16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Shubhankar Sharma tulikuumana New Delhissä – ”Beef” ylisti pelikaveriaan

Alkukauden sensaatio kiipesi karsintarajan tuntumasta voittokamppailuun.

Tällä kaudella kaksi kilpailua ET:llä voittanut Shubhankar Sharma (-7) osoitti jälleen, miksi hän on tällä hetkellä kiertueen kohutuin pelaaja.

Intialainen iski Hero Indian Openin toisella kierroksella turnauksen tähän asti kovimman tuloksen, 64, ja nousi 53. sijalta kakkoseksi. Eroa kärkipaikalla jatkavaan Argentiinan Emiliano Grilloon on neljä lyöntiä.

Masters Tournamentiin kutsun saanut Sharma laittoi ison vaihteen päälle sisääntulossa, missä hän teki päivän yhdeksästä birdiestään kuusi. Ainoa bogi tuli DLF Golf & Country Clubin kentän seitsemännellä reiällä.

”Tämän päivän kierros on ehdottomasti yksi merkittävimmistä saavutuksistani, erityisesti tällä kentällä pelattuna. Kenttä on vaativa, ja täällä ei ole helppo tehdä kovaa tulosta”, Sharma totesi.

Vaikea uskoa, että hän on vain 21-vuotias.

”Olisin nauranut, jos joku olisi kertonut minun olevan ennen viikonlopun kierroksia seitsemän alle. Tiesin että pelini on kunnossa, minun piti vain hieman puskea itseäni”, torstaina yhdeksän reiän jälkeen viisi yli parin ollut nuorukainen jatkoi.

Kilpailussa Pablo Larrazabalin kanssa kolmatta sijaa jakava Andrew Johnston (-6) ylisti perjantaina kahden ensimmäisen päivän pelikumppaniaan.

”Oli hyvä päivä. Pelasin hienosti, mutta se näytti varsin keskinkertaiselta pelikaveriini verrattuna”, turhan vaatimattomalta kuulostanut ”Beef” sanoi 66 lyönnin kierroksensa jälkeen.

”Vaikea uskoa, että hän on vain 21-vuotias. Uskomaton pää ja asenne. Hattua päästä. Shubhankar on loistava pelikaveri, tulemme hyvin toimeen keskenämme. Sanoin pyytäväni hänet päivälliselle, kun hän on seuraavan kerran Lontoossa.”

Johnstonillekin menestys New Delhissä maistuisi vuorenvarmasti. Englantilainen on sijoittunut sitten vuoden 2016 vain kahdesti top 10:een. Viimeksi tämä tapahtui tammikuussa pelatussa Abu Dhabi Championshipissä, missä hän jakoi yhdeksännen sijan.

Ruotsin Jens Dantorp (-5) mahtuu ainoana pohjoismaalaisena kymmenen joukkoon. Hän löytyy tässä vaiheessa jaetulta viidenneltä sijalta.

Hero Indian Openin toinen kierros jäi muutaman pelaajan osalta hieman kesken. Pimeyden vuoksi keskeytynyttä kierrosta jatketaan lauantaiaamuna kello seitsemältä paikallista aikaa. Kärjen järjestys ei tule silti kierroksensa viimeistelevien toimesta muuttumaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje