16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Teemu Tyry

Etusivu Foorumit Yleistä Teemu Tyry

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 70)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Rasittaa tapasi selostaa…mikään ei riitä, vaikka palaaja yltäisi minkälaisiin suorituksiin niin parannettavaa löytyy. Jokaisesta pelaajasta ja suorituksesta löytyy se negatiivinen puoli. Järkyttävää valitamista. Olisit tyytyväinen golfpelaajiin. Ainostaan ööni els on jotain. Oli lepoa korville kun ööni oli poissa Johnnie Walker Classicista. Olenkin käyttänyt useasti ’mutea’. Parasta kommentoistia on osaltasi ollut se kun nainen on studiovieraanasi.

    Jaha. 🙂 Noh, toinen tykkää äidistä ja toinen isoäidistä, mikäs siinä.

    Minusta Teemu taas on selkeästi parasta mitä kotimaisen golftelevisioinnin saralla on tällä hetkellä tarjota. Uskon myös että Teemu on pelaajien kanssa aika samalla aaltopituudella lyöntien onnistumisen arvioinnissa, tuskin pelaajat itsekään arvioivat suorituksiaan samalla lailla kuin me klubipelaajat. Esimerkkinä, kyllä ammattilaisella kuin ammattilaisella naama tahtoo mennä norsunv***lle kun se helppo pitchi 50 metristä jää yli 5 metrin päähän tikusta (klubipelaajahan on tyytyväinen kun moinen pysyy griinillä). Ei tuollaista suoritusta nyt kovin paljon kuulukkaan ylistää. Tai ehkä pitäisi hommata esmes Marco Bjurström selostamaan, tarvitsemme lisää ’nami nami pusi pusia’ golfiin, hmm?

    BTW, missä on se addressi millä voi äänestää Teemun selostamaan myös nelosen major-lähetykset? Tai eikö edes digiasiakkaille voisi lähettää vaihtoehtoisena myös sitä alkuperäistä englannikielistä äänifeediä?? Teknistä estettä ei ainakaan ole. Taidanpa kitistä (taas) nelosen asiakaspalveluun.

    Odotapas Miesxxx, kun vuorossa on taas Majorit nelosella: ’Pysyy, ei pysy, pysyy, ei pysy, pysyy (taustalla tuhinaa)… ja kuten varmaan muistamme Majorissa vuonna 1837…’ ja taas on T.Tyryä ikävä 🙂

    Alkuperäinen äänikin olisi kyllä mukava vaihtoehto, koosteissa siitä saa nauttia!

    just joo….
    Tyry sopii mainiosti selostajaksi ja hyvin kertoo taustatietoja. Ei ne pelaajat tourilla ole mitään pistebogipelaajia.
    Noh, provona otan tämän tosin…vali vali 😀

    Mulla tuli justiin vaaaaltava ikävä Nelosen Meitsöreitä. Asko ja Lassi rulettaa lujaa!!!
    ’Tervetuloa legendaariselle Ogastan kentälle….’…ai että hunajaa korville :).

    Njoo, Teemusta sen verran, että kyllähän se välillä saattaa jonkin korvaan kuulostaa peruspessimistiltä ja kriittiseltä, mutta olisi sekin aika erikoista, jos selostaja jokaista alle 20m slaissannutta raivausta hehkuttaisi….. niinku Tuoppi tuossa edellä ansiokkaasti esittikin.

    Kyllä Teemu on ehdottomasti paras golf selostaja meidän kanavilta löytyy. Minäkin olen Tuopin kanssa samaa mieltä siinä että Teemu on huomattavasti lähempänä pelaajien ajatuksen juoksua kuin esim. nelosen selostajat. Jos tour- pelaaja pistää 100m:stä yli 5m:n päähän tikusta niin väitän ettei kukaan heistä ole siihen tyytyväinen, joten sellaisia sopiikin kritisoida.

