfkentälle väärin varustautuneena.
Posketon tsägä.
Vaikka kelit ovat hymyilleet, pelikavereikseni on valikoitunut myös muutama synkistelijä. Heillä on oman käsityksensä mukaan aina huono onni. Jos he lyövät kurjasti, kyseessä on aina paska tuuri. Jos he puttaavat kymmenmetrisen ja pallo jää roikkumaan kupin reunalle, niin voi v mikä sadattelu. Kun lyhyt putti menee ohi, niin samanlainen. Taaskaan ei ollut onnea.
Hassuinta, että nämä huonoa tsägää julistavat golfaajat ovat useimmiten niin sanottuja hyviä pelaajia, kun taas meikäläiset huonot pelaajat ovat kentällä metsästämässä niitä hyviä sattumuksia. Golf on peli, jossa ei koskaan pidä antautua huonon tsägän vietäväksi, koska hyvä tsägä voi hetkessä kääntää kaiken päälaelleen.
Ystänäni Seppo (ei, en kerro itsestäni) on lyönyt holarin Pirkkala Golfin kasilla. Ei sellaista klassisen kaunista pudotusta greenin etulaitaan ja muutaman metrin rullia kuppiin. Ei sinne päinkään. Lyönti kaartoi upeasti korkeuksiin, mutta suuntautui rankasti out of bounds, vasemmalla olevaan metsään. Seppo ei kiroile kentällä, mutta pää painui nöyrästi ja selkä kääntyi menosuuntaan. Pelikaverit selostivat: ”Hei se tuli takaisin.” ”Sehän menee… se meni kuppiin.”
Mieletön munkki.
Metsässä asustava kivi päätti osallistua peliin ja sylkäisi pallon sinne minne pitääkin. Seppo oli velho jo ennen holariaankin, mutta tuo hetki opetti hänelle paljon lisää. Pelimme on usein isommissa käsissä, mystisemmissä ja pehmeämmissä.
Miksei kukaan ihmettele, miten tsägä voi olla noin hyvä? Ystäväni Toni (tämäkään ei ole nimimerkki) oli pelannut golfia parikymmentä vuotta, taitavasti nauttien, mutta ilman holaria. Lähellä oli ollut, mutta lähellä olevia ei lasketa. Kunnes hyvä tsägä -kiintiö päätti toimia. Toni tuli lyöntivuoroon Katinkullan Nuaksen kympille. Taukotuvan terassi oli täynnä. Seuraavalle väylälle siirtyvät pelaajat halusivat nähdä ja 14. viheriöltäkin löytyi katsojia. Toni asteli tiiboksiin hymynvirne kasvoillaan. Jos joskus haluaisin lyödä sen holarin, niin nyt, kun on kerrankin katsojia. Sinne se meni.
Mahtava mäihä.
Monet väittävät, ettei golf ole millään muotoa oikeudenmukainen peli. Ei ehkä olekaan, joka väylällä, joka kierroksella, joka kesänä. Mutta kumma kuitenkin, kun niille, jotka mielellään keräävät ne harvatkin onnistumiset talteen, kertyy kuin varkain jos jonkin sorttisia onnenkantamoisia. Olisiko kyse asenteesta? Vai päteekö pitkässä innostuksessa sittenkin ystäväni Olli Haaviston viisaus: Kyllä maailma tasaa.
Seppo Palminen
Se on se valikoiva muisti.
Tsägä – suomen kielen kaunein sana. Ja kertoo paljon käyttäjän intelligenssistä.
Audiovisuaalinen ihmelapsi, golfin syvällinen tuntija ja omasta mielestään mainio sananiekka; onko tullut mieleen että me fiksummat tunnemme myötähäpeää kirjoituksiasi lukiessa:
golfhan on laji jossa testataan oma taito pelikaverin tuuria vastaan.