Blogit | Unelmien peli |
17.7.2017

Draiveri – uhka vai mahdollisuus?

ANNA GOLF KAPTEENI – HELI PUHAKKA

Tämän kirjoituksen omistan draiverille. Golfin kuningasmailalle, jota samaan aikaan ihaillaan, mutta myös pelätään. Maila, jossa piilee mahdollisuus suureen onnistumiseen, mutta myös tuhoisaan tulokseen.

Mikään ei ole minusta parempaa golfissa, kuin kuulla kirkas metallinen kilahdus ja nähdä kun pallo lentää komeassa kaaressa kauas väylälle (tai no ehkä pidän vielä enemmän äänestä, kun pallo kopsahtaa kupin pohjalle…) Mutta kukapa ei pitäisi mailasta, jolla lyödään kaikkein pisimmälle. Onnistunut draivi tuo mielihyvää ja adrenaliinia, jonka jälkeen palan halusta lyödä draiverilla uudelleen ja nähdä kuinka pitkälle se seuraavan kerran lentää. Ikävä kyllä draiverin voima pätee myös toiseen suuntaan, se voi myös pilata yhdellä lyönnillä kierroksen tuloksen tai viedä fiiliksen koko loppuväylältä.

Hankin draiverin itselleni vasta viime kesänä, sillä ensimmäisenä kesänä keskityin lähinnä rautamailojen opetteluun ja avasin aina pitkällä rautamailalla tai hybridillä. Hankittuani draiverin, tuli siitä  nopeasti lempimailani. Pallot napsahtelivat pääsääntöisesti hyvin ja parhaimmillaan löin lähes 200 metriä pitkiä avauksia. Tyylini puolesta olisin varmaankin sopinut paremmin superpesikseen kuin viheriöille. Nautin kuitenkin siitä, että sain lyödä kovaa ja kauas.

Draivini katosi kuitenkin yhtä nopeasti kuin se alussa löytyikin ja tästä on muodostunut ongelma myös kolmannen golfkauteni alussa. Draivini vaihtelevat koko ajan ja huomattavan paljon. Koen suuria onnistumisen tunteita, kun draiveri toimii ja pääsen sen avulla helpommin kahdella tai kolmella lyönnillä griinille. Kun draivi katoaa, niin tuntuu, että vajoan pohjalle eikä oikein mikään lyönti tunnu miltään loppuväylän aikana. Maila herättää erittäin suuria tunteita suuntaan ja toiseen. Tämän vuoksi olen päättänyt jättää välillä draiverin kotiin ja avata hybridillä, jotta peli pysyy mieluisena.

Pelasin taannoin Peuramaan vaativan Porkkala-kentän ilman draiveria ihan kelpotuloksin, vaikka parit melko mahdottomilta tuntuivat ilman draivin tuomaa apua. Onnistuneet avaukseni hybridillä olivat kuitenkin keskellä väylää ja  yhtä pitkällä kuin lyhyet draivini. Oli itse asiassa hyvää vaihtelua pelata avaukset hybridillä, sillä huomasin, että jouduin käyttämään monipuolisemmin rautamailoja loppuväylän aikana.

Ilman draiveria pystyy siis elämään – jos haluaa. Olen sen verran kovapäinen, että draiverin jättäminen kokonaan pois pelistäni tuntuisi luovuttamiselta, enkä sitä halua muutenkaan tehdä, sillä se on lempimailani. Draiveri kuuluu mielestäni myös oleellisena osana golfin ”henkeen”.

Olenkin määrännyt itselleni enemmän draiveritreeniä rangella ja päättänyt pyytää siihen myös enemmän PRO:n apua. Tavoitteena on saada draiveistani mahdollisimman varmoja – ja tietenkin mahdollisimman pitkiä. 😉

Hyvää golfkesän jatkoa ja pitkiä draiveja kaikille!

xx

Heli

 

Kuvat Hangon Golfista.

Vaatteet: J.Lindeberg

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti