16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf

U.S. Amateurissa ennennäkemätöntä taistelua jatkopaikoista

Ennätysmäinen pelaajajoukko uusi pääsystä Yhdysvaltain amatöörimestaruusturnauksen reikäpelikierroksille Michiganissa.

Yhdysvalloissa jokaisen kovan luokan amatöörin suuri haave on päästä pelaamaan U.S. Amateur -turnauksessa sekä sen aina niin sähköisellä reikäpeliosuudella.

Tällä kertaa kamppailu kisan match play -kierroksille kävi tavallista kuumempana, kun lyöntipelikarsinnassa 23 pelajaa tarttui kiinni viimeiseen kahdeksaan jatkopaikkaan. Kyseessä on tiettävästi kaikkien aikojen laajin uusinta, kun otetaan huomioon mitkä tahansa ammattilaiskiertueet tai huipputason amatööriturnaukset.

Yhteensä 312 mukana olleesta kilpailijasta 64 eteni kahden lyöntipelikierroksen jälkeen reikäpeleihin. Yleensä tasatulokset vaativat uusintaa viimeisistä jatkopaikoista, mutta tällä kertaa jaetulle 57. sijalle (+2) päätyi peräti 23 pelaajaa.

Uusinta käynnistyi Oakland Hills Country Clubin kentän 10. reiältä. Kolme birdien tehnyttä pelaajaa selvitti tiensä jatkoon, kun taas kuusi bogin tai huonomman tuloksen tehnyttä saivat lähteä pakkauspuuhiin. Tässä vaiheessa 14 pelaajaa jatkoi seuraavalle reiälle taistelemaan viidestä jäljellä olleesta paikasta.

11:llä nähtiin neljä birdieä ja kaksi bogia, joten vielä kahdeksan kilpailijaa jäi kentälle jahtaamaan viimeistä jatkopaikkaa. Ratkaisu syntyi vasta viisi reikää myöhemmin, kun kaksi vuotta sitten USA:n Mid-Am-mestaruuden voittanut Scott Harvey teki parin. Kaksi muuta jäljellä ollutta uusijaa joutuivat tyytymään bogiin.

Harveyn ei käynyt enää yhtä onnekkaasti reikäpeliosuuden ensimmäisellä kierroksella, kun hän kärsi tappion Alex Smalleylle numeroin 2/1. Torstaina pelataan toisen kierroksen matsit, joissa on mukana kolme eurooppalaista: Englannin Sam Horsfield ja Scott Gregory sekä Walesin David Boote.

U.S. Amateurin 36 reiän finaaliottelu pelataan sunnuntaina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje