19.9.–26.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][14]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Ankkurointi loppuu pian?

Pitkien putterien kieltämisestä liikkuu yhä enemmän huhuja ja lajin sääntöelimet ( R&A ja USGA) ovat viime viikkoina keskittyneet löytämään sopivan sanamuodon kaavailemalleen uudelle säännölle. Putterien pituudesta ei siinä puhuta yhtään mitään vaan tavoitteena on ainoastaan kieltää mailan ankkuroiminen pelaajan kehoon. Asia sai kuulemma lisävauhtia viime kesän Openin loppumetreillä kun sekä kisan ykkönen (Ernie Els), että kakkonen (Adam Scott) nojailivat puttereihinsa aivan päättäjien silmien alla Royal Lytham & St. Annes-kentän viimeisellä viheriöllä, jossa peli käytännössä ratkesi. Pääsihteeri Peter Dawsonin kerrotaan silloin mumisseen lähipiirilleen, että pian tapahtuu jotain, eikä kysymys ole enää vuosista vaan kuukausista. Openin mailakirjanpidon mukaan kilpailun 156:sta osanottajasta kaikkiaan 43 pelaajaa haki putatessaan tukea vartalostaan. Päätöstä odotetaan vielä kuluvan vuoden joulukuussa tai viimeistään ensi maaliskuussa. Uuden säännön tuloa ovat omalta osaltaan nopeuttaneet myös major voittajat Keegan Bradley (PGA/2011) ja Webb Simpson (U.S.Open/2012). Viimeksi sääntöelimet puuttuivat puttaamiseen 44 vuotta sitten kun he kielsivät mm. Sam Sneadin käyttämän krokettityylin. Pelaajat näyttävät pääosin jo alistuneet uuden säännön tuloon joskin myös protesteja on kuultu. Keegan Bradley sanoo surevansa sitä, että hänen major-voittonsa saattaa tulevissa tilastoissa saada jonkinlaisen erityismerkinnän siitä, että se on saavutettu nyttemmin laittomin keinoin. Golfteollisuuskin näyttää yllättävän rauhalliselta. Pingin hallituksen puheenjohtaja John A. Solheim pitää kuitenkin uutta sääntöä huonona siitä syystä, että taas kielletään jotain mikä olisi tehnyt pelistä helpompaa ja mukavampaa. Aika omituinen näkökanta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (8 kpl)

  • Onks nyt hyvä hei? says:

    Vielä on joo golfissa näitä menneisyyteen jämähtäneitä, jotka haluavat kieltää ja kritisoivat kaikkea uutta. Jos kilpagolfissa pitää jotain kieltää niin se on se täysin typerä caddien käyttö pelaajan linjauksessa (ennen kaikkea naisten golf!). 1) Jumankekka, jos on tuolle tasolle asti päässyt eikä osaa yhtä tärkeimmistä golfin perusteista (linjaus), niin pysyköön poissa pelikentiltä! 2) Jos putterin ankkurointi on jollain tasolla muka ongelma (aika harvakseltaan ne kaverit kuitenkin tuolla voittaa…), siis turha apu, niin miksi ei se ole ongelma, että joku auttaa pelaajaa lyönnin linjauksessa? Caddie ei ole varuste. Hän on laukunkantaja.

  • Cobra 460 says:

    Maailma muuttuu, vaikka kaikki Tahko Pihkalan hengenheimolaiset ei sitä halua myöntää. Kilpaa hiihdetään pääsääntöiseti muilla kuin puusuksilla,takavetoescortilla ei pärjää rallin huipulla eikä hickorymailoillakaan taideta enää Mastereita viedä. Erkki Kyllä Minä Leppävuori vuodatti aikanaan litroittain krokotiilinkyyneleitä kaukopelaajien muodostamasta uhkasta koko lajillemme je etenkin mitä ilmiö aiheuttaa golfyhteisöjen yhteenkuuluvaisuudelle ja klubihengelle. Anssi Kukkonen sai Nordcenterissä raivokohtauksia nuorten naisten shortseista ja paidankauluksista. Ja Lassi se jatkaa sinnikkäästi oman sokean pisteensä kanssa.

