Suuren golfkilpailun voittaminen kovalla loppuvedolla ei ole läheskään niin suuri juttu kuin lyödä heti kättelyssä tiskiin kovat lukemat ja sitten vain puolustaa, pää kylmänä, suurta johtoaan takana väijyviltä maailman huipuilta. Tämä tapa, jolla nuori Spieth vei Mastersin nimiinsä, ei jättänyt ketään kylmäksi. Tässä meillä on uusi sankari vuosiksi eteenpäin. Tiger Woods kerää vielä jättiyleisöjä television ääreen, mutta uuden supertähden tulo mahdollistaa sen, että vanha mestari siirtynee, tosin vähän vastahakoisesti, vähitellen taustalle. Entä mitä mieltä sitten ollaan edelleen maailman ykkösenä – ainakin vähän aikaa – keikkuvasta Rory McIlroy’sta. Hän tuli Augustaan suurena ennakkosuosikkina, mutta paineet olivat selvästi niin suuret, että mies taisteli toisena päivänä pitkään jopa cut -rajan tuntumassa. Lopun kaksi kovaa kierrosta syntyvät pelimiehelle helposti silloin kun mahdollisuudet voittoon olivat jo menneet. McIlroyn neljä Major-voittoa ovatkin useat tulleet tilanteissa, joissa hän ei ole ollut kisan suurin ennakkosuosikki. Englannin Justin Rose näyttää viihtyvän parhaiten isoissa tapahtumissa ja vaikeilla kentillä, yltäen nytkin kelpo suoritukseen. Näin on myös kohta 45 -vuotta täyttävän Phil Mickelsonin kohdalla. Huonokuntoisenakin hän pystyy skarppaamaan juuri Augustassa ja muissakin Majoreissa. Hänen voitto /kautta kakkossijasuhteensa Majoreissa voidaan tämän vuoden Mastersin jälkeen ilmaista luvuin 5/10.
Tiger väitti lehdistötilaisuudessa kentän olleen tällä kertaa liian helppo, mutta eipä se juuri hänen omassa pelissään näkynyt. Mastersia siunattiin tänä vuonna erinomaisilla sääoloilla, lämmintä riitti ja tuulta ei ollut juuri nimeksikään. Silloin kuin kilpailu viimeksi voitettiin tuloksella 270 (Tiger -97) käynnisti klubi kentällään laajat muutostyöt, joiden jälkeen pituuteen tuli paljon lisää. Mitään järkeä ei kuitenkaan olisi enää pidentää kenttää ja tänäkin vuonna huomasimme, että suurista ”pommittajista” (esim. Bubba Watson, Dustin Johnson, J.B.Holmes) ei ollut juuri mihinkään. Spiethin voitto syntyi erinomaisella lähipelillä ja puttien kokonaismääräkin oli vain 108. Kilpailun eagle-ennätys parani muuten peräti kymmenellä (37 – 47) mikä toi mukavasti lisäsäpinää itse kisaan. Reiät 13 ja 15 ovat tietenkin vähän lyhyitä viitosia, mutta juuri siksi niillä koko ajan tapahtuukin paljon. Kun näillä kahdella takaysin reiällä on mahdollisuus milloin eagleen, milloin tuplaan, on kilpailun lopusta usein muodostunut todella dramaattinen ja yleisöön menevä. En usko, että kentän viheriöitäkään kannattaa paljon nopeuttaa tai jyrätä. Monimuotoisina niistä tulee silloin jopa naurettavan vaikeat. Minusta Augusta National on juuri nyt niin hyvä kuin se vaan voi olla.
Seuraavaan Majoriin on nyt pari kuukautta. (U.S.Open 11-14.6) Kilpailu on viety mahdollisimman kauaksi eli 10 tunnin aikaeron päähän USA:n luoteiskulmalle Washingtonin osavaltioon. Kentän nimi on Chambers Bay ja se sijaitsee lähellä Tacoman kaupunkia. Kovasti links-henkisen ”baanan” on suunnitellut tuttu mies, Robert Trent Jones II, jonka käsialaa ovat esim. Seinäjoen Ruuhikoski ja Tukholman Bro Hof Slott. Kuvista päätellen se muistuttaa jonkin verran Michigan järven rannalla sijaitsevaa Whistling Straits -kenttää, jossa on hiljattain pelattu parit PGA:t.
Mistäs saatais tänne Suomeenkin vastaavanlainen Jordan? Pitäisikö Golf valmentajien rantautua koulujen liikuntatunneille ja yrittää jo sieltä bongata lahjakkuuksia joiden ”kroppa ja pää” olisivat Masters ainesta.
Kuka ties jo jossain kehui että Hippu peliltään kuin Jordan. Tiedä sitten, oliko tuo vaan niitä normaaleja harhoja vai mitä ?
”Air” Jordan elää edelleen ja on ainoa oikea Jordan jonka kaikki tuntevat. Sivistyneitä lajeja kuten jääkiakkoo seuranneet tietävät että hyvä alku ja kilpikonnapuolustus sen jälkeen eivät herätä kiinnostusta vaan lähinnä spontaaneja vihanpurkauksia. Kaikki heti links-henkisille baanoille olemaan oman elämänsä häviäjiä.. Todella väsynyttä sanankäyttöä 🙁
Pekka Loikkaselle kysymys ? Onko Suomessa oikeesti montaakaan golfvalmentajaa, vai pelkkiä golfopettajia. Niillä kun on aika iso ero tuloksissa ja menetelmissä, ainakin mitä maailmalla näkee ja kuulee. Jos pelkkiä golfopettajia (ei edes oikeita opettajia) niin ei hirveesti tuloksia kannata odottaa. No olisihan se iso asia jos pelaajat oppisi pelaamaan. Lyömään teknisesti oikein (niillä eväillä joita itsellä on). Pelinopeus ja pelistä nauttiminen nousisi ihan uudelle tasolle. Ei nyt Jordan Spieth:n tasolle, kukaan Suomalainen, mutta edes hiukka paremmalle.