16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Ere Kokkonen muistetaan myös golfarina

Kuullessani Ere Kokkosen yllättävästä poismenosta mieleeni tuli välittömästi se kaunis kesäpäivä reilut 18 vuotta sitten kun Lakiston golfkenttä avattiin. Sain pelata uuden kentän sen ylpeän isän Eren parina, jonka pari vuotta kestänyt suururakka oli vihdoin päätöksessään. Kentän suunnittelun lisäksi Ere joutui, sen rakennuttajan, Suur Helsingin Golfin puheenjohtajana todella koville. Niukassa budjetissa pysyminen edellytti, että työtä ei annettu yhtenä suurena urakkana kenellekään vaan se pätkittiin pienemmiksi kokonaisuuksiksi, mikä vaati myös valvojana toimineelta Kokkoselta päivittäistä mukanaoloa. Maansiirrot, väylien ja viheriöiden muotoilut sekä ruoholajikkeet tulivat, viihteeseen ja elokuviin erikoistuneelle miehelle pikavauhtia tutuiksi. Se oli takuulla raskasta aikaa, mutta hän vei projektin lopulta, ja luonteelleen ominaisesti, kunniakkaaseen päätökseen ja lupauksensa mukaisesti budjetissa pysyen. Lakiston tontti oli kaikkea muuta kuin golfkentäksi ihanteellinen. Sen koko oli pieni, eikä alueelta löytynyt tasaisia kohtia etsimälläkään. Ere Kokkonen onnistui kuitenkin hyvin ja lopputuloksena oli kenttä joka on tuottanut vuosien saatossa iloisia golfelämyksiä tuhansille. Lakisto pärjäsi aivan mainiosti vertailussa muihin golfboomin aikana rakennettuihin, suomalaisten suunnittelemiin kenttiin. Kaikki silloiset suunnittelijamme olivat tässä lajissa lähinnä vain reippaita amatöörejä, joiden työn jälki oli tyydyttävää ja suurin piirtein samantasoista, oli nimen perässä sitten kirjainyhdistelmä SAFA tai ei. Ere Kokkonen valittiin aktiivisena golfarina SHG:n puheenjohtajaksi vuonna 1986. Vuonna 1965 perustettu seura eli noina vuosina dynaamista aikaa ja se oli saanut lisää maata vanhalle Luukin kentälleen ja kokonaan uuden alueen muutaman kilometrin päässä sijaitsevasta Lakistosta. Seura päätti järjestää niin Luukista kuin Lakistosta suunnittelukilpailun jäsenistölleen. Raadin valittua voittaneet ehdotukset oli aika selvittää nimet niiden takana. Kaikkien yllätykseksi molemmat voittaneet ehdotukset oli laatinut seuran puheenjohtaja. Näin käynnistyi Ere Kokkosen lyhyt, mutta työntäyteinen rupeama kenttien suunnittelussa ja rakentamisessa. Kokkosen aikana SHG sai myös oman jäsenlehtensä, uuden vähän erikoisen seuramerkkinsä ja se alkoi järjestää suosittuja golfmessuja Vanhassa Satamassa. Ere Kokkonen toimi myös muutaman vuoden Suomen Golfliiton luottamustehtävissä ja teki lajia tunnetuksi myös filmeissään. Monet muistanevat Vesa Matti Loirin ja Spede Pasasen seikkailut Las Brisasin kentällä filmissä: Uuno Turhapuro Epsanjassa. Monista saavutuksistaan huolimatta uskon, että Ere Kokkonen olisi halunnut, ainakin golfpiireissä, tulla muistetuksi miehenä jonka kanssa oli todella mukava pelata.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    teemu tyry says:

    Hieno mies ja golfin ystävä lähti, valitettava mutta odotettavissa ollut uutinen tavoitti minut työmatkalta Irlannissa. Aina harmittaa tällaisissa tilanteissa se, että ei ehtinyt ajoissa hyvästelemään, kiittämään yhteisistä hetkistä. Lassin ajatuksia myötäillen, Ere oli upea, elämänmyönteinen ja aina innostava karismaattinen henkilö jolla oli todella iso sydän ja aina aikaa filosofisille keskusteluille. Joidenkin ihmisten kanssa vain synkkaa alusta alkaen, Ere Kokkonen kuului siihen joukkoon. Hattu päästä ja syvä kumarrus, Ere teki viihdemaailman lisäksi valtaisan työn golfin edistäjänä Suomessa.