26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Golfkenttä Santahaminaan

Syyssateet lopettivat taas kerran ja nyt jo heti syyskuun alussa kaiken järkevän pelaamisen kotikentälläni Talissa. Pahasti vettyneellä nurmikolla on ollut todella raskasta tarpoa, pallot uppoavat joka kerta alastulojälkeensä ja rapaa lentää silmille jos yrittää vähänkin pitää katsettaan osuma-alueella. Tilanne on siitäkin syystä kovin turhauttava kun sopivia lämpötiloja riittäisi varmasti aina lokakuun lopulle.

Lyhyttä golfkauttamme pidentää merkittävästi aina kun kenttä perustetaan hiekalle, kuten vaikkapa Vierumäen Cooke, Kalajoki tai Alastaro. Helsingistäkin löytyisi vielä yksi takuulla hiekkapohjainen alue, jolle perustetun kentän kausi venyisi helposti puoleen vuoteen. Tarkoitan tietenkin viimeaikoina taas paljon esillä ollutta Santahaminaa, jonka laajoilla hiekkakentillä ryömin 11 kuukautta ase selässä joskus 1950-luvulla eli tiedän mistä puhun. Monet ovatkin olleet sitä mieltä, että tämä kaunis saari pitäisi vapauttaa siviilikäyttöön kun sen maanpuolustuksellinen merkitys ei ole enää sitä mitä joskus kauan sitten. Kun suuremmat sotaharjoituksetkin on jo pitkään pidetty jossain Sipoon korvessa, voitaisiin myös kasarmit rakentaa sinne. Emme me golfarit tietenkään koko saarta itsellemme havittele, sillä meille riittäisi varsin mainiosti sen hiekkaiset keskiosat. Eikä me rannoille haluttaisikaan sillä ne eivät tuo, muuten hyvälle kentälle, mitään todellista lisäarvoa. Nämä useampien kilometrien pituiset rannat jäisivät siis pääosin asuntotuotannolle ja kaikki niille rakennettu vietäisiin varmasti käsistä pikavauhtia ja rakas kotikaupunkimme saisi näin satoja uusia ja hyviä veronmaksajia. Nyt pitäisi vain politiikkojen tehdä hyviä päätöksiä ja saada sitten asialle tehokas golfaava grynderi, kuten vaikkapa Ilpo Kokkila, (SRV) niin eiköhän siitä tulosta synny?

Tällaisia vähän kummallisia ajatuksia liikkuu vanhan golfarin päässä ja vain siitä syystä, että hän on totaalisesti kyllästynyt kotikenttänsä ”kurapalloon!”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

  • Skode says:

    Tulin juuri tilaisuudesta jossa maanpuolustuskurssien vetäjän johdolla keskusteltiin maanpuolustuksesta yleensä ja maanpuolustuskursseista erityisesti. Ainakaan siinä tilaisudessa ei tullut esille ajatus varuskuntien muuttamisesta golfkentiksi. Vastavuoroisuuden nimissä pitäisi varmaan puolustusvoimien päästä harjoittelemaan golfkentille – bunkkerit on jo valmiina. Mutta millaista jälkeä tekee telaketju griinillä? Lassi – tervetuloa hiekalle rakennettuun Vuosaareen pelaamaan kuivaa golfia. Jätetään Sandis niille joille se kuuluu.

  • Raffit says:

    H.V. Hyvä Lassi, Kannatan ajatusta, saadaan asuntoja ihmisille golfkentän tuntumaan, ehdottaisin vielä että etuosto-oikeus annettaisiin ihmisille jotka havittelevat asumaan Talin kentän päälle, näin pääsisivät tutustumaan lajiin ja ehkä caddy kulttuurikin heräisi jälleen henkiin! Pitäisikö näiltä ei golffareilta kuitenkin vaatia jäsenmaksu Santahaminaan liitymisestä niin voitaisiin sitten yhdessä päättää milloin siltaa pidetään auki. Golfkenttä Santahaminaan Terveisin., Raffit Ps. Oikeassa olet Tali on tosi mutaisessa kunnossa, hiekkapohjaista kenttää todellakin tarvitaan!!

  • tgc says:

    Olen asunut 17 vuotta Santahaminassa, joten tunnen saaren läpikotaisin. Saaren länsiosa, nimiltään ”Kuperkeikka” ja Eteläkärki eivät ole minkäänlaisessa sotilaallisessa käytössä ja sinne mahtuisi mainiosti mitä mahtavin täysmittainen golfkenttä. Merellistä tunnelmaa ei mielestäni pitäisi vältellä; ja maastoltaan seutu olisi oikea golfarkkitehdin unelma. Ainoat tekniset uudistukset olisivat sellaisia, että HKL:n bussi ajaisi vajaan kilometrin nykyistä päätepysäkkiä pitemmälle, jolloin oltaisiin jo uuden klubin portilla. Omalla autolla liikkujille pitäisi keksiä systeemi, jolla nykyinen kulkulupa -käytäntö kierrettäisiin. Itse alueella ei ole minkäänlaista asutusta eikä mitään sotilaallista toimintaa. Aikoinaan siellä oli puolustusvoimain komentajan ja parin kenraalin kesähuvilat, mutta nekin lienevät lahonneet pois.