Yhteisen edun nimissä olisi hyvä saada pelaajien kesken enemmän aikaan ryhmädynamiikkaa ja välittämistä kentän kunnosta sekä pelinopeudesta.
Kiitoksia runsaasta palautteesta edellisiin blogeihini Pallojen alastulojäljet ongelmana Peuramaalla ja Golfkenttien välinen pudotuspeli liittyen.
Jatketaan näistä ja aloitetaan helpommasta, pallojen alastulojäljistä viheriöillä.
Useissa palautteissa harmiteltiin siitä, kuinka välinpitämättömiä osa pelaajista on riippumatta siitä, ovatko omalla kentällään vai vieraina.
Hirsalassa nykyään valmentava pitkäaikainen pelikaverini ja kilpakumppani Ville Kalliala puolestaan muistutti, että suurella osalla pelaajista yksinkertaisesti ”jälki katoaa” heidän miekkaillessaan lähestymislyöntejä viheriön ympärillä. Villen kotisivuilta löytyy aiheesta perustavaa laatua olevaa tekstiä tähän, sekä moniin muihin golfareita kiinnostaviin aihepiireihin.
Ville Kalliala aloitti golfvalmentajan uransa jo 80-luvun ensimmäisellä puoliskolla.
Sähköpostiviesteissa ja puheluissa otettiin esille piittaamattomuuteen ja silmittömyyteen liittyvät ongelmat, kuten bunkkerien heikko haravointi, hidas pelaaminen sekä sääntöjen noudattamatta jättäminen.
Pelikaverien on ymmärrettävästi hyvin vaikeaa puuttua etenkin itselleen tuntemattomien ihmisten tekemisiin ja etikettirikkomuksiin. Silmien sulkeminen tai pään kääntäminen pois ”rikospaikalta” on monille liian helppo ja vaivaton ratkaisu.
Kuka huolehtii lipputangosta?
Mitä sinä teet kun pelikaverisi jättää toistuvasti alastulojäljen korjaamatta, pelaa tolkuttoman hitaasti tai harjaa bunkkerin korkeintaan välttävästi?
Parhaita sutkautuksia joita olen kuullut viheriötyöskentelyyn liittyvässä koulutuksessa on raskaan sarjan poliitikon kysymys hänen kyllästyttyään kolleegansa jätettyä toistuvasti lipputangon nostamisen muiden huoleksi.
Kuva: Getty Images
”Tiedätkö sinä XX kuinka paljon tämä lipputanko painaa?
”Ei, en kyllä tiedä”, XX vastasi.
”Kokeilepa joskus”, poliitikko vinkkasi.
Neljän tunnin kierros markkinoinnin apuvälineeksi
Pelinopeuteen liittyen jyväskyläläisen pelaajan pitkän sähköpostin loppuosa on mainio kiteytys hänen monipuoliselle filosofoinnilleen lajiin liittyvistä haasteista:
”Universaali totuus kuoleman ja verotuksen ehdottomuuden rinnalla on se, että golf-kierros kestää nykyihmiselle liian pitkään.
Tämä vieraannuttaa nykyiset ja tulevat harrastajat lajin parista tehokkaammin kuin mikään muu yksittäinen tekijä golfissa. Jotta hienon lajimme elinvoima varmistettaisiin tulevaisuudessakin, niin ehkä kuitenkin kannattaisi keskittyä tähän isoon kuvaan deltaljien sijaan.
En nimittäin muista koskaan kuulleeni, että kukaan olisi lopettanut lajin paikkaamattomien alastulojälkien takia. Sinänsä kirjoitukseesi sisältyneet ehdotukset esim. seurakulttuurin hyödyntämisestä lajin kehitystyössä ovat hyviä, ja ne olisivat sovellettavissa myös tähän isompaan ongelmaan.
Olisi mahtavaa nähdä golf-seuran mainosplakaatti, jossa julistettaisiin, että meillä golf-kierros ei koskaan kestä enempää kuin 4 tuntia.”
Tähän aiheeseen liittyen olen muutamaan otteeseen suunnitellut yhteislähtökisaa, jossa maksimiaika reikää kohden olisi ryhmälle ehdoton ja kokonaisaika alle neljän tunnin. Tämäkin idea on vielä sellaisenaan toteuttamatta.
Ryhmän kapteeni nostaa henkeä
Golfaamisen Talissa caddienä vuosina 1948-1953 aloittanut Reijo Sanero otti puhelussaan voimakkaasti kantaa pelaajien huolimattomaan tapaan haravoida bunkkereita.
Andrew ”Beef” Johnstonin tyylinäyte kauden 2017 Open Championshipista. Kuva: Getty Images
Sanero nosti esiin myös mainion idean epävirallisesta ryhmän kapteenista dynamiikan ja sosiaalisuuden kehittämiseksi.
