26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Golfia ja korruptiota iltauutisissa

TV:n viime lauantai-illan pääuutislähetys oli, ilmeisesti uutispulasta johtuen, ottanut pääaiheekseen lahjonnan ja korruption ns. yksityisellä sektorilla, joka on toistaiseksi jätetty rauhaan kun tutkivat journalistit ovat keskittäneet kaiken tarmonsa virkamiesten jahtaamiseen. Itse aihe ei minua suuremmin kiinnostanut, mutta hermostuin pikavauhtia kun koko useita minuutteja kestävän jutun taustakuvituksena oli pelkästään golfin peluuta. Miksi meille käy aina näin? Aina kun golfia pystyy esittelemään epäedullisessa valossa, eivät lajista mitään ymmärtämättömät toimittajat epäröi käyttää tilaisuutta hyväkseen. Lajin kurja imago näyttää tässä maassa olevan edelleen sellainen tosiasia johon eivät minkäänlaiset positiiviset tietoiskut näytä ollenkaan purevan. Ei se ole golfin vika, että niin monet yritysjohtajat ovat siihen hurahtaneet. Eikä sekään, että he ovat havainneet sen mitä mainioimmaksi tavaksi tutustua kunnolla asiakkaisiinsa ja kollegoihinsa. Mitään pahaa ei voi nähdä siinäkään, että takavuosien pitkät lounaat ovat vaihtuneet selvästi terveellisempiin golfkierroksiin. Seuraavana päivänä oloani helpotti suunnattomasti Hesarissa ollut Ari Pusan laatima kokosivun juttu aivan tavallisesta golfpariskunnasta joka oli, valoisan kesäpäivän innoittamana, kiertänyt Vammalan kahdella kentällä neljä kierrosta eli 72 reikää saman päivän aikana. Eihän tämä tietenkään ”Näppis” Leinosen saavutuksille pärjää, mutta on ollut kyseiselle avioparille sellainen kokemus jota on pimeinä talvi-iltoina mukava muistella. On hyvä, että ilkeän ja pahansuopaisen kirjoittelun vastapainoksi saamme lukea jotain niistä ihmisistä jotka muodostavat lajimme perustan. Heidän runsaslukuinen olemassaolonsa varmistaa kenttien pystyssä pysymisen, lajin kasvun ja kaikkien siitä elantonsa saavien – ammattilaiset mukaan lukien – palkat ja toimeentulon.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

  • kyösti leikoski says:

    Hyvin näyttää Ylen korruptiouutisointi toimivan. Keski-Uusimaa- lehden keskustelupalstalla pyörii väittely golfista ja sen tarpeellisuudesta ihmiselle. Jokin aika sitten siellä tuotiin esiin korruptiotapaus golfpiireissä, josta oli kuulemma kerrottu Ylen uutisissa. Nythän se selvisi, millaisesta ”uutisesta” oli kysymys. Golfin mollaaminen alkoi Keski-Uusimaassa Petri Peltoniemen haastattelun jälkeen. Petri kertoi golfin olevan perheen yhteistä laatuaikaa ja että myös liikeasioita voi sivuta golfkentällä. Tästä alkoi ennennäkemätön kirjoittelurumba nimimerkkien takaa. Golf ei ole urheilua, maat myrkyttyvät, klubit ovat kähminnän tyyssijoja, lajia harrastavat vain itseään parempana pitävät ja ökyautoilla ajavat öykkärit jne. Kirjoituksia on tähän mennessä jo lähes 300. Suurin osa kirjoituksista on muutaman asennebunkkereihinsa linnoittautuneen tyypin tuotoksia. Muutama golfari, itse mukaan lukien, on yrittänyt tuoda asiapohajaisia vasta-argumenttejakin peliin mukaan. Menestys on ollut kohtalaisen huono. Saman kuoron levy pyörii yhä uudestaan. Hesarissa ollut juttu oli tosiaan loistava ennakkoluulojen hälventäjä. Sellaisia lisää. Ypäristöasioiden tiedottamisessa kentät ja Suomen golfliitto voisivat ottaa nykyistä paremmin aloitteen haltuun.

  • Liitli says:

    Samaa mieltä Lassin kanssa ja adrenaliinit kyllä kohosivat. Sitten ajattelin toisin päin: kyllä täytyy täytyy olla hieno laji, jos 30-60€:n golfkierros saa ihmiset korruptoitumaan. Olen myös seurannut Kyösti Leikosken kanssa samoja keskusteluja Aamupostissa. Jos haluatte stressiä, niin sinne vaan…