    Teemu myös löytää usein erittäin hyviä kommentaattoreita joiden ajatuksia on mukava kuunnella mm. M Piltz, T Rauhala, R Kakko jotka oikeesti tietävät golfista ja pelaajista jotain ja heiltä löytyy myös usen omia kokomuksia Tourilta. Tosin ihan aina ei studiovieras ihan nappiin mene, kuten silloin kun siellä oli se joku nainen (kuka lie) joka ei kyllä ollut perillä oikeen mistään meinas välillä mennä hermot ku se oli niin pihalla koko golfista.

    Omituista hyminää miähen suusta. Olis ny ees jotai asiaa…

    Teemu on mielestäni asiallinen ja hyvä selostaja.

    Vähän ehkä liian vähän tietää itse kentästä ja väylistä, ja myös itse pelaajista siten että samaa asiaa toistellaan kerta toisensa jälkeen.

    Enemmän arvioita mailoista joita käytetään (raudat) ja tietoja mitoista niin homma paranisi.

    Mitä tulee Majoreihin. Ne kannattaa katsoa satelliitin kautta, siellä ei dynamic-duo höpötä.

    Teemun selostukseen en ota kantaa kun pohjois-Helsingin landella ei oo kaapelii ja oon niin surkee jätkä että en oo vielä hankkinu digiboxia.

    Mutta varmuudella Urheilukanavalla on parempi selostus kun nelosen majoreissa! Oi luoja ku vi….ti aikanaan kun majorit alkoi tulee neloselta, se tuhina ja pärskintä on hämärän kuulosta. Nykyään siihen suhtautuu niin huumorilla että kuuntelee mielellään, harmi vaan että itse kilpailut on ihan sivuosassa…

    Täytyy liittyä tähän Tyryn puolustajien joukkoon. Jotenkin sillä vaan on hyvä selostusääni. Selostajavieraat taas piristävät lähetystä. Mukavaa lojua sohvalla viikonloppuisin ja katella touria ilman huolta huomisesta.

    Ainoa parantamisehdotus minkä keksin on, että oikein hienoa suoritusta voisi hehkuttaa vähän enemmän niin sais sitä urheilujuhlan tuntua. Goosenin lyönti raffista lipulle viime vuonna oli jo aika lähellä kunnon hehkutusta. Tyry taisi sanoa jotain tyyliin ’Ja Retief Goosen näyttää suuruutensa…’

    Millaistakohan muuten ois jos Antero Mertaranta selostaisi golfia? ’Woods, Els, Goosen, syöttö takaisin Woodsille…chippaa…JA SE ON SIINÄ!’ 😀

    Toisinaan kyllä vois kuunnella alkuperäiskieltäkin ihan vaan vaihtelun vuoksi.

    Teemu HERÄÄ!!
    Ei kukaan jaksa kuunnella sinun oikeassa olemista neljää tuntia.
    Olet este Golfin yleistymiselle,
    Onko koskaan tullut mieleesi että et välttämättä tiedä KAIKKEA!

    Pakko oli krjoittaa sun sekoiljas seuranneena.

    Tomsin mielipide kannattaa jättää omaan arvoonsa.
    Viestin kellonajasta huomaa että palvelusta oli maksettu, mutta viagra ei toiminutkaan. Siitä ilmeinen ärtyneisyys.

    Henkilökohtaisesti pidän Teemun tavasta selostaa golflähetyksiä.
    Asiallista ja asiantuntevaa

    Rakentava palaute on varmaan aina tervetullutta, mutta Toms’in viesti ei valitettavasti ollut sitä.

    WonDöbel, minä taas päättelin kellonajasta, että kyseessä oli olympiahuumassa korkattu, joululahjaksi saatu birdie-pullo :o).

    itse olen aivan toista mieltä. Jos Antero Mertaranta on legendaarinen jääkiekko selostaja niin samaa kyllä golfin yhteydessä voi Teemusta sanoa. Harvalla selostajalla on niin paljon taustatietoa / kokemusta yms yms. Itse ainakin viihdyn erittäin hyvin Tyryn selostusten parissa!