”Tämä henkilö voisi olla alhaisimman tasoituksen omaava, tilanteen mukaan muillakin kriteereillä valittu pelaaja. Kun ennen kierrosta lyödään kipparin aloitteesta tassut yhteen ja päätetään pitää kivaa, edetä nopeasti ja jättää kenttä parempaan kuntoon kuin missä se oli, ollaan jo hyvällä tiellä”, Sanero ideoi puhelussaan.
Olen tismalleen samaa mieltä. Ryhmähenkeä etukäteen nostattamalla sosiaalinen osio yhteisestä kokemuksesta lähtee oikeaan suuntaan. Ja taas puhutaan siitä pelisilmästä. Aloitteentekijänä tämän tyyppiselle toiminnalle voi toimia kuka tahansa ryhmän jäsenistä.
Eikä tähänkään ideaan tarvitse suhtautua kuin piru raamattuun. Arvokasta ja oleellista ykköstiillä tavattaessa on muistaa, että retki on yhteinen ja siitä saa yhteen henkeen puhaltamalla vielä nautinnollisemman.
Kentät kilpailevat – mutta löytyykö kaivattua profiloitumista?
Pata on porissut jo pitkään ja porina jatkuu aiheesta kenttien välinen kova kilpailu kausiasiakkaista ja green fee –pelaajista.
Olen keskustellut, käytännössä ollut vapaaehtoisesti kuunteluoppilaana monen toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan kanssa eri yhteyksissä taas lähes päivittäin. Joukkoon on mahtunut myös asemansa vapaaehtoisesti tai ohjattuina jättäneitä vaikuttajia.
Hyvin usein ongelmakohdiksi nähdään kova hintakilpailu sekä kenttien tarjoamien tuotteiden samankaltaisuus.
”Miksi ainoa kilpailukeino tuntuu olevan hinta”, mollaa monen golfyhtiön edustaja kauden alkuvaiheilla asiakkaita odotellessaan.
Alalla yleisesti kaivattua profiloitumista, uusia avauksia ja muista erottumista tuotteiden osalta on kuitenkin ollut erittäin vaikea löytää toimijoiden kertomuksista tai suunnitelmista.
”Ei minulla nyt tule oikein mitään uutta mieleen. Tuntuu siltä, että useimmat kentät peesaavat samoilla teemoilla toisiaan”, on yleisin vastaus kysymykseen ”anna esimerkki tavasta profiloitua.”
Markkinaehtoiseen malliin hakeutujia on runsaasti, joka toki täyttää uudelleen profiloitumisen kriteerin, mutta ei tuo yhdenkään kentän kassaan ilman myynnin kasvua euroja lisää.
Asiakaslähtöisyys ja pelaajien henkilökohtaisiin tarpeisiin luodut tuotepaketit ilman pakollista osakkeenomistusta ovat olleet uusille kuluttajille markkinointiviestinnän kärkiä jo usean vuoden ajan.
Peruskurssista ja etenkin green cardista on tullut erittäin edullisia sisäänheittotuotteita.
Varsin suoria, jopa julmia ennusteita nykyisen kenttäyhtiöiden määrän putoamisesta olen saanut perusteluiksi kysyessäni, mihin heidän omat uskomuksensa useamman kymmenen prosentin kasvuun pelioikeuksien myynnissä hyvinkin lyhyellä aikavälillä pohjautuvat.
Markkinaehtoiseen malliin siirtyvien kenttäyhtiöiden strategian peruskiviä ovat tehokkaan markkinoinnin lisäksi luonnollisesti vanhojen rakenteiden ja päällekkäisyyksien purkaminen sekä kustannustehokkuus kaikilla palvelusektoreilla.
Näiden asioiden osalta ymmärrys ja pyrkimys samaan on ollut tavoitteena lähes kaikilla muillakin kentillä jo vuosia.
Kulupuolen ja palveluiden karsiminen on alalla luonnollinen ratkaisu taloudellisten ongelmien ennaltaehkäisyyn, kun tulobudjetin summan ennusteen edessä on pitkällä aikavälillä yleisesti miinusmerkki.
”Miten suomalaisilla golfkentillä keskimäärin taloudellisesti menee”, on kysymys joka minullekin on esitetty viimeisten vuosien varrella kymmeniä kertoja myös lajia tuntemattomilta
Lyhyeksi vakiovastauksekseni on muodostunut:
”Yhtiöillä ja golfkeskuksilla on mennyt huomattavasti paremmin kuin suomalaisella yhteiskunnalla keskimäärin.
