26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Golf -reilun pelin irvikuva?

Mainio seniorigolfari Kari ”Hude” Huttunen tuskailee Golf Digestin (2/2011) kolumnissaan kuinka golf ja reilu peli eivät aina tahdo mahtua samaan lauseeseen. Hude on tavallaan oikeassa sillä golf saattaa, ainakin päällisin puolin, näyttää hyvinkin epäreilulta, ollen tässä suhteessa myös monesta muusta urheilulajista selvästi poikkeava. Pelimme sääntöjen laatijat ovat kuitenkin lähteneet siitä, että golfin pitää testata myös pelaajan henkisiä voimavaroja, jotka joutuvat aina erityiselle koetukselle silloin, kun koemme, että peli kohtelee meitä vähemmän reilusti.

Yhtenä esimerkkinä Hude mainitsee tilanteen jossa pelaaja pensaan vieressä irrottaa harjoitussvingillään yhden lehden ja saa siitä rangaistuksen. Mutta mitä tapahtuisi jos näin ei olisi? Voitontahtoisimmat meistä alkaisivat vähitellen kuljettaa bägeissään varmasti jopa vesuria. Sääntöjen laatijat miettivät siis aina myös sitä, mitä kaikkea voisi tapahtua jos sääntö purettaisiin tai sitä ei ollenkaan olisi.

Tyypillisin hermoja rassaava tapaus on varmasti keskellä väylää divotin reiässä lepäävä pallo. Jos mikä, niin se tuntuu varmasti erittäin epäreilulta. Mielestäni siitä vapautuminen aiheuttaisi kuitenkin enemmän ongelmia kuin poistaisi ja näen jo mielessäni kuinka paikalle kokoontuu joka kerta useampi pelaaja ja tuomari pohtimaan onko kysymyksessä aito divotin jälki vai joku muu tai muun tekijän aiheuttama painuma tai epäsäännöllisyys. Ja aikaa kuluisi. Tällä kohtaa viittaisin joka kerta golfin tärkeimpään vanhaan sääntöön eli ”pelaa pallo paikaltaan ja kenttä sellaisenaan kuin se eteesi avautuu.”

Tässä yhteydessä tulee mieleen hauska tositarina vuoden 1998 US.Open’ista, joka pelattiin San Franciscon Olympic Clubilla. Kisan voitosta kamppailivat aivan loppumetreille saakka Lee Janzen ja Payne Stewart. Viimeisen kierroksen reikää 16 pelattaessa peli oli tasan, mutta Stewartin keskellä väylää oleva pallo makasi hiekalla täytetyn divotin reiän päällä. Hetken asiaa ihmeteltyään hän jatkoi siitä paikasta. Lyönti epäonnistui päätyen greenin edessä olevaan hiekkaesteeseen johtaen bogiin ja yhden lyönnin takaa-ajoasemaan, joka säilyi loppuun saakka. Kilpailun jälkeen Payne Stewart törmäsi kilpailun johtajaan, sekä kentän kisakuntoon laittaneeseen USGA:n Eric Meecks’iin tiedustellen tältä, että eikö tuollaisesta paikasta pitäisi saada vapaa droppi. Meecks oli kuitenkin eri mieltä todeten keskustelun lopuksi, että ”sinun pitää opetella pelaamaan sellaisesta paikasta!” Myöhemmin samana syksynä Tourin pelaajat pitivät omaa kokoustaan Floridassa ja siellä Greg Norman nousi ylös ehdottaen, että pelaajien pitäisi yhdessä vaatia vapautusta ylläkuvatusta hiekalla täytetystä divotin paikasta. Kokouksessa mukana ollut Payne Stewart ponkaisi pystyyn sanoen, ”Vastustan! Meidän täytyy opetella pelaamaan niistä!”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)

  • Jorma Väänänen says:

    Lyöntijälki on useimmiten aivan selvä, ei mikään painuma, eikä siinä tarvita koko porukkaa sitä toteamaan, tuomareista puhumattakaan. Lisäksi se jos mikä on ”man made obstruction” ei ”as it lies”. Mielestäni toimitaan golfin sääntöjen vastaisesti jos siitä ei saa vapaata droppia. Ystävällisin terveisin Jorma Väänänen

  • toppislaissi says:

    Toki divotti on ihmisen tekemä eli ”man made obstuction”, siitä ei voi olla eri mieltä. Mutta.. tänä päivänä jokainen bunkkeri, moni vesieste ja itse asiassa väyläkin on yhtä lailla ”man made” ja siksikö pitäisi saada vapaa droppi mistä tahansa vähänkin hoidetulta kentän alueelta? Minun mielestäni divotti on oleellinen osa peliä, niitä syntyy lähes jokaisella lyönnillä eli vähintäänkin satoja päivässä joka kentälle. Siksi mielestäni ne ovat oleellisia kentän osia. En ole sääntöekspertti vaan mielipiteeni perustuu omaan reiluksi kokemaani tulkintaan siitä sääntökohdasta, mihin Lassikin tekstissään viittaa.

  • Jorma Väänänen says:

    Niinpä niin. Bunkkerit, vesiesteet ja raffit on ihmisen aikaansaannoksia ja yleensä ”man made” paikkoihin, joissa niiden tarkoitus on ”rankaista” huonon lyönnin lyönyttä pelaajaa tai ainakin tehdä seuraava lyönti ja täten koko peli haastavammaksi. On se silti mielestäni vaan niin väärin kun lyö keskelle väylää pitkän ja kauniin avauksen ja löytää pallon syvältä jonkun lyöntijäljestä. En todellakaan koe tapahtumaa reiluksi peliksi vaan aihettomaksi rangaistukseksi joutuessani siitä lyömään.

  • Kari Aarnio says:

    Toisaalta, jos divot on täytetty hiekalla, sopii siihen kyllä hyvin GUR(ground under repair). Voisi olla näin. Kun on niin paljon muutakin opeteltavaa :).