26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Järkyttävä puheenvuoro

Taylormade-yhtiön pääjohtaja Mark King, käytti toissa viikolla pidettyjen Orlandon suurten golfmessujen yhteydessä puheenvuoron, josta on syytä olla huolissaan – eikä ihan vähän. Golfteollisuuttahan nyppii kun laji ei, varsinkaan Yhdysvalloissa, kasva juuri lainkaan – pikemminkin päinvastoin. King vaatii, että golfiin pitää nyt tehdä kahdet säännöt eli ammattilaisille kävisivät nämä nykyiset, mutta huvikseen pelaaville ja aloittelijoille pitäisi laatia aivan omansa. Jälkimmäisille reikä pitäisi kasvattaa ämpärin kokoiseksi eli 15 tuumaiseksi, pallon saisi tiiata joka paikassa ja sekä bunkkerista, että pitkästä heinästä sen saisi heittää takaisin kentälle. Kuulostaa huonolta vitsiltä, mutta kun sen esittää merkittävän yhtiön pääjohtaja on siihen pakko ottaa vähän kantaa. Golfvälineitä valmistavien suurten pörssiyhtiöiden johtajat ovat ennenkin häiriköineet kuten esim. legendaarinen Ely Callaway, joka toi, USGA:n kiellosta ja pannaan julistamisesta huolimatta, markkinoille sen ERC-driverin, jonka kimmoisa osumapinta ”ponnahdutti” pallon muita pidemmälle. Ammatikseen pelaavia ehkä lukuun ottamatta en jaksa ymmärtää miksi golfin suuren enemmistön pitäisi olla yhtään kiinnostunut siitä miten golfteollisuudella menee eli meille on täysin yhdentekevää mitä heidän alimman viivansa alle jää. On lähes pöyristyttävää, että kannattavuutta lähdetään etsimään golfsääntöjä muuttamalla. Silloin kun niitä on tarpeellista joskus muuttaa, on asia annettava golfarien, eikä teollisuusmogulien tehtäväksi. Aika yleisesti ollaan sitä mieltä, että lajin kasvua haittaa kaikkialla maailmassa se, että kentältä ei enää tahdo selvitä alle viidessä tunnissa ja, että pelaaminen on noin yleisesti ottaen melko kallista. Mielestäni tähän kehitykseen on suurelta osin syyllinen golfteollisuus itse. Kun golfmailat joskus maailmassa siirtyivät jopa perintönä isältä pojalle, niin nykyään meidät houkutellaan harva se kevät ostamaan aina vaan pitemmälle kantavia, anteeksiantavia uusia ja hyvin kalliita mailoja. Uudet ja kalliit pallot lentävät myös paljon pitemmälle ja niinpä golfarkkitehdit vastaavat haasteeseen ja piirtävät kentät niin pitkiksi ja häijyiksi, ettei niiltä ole enää aikoihin ennättänyt kotiin illalliselle. Kun tämän kehityksen ehkä kaikkein suurin syyllinen nyt haluaa yhtäkkiä muuttaa golfin sääntöjä, pitäisi lajin vanhojen valtaapitävien olla tavallista valppaampia. Teollisuudella on paljon rahaa ja rahallahan on valitettavasti tapana puhua. Minusta tässä alkaa jo vanhan ja hienon lajin tulevaisuus olla pian vaakalaudalla. Kahdet eri säännöt olisi varmasti kova isku lajille enkä usko, että ne sopisivat edes ammatikseen pelaaville. Golfiahan seuraavat pääsääntöisesti vain muut golfarit ja jos ammattilaiset pelaisivat aivan eri säännöillä, niin jaksaisiko se enää ketään kiinnostaa? Minua on muuten jo pitkään ärsyttänyt golfteollisuuden vuosikausia viljelemä perusväittämä, että heidän päämääränään on vain tehdä golfista tavalliselle pelaajalle helpompaa ja hauskempaa. Joku minua viisaampi on joskus sanonut niille jotka pitävät golfia liian vaikeana, että mikään joka on pelkästään vain kivaa ja helppoa tuskin olisi kestänyt hengissä jo 600 vuotta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)

  • Huvikseen pelaaja says:

    Hyvä kirjoitus Lassi. Aloittelijoilla ja huvikseen pelaajillehan on jopa suositeltavaa ottaa pallo pitkästä heinästä ja asettaa väylälle, ihan vaan pelin nopeuttamisen vuoksi. Eikä siihen mitään uusia sääntöjä tarvita, hehän pelaavat huvikseen. Jo nykysäännöissä on tarpeeksi oppimista varsinkin aloittelijoille kuin myös pitempäänkin pelanneille. Ne jotka suurempia reikiä kaipaa, niin heillehän on jo futisgolf ja frisbeegolf, vaikken kyllä ymmärrä miksi noissakin lajeissa mainitaan Golf !?!

  • Etäpelaaja says:

    Eiks tässä ehdotuksessa oo ihan sama motiivi kuin Suomen golfosake episodissa…miksi pelaajien pitäisi olla kiinnostuneita miten golfosakkeiden hinta kehittyy eli mulle golfarina on täysin yhdentekevää miten golfosakkeiden omistajien pääomat kehittyy. Annetaan markkinatalouden päättää…

  • Li says:

    Älkää nyt ihmeessä kenkään kajotko tähän jaloon ja vaikeaan urheilulajiin sääntöjä muuttamalla… Ketä kiinnostaa ämpärigolf ja mikä muu pitää hampaissaann niin tehokkaasti kuin alati haastava vaikea pelimme…! Lissu,hcp 18

  • Olavi Pohjola says:

    No jo on aikoihin eletty jos todellakin tämmöstä järjetöntä on joku edes puolivakavissaan esittänyt. Kyllä minä ainakin lopetan golfinpeluun silloin jos tälläinen ”sääntöuudistus” joskus toteutuisi. Eikö mitään muuta ajateltavaa golfteollisuudella ole kuin maksimaalinen voitontavoittelu keinolla millä hyvänsä. Hyvä Lassi, että toit tämänkin asian tietoisuuteen meille jotka ei nyt ihan päivän tarkkaan seuraa ja varsinkaan kun toi kielikysymyskin haittaa meikäläistä seuraamaan mitä ne neropatit teollisuudessa oikein ajattelee ja puuhaa. Mukavaa kevättä jokatapuksessa Sinulle ja kaikille muillekkin. olavi 25 vuotta harrastanutgoffin parissa , hcp 8,5

  • tgcnrg says:

    Mitä ihmeen väliä on sillä, kestääkö eläkeläisen golfkierros neljä vai viisi tuntia? Vastaan itse: ei sitten niin pätkänkään merkitystä!