    Olen aina ollut sitä mieltä, että TT saa golf-lähetyksistä paaaljon eloisamman kuin meizöreitten dynaaminen voimakaksikko. LT:n ja AA:n selostusten yhteydessä jos mainitsisi sanan valium, se riittäisi aiheuttamaan selostajille ja katsojille kolmen kuukauden kooman. Vähemmän TT:llä on parantamista selostamisessa, kuin näihin keskusteluihin osallistuvissa kirjoituksissa.

    Näin kommentoi:

    Täältä kanssa pinnat Tyrylle. Ite tulee seurattua kohtuu paljon noita Urheilukanavan lähetyksiä ja todella tyytyväinen oon ollu selostukseen.

    Tosin majoreissaki dynamic duo on ihan jees. Jotenki niitten harmiton sekoilu kuuluu majoreihin. 🙂

    Nimetön

    Tyryn asiantuntemukselle täytyy nostaa hattua. Lähetyksiä on mukava katsella ja kuunnella juuri Tyryn takia.
    Samaa ei valitettavasti voi sanoa nelosen kuuluttajaparista. Se on niin masentavaa kuultaa, että katselen niitä lähetyksiä mielummin ilman ääntä 🙂

    Ja Tyryhän ei ole yhtää asenteellinen vaikkapa naisten suhteen, eihän?

    Entäs tapaus Faldo, joka oli josku vuosi pari sitten mitä surkein luuseri, joka käytti pellelaseja päässään. Nyt kun Tyry oli päässyt haastattelemaan Faldoa ja ilmeisesti seuraamaan jonkin aikaa muutenkin läheltä niin voi sitä ylistystä ja kehumista. Varsinaista journalistista otetta juu.

    Todettakoon nyt, että ei se Tyry mielestäni ihan kestämätön ole, mutta ei myöskään läheskään ammattitaitoinen toimittaja, ei TV:ssä eikä netissä.

    No joo Miesxxx menee vähä överiksi, mutta olen kyllä aiemminkin jossakin ketjussa Teemun tyylistä valittanut.
    Siis oikeesti 5 tuntia yhteen menoon tasapaksua tekstiä, jossa ei erotella yhtään hyviä ja huonoja eikä edes loistavia lyöntejä. Ja kuunnelkaa nyt välillä sitä sisältöäkin, ajatus hukkuu lauseen alun ja lopun välillä. Ja jos Lassi ja Askoa arvostellaan liiasta historian selostuksesta kun pitäisi kyseistä kisaa selostaa niin mites sitten Teemu. Siinä saa tulla vaikka miten loistavia suorituksia sillä aikaa kun Teemu on keskittynyt johonkin muuhun, ei takuuvarmasti keskeytä omia höpinöitään.

    Sorry vaan, mutta en tykkää, rehellinen mielipide ilman turhia loanheittoja.
    PS Kuuntelen kuitenkin mieluummin Teemua kuin laitan kokonaan äänen pois.

    Teemun itsetuonto ei näistä jutuista kärsi, kaikkia ei voi miellyttää. Minä pidän Teemun selostuksista ja erityisesti siitä kuivasta huumorista. Olisi varmasti kiva kuulla joskus Teemun selostus tapahtumapaikalta, nythän hän joutuu selostamaan kuvaruudun tapahtumia kuuloke korvillaan ja pöytä tänynnä rekvisiittaa ja tietokonenäyttöjä. Olisi tosiaan kiva aina tietää millä raudalla pelaaja kulloinkin lyö, mutta sitä tietoa Teemu ei mistään saa, toisin kuin alkuperäinen toimittaja jolla on tuntosarvia ympäri kenttää.

