Muistan kymmenien vuosien takaa Skotlannista pienen otsikkoon liittyvän episodin. Oltiin liikkeellä isommalla joukolla ja suomalaiskansalliseen tapaan huutelimme pelatessamme viereisillä väylillä kulkeville kavereillemme suureen ääneen ja kaikkea mahdollista. Kuin tyhjästä eteeni ilmestyi vanha skotti joka ilmoitti rauhallisesti ja ystävällisesti, että ”Golf is a quiet game” ja jatkoi matkaansa. Sanoma meni heti jakeluun ja olen yrittänyt aina ja tarpeen tullen saarnata asiasta itsekin. Kentällä pitää osata hillitä itsensä ja myös sekä menestysten kuin vastoinkäymistenkin hetkellä. Saman hiljaisuuskoodin olisi pädettävä jossain määrin myös golfkatsomoissa. LET:in jälkeen, reilu vuosi sitten, muistan kuinka suomalainen media ihmetteli sitä, että Talissa oli ollut niin hiljaista. Lajin pariin äskettäin tulleet hämmästelevät usein miksei golfkilpailuissa soi taustamusiikki kuten vaikkapa jääkiekko-otteluissa, joissa heti kun peli on poikki alkaa sellainen mekastus, että vieressä istuvan kanssa on turha aloittaa keskustelua pelin tapahtumista. Olympiastadionilla oli äskeisessä Suomi – Ruotsi -yleisurheilumaaottelussa myös niin paljon tilattua taustamölyä, ettei kenttäkuuluttajan puheesta saanut enää selvää. Valitettavasti golfissakin kehitys on menossa vähän huonoon suuntaan. Yhdysvalloissa on yksi tourin osakilpailu, jossa järjestäjät melkein ylpeilevät sillä kuinka heidän, yleensä vahvasti juopunut yleisönsä onnistuu häiritsemään pelaajia. Tässä Phoenix Open -tapahtumassa mm. yksi todella stadionmaiseksi rakennettu par-kolmonen on todellinen hornankattila. Kun Tiger Woods löi siellä kerran pallonsa suoraan reikään, täyttyi koko viheriö saman tien tyhjistä oluttölkeistä. Kaksi vuotta sitten Kentuckyssä pelattu Ryder Cup oli yleisön käyttäytymisen suhteen tämän vanhan ystävyysottelun eräänlainen pohjanoteeraus. Suurin syypää siihen oli kuitenkin USA:n joukkueen kapteeni Paul Azinger, joka toi ennen ottelua lehdistössä julki toivomuksensa, että vastustajien epäonnistumisille saa hänen mielestään hurrata. Tässä yhteydessä tulee etsimättä mieleen Seve Ballesteroksen luonnehdinta eräästä USA:n takavuosien Ryder Cup –miehistöstä. ”Heillä on 11 mukavaa miestä ja Paul Azinger.” Toivoa sopii, ettei eurooppalainen yleisö ”kosta” jenkeille kolmen viikon päästä niitä asioita mitä kaksi vuotta sitten tapahtui. Euroopan joukkueen kapteeni Colin Montgomerie on ainakin saanut niin hyvän golfkasvatuksen Royal Troonin sihteeri -isältään, että saanee ainakin omat pelaajansa käyttäytymään golfin parhaita periaatteita kunnioittaen. Ei mikään ole niin hienoa kun voittaja arvostaa kanssapelaajiaan niin, ettei ala liikaa ”tuulettaa” suurenkaan voiton selvittyä. Monet muistavat vieläkin kuinka, muuten niin parjattu Nick Faldo käyttäytyi vuoden 1996 Mastersin viimeisellä viheriöllä. Pelin päätyttyä hänen tärkeimmäksi kokemansa asia oli halata ja lohduttaa Greg Normania jonka valtavan etumatkan hän oli juuri kuronut reilusti umpeen. Hurraavaa yleisöä hän tervehti nostamalla laiskasti kättään.
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitTilander Tuulettaa1
BlogitEntinen tyttö
BlogitEntinen tyttö
BlogitIlon sanomat
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitSami Sarpakunnas3
BlogitTilander Tuulettaa3
Valitettavasti uudet käyttäytymismallit näyttävät tulleen golfkentillekin. Ehkä tämä on sitä monien peräänkuuluttamaa muutosta luutuneisiin käytöstapoihin. Kaikenlainen meluaminen ja remuaminen kentillä on koko ajan lisääntynyt, terassit muistuttavat joillakin kentillä jo pahimpia lähiöräkälöitä (olen kuullut jopa karaokelaitteista), joissa humalaiset örveltävät ilman mitään rajoitteita. Itse kentilläkin on humalassa pelaaminen siihen liittyvinen lieveilmiöineen (hidas pelaaminen, meluaminen, vaarallinen peli, rattijuopumus jne) lisääntynyt hälyyttävästi. Asialle tulisi tehdä jotakin!