Yhtiöt keräävät tarvittavan tulorahoituksen pääosin osakkailtaan. Omavaraisuusaste on monilla varsin alhainen, kriisiyhtiötkin ovat kitkutelleet sinnikkäästi mukana, eikä normaaliin liiketoimintaan olennaisesti liittyviä konkursseja tai toiminnan alasajoja ole tapahtunut, jota voidaan pitää pienoisena ihmeenä.
Tässä mielessä golf on Suomessa kummallinen oma saarekkeensa, tietynlainen lintukoto jossa on edessä alaa oleellisti heiluttavia muutoksia.”
Tuo muutoksen aika on käynnistynyt. Henkilökohtaisesti uskon, että taloutensa tasapainossa pitävistä golfyhtiöistä merkittävä osa joutuu uudelleenarvioimaan kulurakenteensa ja palveluiden tason.
Oman pelaajamäärän ja liikevaihdon voimakkaan kasvun varaan talouttaan rakentavia golfkeskuksia Suomessa on erittäin harvassa.
Reijo ”Retsi” Riihimäki laajentaa golfbusineksiaan Hattulassa. Aiheesta lisää golfpisteen sivuilla loppuviikosta.
”Golf on haastava bisnes. Tärkeintä eivät suinkaan ole ne isot tulot, vaan pienet menot”, muistutti Hattulan ja Paltamon kenttiä isännöivä Reijo Riihimäki analysoidessaan omistamiensa ja muiden kotimaisten golfyhtiöiden toimintaympäristöä tulevaisuudessa.
” Yhtiöillä ja golfkeskuksilla on mennyt huomattavasti paremmin kuin suomalaisella yhteiskunnalla keskimäärin.”
Niin kauan kun pakkovastikkeiden maksajia riittää, yhtiöillä menee aivan hyvin.
Mutta monen etelä-suomalaisen golfyhtiön omistajalla – ei omaa pelioikeuttaan käyttävällä osakkaalla – ei sitten menekään kovin hyvin.
Osakkeet ovat arvottomia eikä niistä pääse eroon muuten kuin maksamalla ostajalle. Pelioikeuden vuokrauksesta tai pelilippujen myynnistä saa huomattavasti alle vastikkeen hinnan.
Kersantin natsat jaetaan lähdössä! Alin hcp voittaa! Tosin mun mielestä golfin hienous ei ole bunkkereiden haravointi.. Toki se pitää hoitaa ja samoin greeni kuoppien tasoittaminen. Jotain on vaan pielessä jos on sekä kiire että haravointia. Onkohan se sitä peliä jota kaivataan?
Mutt oikeesti griiniosumia lyö varmaan eniten matalan hcp:n pelaajat. Korkeat tulee rullien. Jos noita alastulojälkiä ei korjata niin mikä kersantti muka auttaa? Bunkkereiden haravointi on tietty toinen juttu mutta esimerkki on paras kouluttaja. Nämä asiat pitäsi siirtyä osaavimmilta eteenpäin. Golf pitäisi olla tasa-arvo ja käyttäytymispeli.
Nimimerkille Joukahainen kommenttina:
Olet toki aivan asian ytimessä. Pakkovastikkeita mieluuusti maksavien osuus vähenee jatkuvasti. Tähän kentät ovat reagoineet ja siltä osin tarve muutoksiin myös kasvaa.
Tuon lainaamaasi kohdan määritelmästäni voisi toki kirjoittaa muotoon…on mennyt PINTAPUOLISESTI TARKASTELLEN huomattavasti paremmin kuin ympäröivällä yhteiskunnalla keskimäärin.
Hyvää keväänjatkoa,
teemu tyry
Hyville pelaajille tulee enemmän griini osumia, se on totta, mutta myös sitä kautta on opittu korjaamaan alastulojäljet.
Eräässä avoimessa kilpailussa ryhmässäni oli vanhempi nainen joka usein löi lähestymislyönnin lähelle lippua eli oli varsin taitava pelaaja. 11 griinillä sitten huomautin hänelle alastulojäljestä, jonka korjasin. Tuli takaisin kommentti että ei kai se griinillä tullut alas? Vastasin hänelle että se oli viides jälki jonka korjasin, sen jälkeen oli aika hiljaista loppu reiät.
Viimeksi tarkistettiin kaikkien työkalut ennen lähtöä, ja griinihaarukka taskuun. Ihan hyvä kuten tuo huomauttaminenkin. Vaikka jos paikkaamatta jättävä on matalan hcp:n osakas niin korkean hcp:n vieraspelaaja ei taida uskaltaa huomauttaa.
Jos osakas ei omasta kentästään halua huolta pitää, niin vieraspelaajana saattaisin kyllä ennen griiniltä poistumista tokaista, että ”minäpäs käyn vielä paikkaamassa tuon yhden kolon tuolta”. Jos tulisi urputusta, niin voisin vaikka muistuttaa vain ajavani osakkeenomistajien etua.