    Teemu on vuosien mittaan kehittynyt valtavasti selostajana. Täytyy ottaa huomioon, että urakka on eräinä viikkoina aivan valtava. Ei ole helppoa selostaa tuntikausia yhteenmenoon ja pitää mielenkiintoa yllä.
    Valitettavasti kauden pohjanoteeraus sattui suomalaisittain mielenkiintoisimpaan tapahtumaan: naisten World cupin viimeiseen kierrokseen, jossa suomalaiset olivat kärkikahinoissa. Teemu selitti 90 % ajasta ’asiantuntijansa’ kanssa Ruotsin valomennussysteemejä ja katsoja sai yrittää bongata ruudusta tilannetietoja. Teemulta tilannetiedot tulivat vanhoina jos tulivat olleenkaan. ’Minä en tiedä mitään enkä haluakaan tietää (tuloksista)’ -lausahdus ei todellakaan sovi selostajan suuhun jälkilähetykseenkään. Kyllä selostajalla pitää olla ammattitaitoa niin paljon, että kykenee elävästi selostamaan, vaikka lunttaakin netistä suomalaisten tulokset. Tuota pohjanoteerausta ei edes Arkkola-Tillander olisi kyenneet alittamaan. He sentään mokaavat selostamalla ruudun tilannetta.
    Mutta Teemu on Suomen ykkösselostaja ja entistä parempi kun kaikkien aikojen pohjanoteerauskin on takana.

    Nimetön

    Noh, pakko kommentoida… Satunnaisen aktiivinen (?) golfin seuraaja olen ollut ns. aina kun on telkkarista kohdalle sattunut -mitään varsinaisesti itse pelistä ymmärtämättä- ja yleensä aina se sitten sattui neloselta…ja mie ihmettelin että miks en pääse yhtään jyvälle, vaikka koko ajan jotain selostusta tulee?! Sitten jossain välissä keksin Urheilukanavan tarjonnan ja kas, kyllä TT:llä on oma osuutensa siihen , että tällai liki viiskybänen tytönhupakko viime kesänä innostui aloittamaan golfin alkeet : )

    Ja tuossahan tuo on äänessä nytkin! Enkä valita!

    S.L. kirjoitti: (17.2.2006 9:51:53)
    Minä pidän Teemun selostuksista ja erityisesti siitä kuivasta huumorista.

    On kyllä tosi kuivaa, pulveriasteella, minä en ole edes huumoria huomannut. Sano nyt edes yksi esimerkki.

    Olkaa onnellisia että kaikki tietävät asko ja lassi ei pääse selostamaan. t.t. on paljon parempi. toivotaan että pääsee joskus mastereita selostamaan.

    Voi nyyh nyyyyyyyyyyh, jengi lähti ihan suotta siihen alkuperäiseen provoon mukaan… Mutta on mulla ’asiaakin’:

    Siis sehän mua tässä ihmetyttää ku porukka taas vänisee ihan ihme jutuista. Niinku nyt esimerkiksi siitä että jonkun (tässä tapauksessa TT:n) pitäisi TV-selostuksessa hehkuttaa näille katselijoille että tulipas hyvä lyönti. Ettekö ite nää sitä siitä telkkarista?

    Ei tartte olla kummoinen penkkigolfaaja kun jo näkee että olipas kaverilla mitta kohillaan tai että nyt se raukka tötöili oikein huolella. Perkele ku joillekin ei kelpaa mikään. Ekaks itkettiin sitä ku ei tuu golaa telkusta. No nyt sitä tulee tuntitolkulla viikossa. Tällä hetkellä selostaja nostaa verenpainetta. Ratkaisu tähän on helppo: Ääni veke ja karaokevehkeistä omat selostukset tilalle. Mistähän vollotetaan seuraavaksi?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 70)
Vastaa aiheeseen: Teemu Tyry

Etusivu Foorumit Yleistä Teemu Tyry