Floridan St. Augustinessa sijaitsevaan kuuluisuuksien galleriaan, nimeltään World Golf Hall of Fame, otettiin pari viikkoa sitten (2/11) muutama uusi jäsen joukossa Irlannin kuuluisin golfari Christy O´Connor sr. eli ”Himself,” miksi häntä kotimaassaan tuttavallisesti kutsutaan. Sain rautaisannoksen tietoa tästä vihreän saaren legendasta jo kesällä 1970 kun hänen veljenpoikansa Frank – toimiessaan Lahden Golfin kesäprona – asui luonani kaksi viikkoa ja esitelmöi joka ilta suuresta sedästään. Hän oli nuorena seurannut sankariaan kilpailusta toiseen ja todistanut tämän hämmästyttäviä suorituksia esimerkkinä jatkolyönti draiverilla turpeen jäljestä suoraan viheriölle ja muuta sellaista. Christy O’Connor oli vielä niitä vanhan ajan ammattilaisia jotka kilpailemisen ohella toimivat myös opettavina klubiproffina. Ennen vanhaa yleensä jo lauantaina päättyneen kilpailun jälkeen prolla oli kiire kotiklubilleen jäseniä palvelemaan. Silti Christy ennätti uransa aikana voittamaan 24 kertaa Euroopan Tourilla, sekä osallistumaan kaikkiaan kymmeneen Ryder Cup’ iin. Vain Nick Faldo (11) on onnistunut ylittämään tämän saavutuksen. Vuonna 1958 Christy O’Connor voitti World Cup’in yhdessä Harry Bradshawn kanssa. Vielä vanhoilla päivilläänkin Christy pelaa erinomaista golfia. Kun Mount Julietin kenttää avattiin joskus 15 vuotta sitten kutsuttiin Christy pelaamaan avajaiskierrosta yhdessä kentän suunnittelijan Jack Nicklausin kanssa. Takatiiltä aloittanut 18 majorin mies tarjosi 16 vuotta vanhemmalle Christylle mahdollisuutta pelata klubitiiltä. Irlantilaiset torjuivat ehdotuksen joukolla todeten, että kyllä Christy varmasti pitää puolensa. Ja niinhän siinä kävi. Silloin jo 70-vuotias klubipro Irlannista löi kaikkien aikojen golfarin kahdella lyönnillä. (71-73) Tarvittiin kuitenkin Irlannin tunnetuimman viskitislaamon apua ennen kuin allekirjoittaneelle tarjoutui tilaisuus vaihtaa muutama sana tämän vuonna 1924 syntyneen legendan kanssa. Jamesonin kutsukilpailussa pelattiin tuolloin kuuluisilla Watervillen ja Ballybunionin kentillä ja tapahtumaa juhlistettiin suuressa hotellissa Killarneyn kaupungissa. Sitten Frank O¨Connorin jokailtaisten tarinoiden, aikaa tähän tapaamiseen ennättikin vierähtää jo 30 vuotta. Viskiä niin kuin golfiakin on aina pidetty skottien keksintönä, mutta ainakin viskin suhteen asia ei liene – mikäli irlantilaisia on uskominen – aivan selvä. Maan tunnetuinta viskiä Jamesonia on tislattu aina vuodesta 1780. Skottiviskejä pehmeämpi Jameson on hyvin tunnettu myös Suomessa jossa se mm. muodostaa, täällä niin suositun, Irish Coffeen tärkeimmän aineosan. Pari viikkoa sitten Suomessa esiteltiin Jamesonin viskimestarien viimeisin saavutus, Jameson Rarest Vintage Reserve. Tämä 400 euroa pullolta maksava tuote on niin huima makuelämys, ettei sitä ole viskiksi tunnistaa. Kun sitä onnistuu saamaan birdiepulloonsa tulee pelikavereistakin varmasti tavanomaista kannustavampia. Nyt jo 85-vuotias Christy O’Connor on pelaamisensa ohessa ollut myös Jamesonin mies koko ikänsä. Julkinen salaisuus oli se, että aineesta oli hänelle välillä myös selvää hyötyä tärisemään pyrkivien puttikäsien hallinnassa.