  • Eki Tietäväinen says:

    Älä Lassi välitä noiden kahden nimimerkin ”edistyksellisistä” mielipiteistä. He eivät tiedä mistä puhuvat. Minä vertaisin golfin välinekehittelyä sen etelä-afrikkalaisen vammaisurheilijan, Oscar Pistoriuksen, jousijalkojen käyttöön. Nimimerkit varmaan näkisivät juoksu-urheilun kannalta hyväksyttävänä, jos Usain Bolt ja muut kaltaisensa saisivat parantaa tuloksiaan vetämällä Pistoriuksen jouset jalkoihinsa! Kaukopelaamisen auheuttamista ongelmista en viitsi sanoa muuta kuin, että harmi ettei Golfliiton asettaman työryhmän kaikkia suosituksia älytty hyväksyä.

  • Kurjaa ja vaikeaa says:

    En ymmärrä Lassin lausetta: ”…että taas kielletään jotain mikä olisi tehnyt pelistä helpompaa ja mukavampaa. Aika omituinen näkökanta.” Eikö gollfista saa tehdä mukavampaa ja helpompaa? Pitäisikö 460cc draiveri lavoista ja grafiittivarsista palata puuklönttiin ja puuvarsiin, jotta homma olisi mahdollisimman kurjaa ja vaikeaa? Tämä kyllä ratkaisisi golfin tilankäytön ongelman kun draivit lyhenisivät kymmeniä metrejä jos palloon osuu lainkaan. Saadanko tällä asenteella lisää golffaajia lajin pariin kun ihmisillä tuppaa olemaan nykyään parempaakin tekemistä neljäksi tunniksi viikossa kuin etsiä palloa nurmikolta tai metsästä?

  • Golf longa vita brevis says:

    Pitäisiköhän lajissa kuin lajissa ”vaikuttaminen” rajoittaa max.10 vuoteen ettei edistykselle muodostu liian pitkäaikaisia tulppia?

  • Sääntöjä says:

    Hyvin monessa lajissa on tiettyjä asioita laitettu kieltoon tai niiden käyttö ei ole virallisissa kilpailuissa hyväksytty, koska ovat lajin hengen vastaisia. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. * Lätkässä mailan lavan koko&käyryys ja veskarin syndit * uinnissa kokovartalopuvut * mäkihypyssä ”liitohaalarit” ja suksien koko * keihäässä liito-ominaisuudet * jne…jne…. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Golfissa asia on aivan samankaltainen.

  • Nyt on hyvä hei! says:

    ”Caddie ei ole varuste. Hän on laukunkantaja.” Caddie ei ole ammattigolfissa varuste, mutta ei myöskään laukunkantaja vaan yksilölajissa joukkuetoveri. Linjauksesta keskustelu ja linjauksen tarkistaminen on aivan samanlaista taktista keskustelua kuin mailavalinnoista keskusteleminen ylä-/alamäissä, tai tuulissa. Jos on tuolle tasolle päässyt, varmaan osaa mailansa valita, kuten lyöntinsäkin linjata. Kyse vaan ei ole siitä vaan ihan muusta.

  • Ole Johansson says:

    Olen täysin samaa mieltä Lassin kanssa ns. napaputtereista. Onhan itsestään selvää, että ylimääräistä tukea vartalosta ottava putterimalli sotii golfin perimmäistä periaatetta eli golflyöntiä vastaan. Tämän luulisi näiden nimimerkin taakse piiloutuvien voimakkaasti golfvälineiden ”kehityksen” puolesta liputtavien asiantuntijoidenkin ymmärtävän. Jos kilpagolfareilla ei putteri pysy kädessä kahden käden voimalla, niin pysykööt poissa pelikentiltä – vai miten se menikään?