16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Tuomarointi kotisohvilta jatkukoon

Lexi Thomsonin merkkausmokan yhteydessä on kovasti kritisoitu, taas kerran, sitä kuinka TV-katseliat voivat golfissa puuttua pelin kulkuun. Sääntöjen vastaisesti pelanneelle Lexille sataa myötätunnon osoituksia, samalla kun asiaan puuttunutta TV-katsojaa lähes inhotaan. Ei ihme, että hän on pysytellyt nimettömänä sillä sanansaattajille tai totuudenpuhujille käy usein huonosti. Kaikkien ammattilaisten ja heidän lähipiirissään olevien kannattaa kuitenkin muistaa ketä siellä kotisohvilla itse asiassa istuu. Muutamia passiivisia sohvaperunoita lukuun ottamatta he ovat pääsääntöisesti innokkaita aktiivigolfareita, jotka pelaavat tätä samaa peliä ja myös aivan samoilla säännöillä. He kuuluvat luonnollisesti myös siihen suureen ja kymmeniä miljoonia golfareita käsittävään joukkoon jotka välillisesti maksavat kaikkien ammatikseen pelaavien tourit ja heidän palkintomiljoonansa. Vähän nöyryyttä kannattaa siis välillä osoittaa. Ilman meitä, ei varmasti olisi heitäkään.

Väärästä merkkaamisesta tuli mieleen noin parinkymmenen vuoden takainen ”kahakka” kaksinkertaisen major-voittajan Mark O’Mearan, sekä Imatralla syntyneen ja sittemmin ruotsalaistuneen Jarmo Sandelinin välillä. He taistelivat voitosta Pariisin ET-kisassa, jonka O’Meara vei lopulta nimiinsä. Kisan jälkeen Sandelin syytti kilpakumppaniaan väärästä merkkauksesta, joka luonnollisesti kielsi tapahtuneen. Pitkän inttämisen jälkeen sai Sandelin O’Mearan, sekä kilpailun tuomarin kuvaruudun ääreen, jossa yhdessä todettiin virheen tapahtuneen. Mark O’Meara joutui pyytämään tapahtunutta anteeksi, mutta tulokset, jotka oli jo ennätetty julistaa, jäivät voimaan.

Pallon merkkaaminen viheriöllä on, noin yleisesti ottaen, aika huolimatonta. Merkki tungetaan useimmiten pallon alle joka pannaan sitten takaisin melkein aina merkin eteen ja pidetään jotakuinkin selvänä, että näin ”tienattu” pari senttiä on eräänlainen saavutettu etu. Itse yritän nykyään sijoittaa merkkini pallon ulkoreunan tasolle, jolloin se tulee aina noin millin tarkkuudella samaan paikkaan. Toivon, että lähestyvä kesä saa meidät kaikki vähän huolellisimmiksi tässä suhteessa. Kannattaa myös pitää mielessä se, että vaikka kameroita ei olisikaan paikalla, joku näkee aina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

    Albatros says:

    ”Major-turnauksen tulokset julkistetaan, kunhan kaikkien katsojien sähköpostit on luettu ja niiden sisältämät tuomiot huomioitu”.
    Voiko jossain muussa urheilulajissa TV-katsojat toimia tuloksiin vaikuttavina tuomareina ?

    KL1 says:

    Kuinka monessa muussa urheilulajissa säännöt ja lajikulttuuri edellyttävät urheilijaa olemaan itse itsensä tuomari? Tai kuinka monessa muussa urheilulajissa tuomarit eivät edes näe pelaajia heidän suoritustensa aikana?

    Mutta vastauksena kysymykseesi, niin mieleeni muistuu ainakin pyöräily, maastohiihto ja purjehdus, joissa kaikissa on urheilijoita diskattu nimenomaan katsojien ilmiannon perusteella. Rike on tietenkin ollut oikaiseminen. Näitä lajeja löytyy varmasti muitakin.

    Putti-Possu says:

    Monessa perinteisessä asiassa ollaan hyödynnetty digitalisaation mahdollistamaa ”joukkoistamista”, esimerkiksi tietosanakirja WIkipedia on toteutettu joukkoistamisella ja se on korvannut perinteisen ”norsunluutornimallin”.

    Golf on osin lajin luonteesta johtuen edelläkävinänä, kun peliä seuraa miljoonat ihmiset seuraavat mitä isompi kisa ja mitä enemmän pelataan isoista rahoista kärjessä, sitä isompi joukko seuraa. Kun lähtökohtana on se, että kaikki rikkeet pyritään ottamaan huomioon, mitä suurempi silmäparien määrä, sitä todennäköisemmin vilpistä jää kiinni. Kun monet asiat ovat tulkinnanvaraisia, tuomarien vastuulla on päättää lopullisesti rangaistuksista.