16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Argentiinan toinen major

U.S.Open sankari Angel Cabrera on virkistävä tuulahdus menneestä maailmasta, jolloin tulevat pelimiehet varttuivat toimimalla mailapoikina ja tukemalla näin omalta osaltaan köyhän kotinsa toimeentuloa. Siihen kasvatukseen ei kuulunut, nykyään lähes ammattimaiseksi toiminnaksi muuttunut yliopistogolf nimekkäine valmentajineen, eikä edes oman maan golfliiton tuki. Piti vain itse, toisten samanlaisten kaverien kanssa, miettiä miten homma toimii. Edellinen samanlaisista puitteista noussut saattoi hyvinkin olla Argentiinan ensimmäinen major-voittaja Roberto De Vicenzo, joka tasan 40 vuotta sitten voitti British Open’in, mutta tuli maailmankuuluksi vasta seuraavan vuoden Mastersissa, jonka mahdollisen voiton hän mokasi paljon hämmennystä aiheuttaneessa tuloskorttiskandaalissa. Tämänkertainen taistelutanner Oakmont, oli juuri niin häijy kuin osattiin odottaa, eikä asiaa yhtään helpottanut se tosiseikka, että alueelta oli sitten edellisen Openin (1994) poistettu 5000 puuta. Hauska yksityiskohta on lisäksi se, ettei tätä kenttää tarvitse edes trimmata Open-kuntoon, kun esimerkiksi viheriötkin ovat, masokismiin taipuvaisille jäsenille, ainakin yhtä nopeat. Koko kilpailun aikana alitettiin par (70) vain kahdeksan kertaa ja voittaja Cabrera vei niistä nimiinsä kaksi. Minään varsinaisena yllätysvoittajana ei härkämäistä argentiinalaista voida pitää, sillä hän on ollut tuttu näky jo useiden, viime vuosien majorien loppukahinoista. Cabrera erottuu monista kärkinimistä myös siinä, että hän tupakoi ahkerasti pelin aikana, mutta sen hän kuittaa toteamalla, että ”muilla pelaajilla on nämä psykologit, mutta minulle riittää tämä rööki”. Ehkä se onkin reilumpaa tuprutella kuin piilottaa nikotiiniannos ylähuulen alle, niin kuin monilla kilpakumppaneilla näyttää nykyään olevan tapana. Tiger Woods oli koko ajan kärjen tuntumassa ja juuri hänen pitkä varjonsa piti jännityksen yllä aina viimeiseen puttiin asti. Tigerin epäkiitollisena tehtävänä on kisa toisensa jälkeen taistella aina niitä pelaajia vastaan jotka juuri siinä viikonvaihteessa onnistuvat eli asetelma, Tiger vastaan kaikki muut näyttääkin olevan tärkeiden kilpailujen juonenkulku. Masterissa tuosta muusta joukosta onnistui Zach Johnson ja Oakmontissa Angel Cabrera. Tigerille on viime vuosina alkanut kertyä myös hänelle harvinaisempia majorien kakkostiloja, mutta tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin muistaa, että 18 majorin miehellä Jack Nicklausilla niitä oli peräti 19. Seuraava suuri koitos on Carnoustiessa kuukauden kuluttua pelattava British Open ja suurimmat kysymysmerkit sen kisan suhteen ovat, pääseekö samoihin aikoihin esikoistaan odottava Tiger Woods mukaan ollenkaan ja onko järjestäjä, R&A tehnyt olosuhteista yhtään helpommat kuin vuonna 1999, jolloin tulostaso oli, jopa nyt nähtyä Oakmontin kisaa vaatimattomampi?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje