16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Santeri Lehesmaa ja Elina Saksa suuntaavat USA:han

Kolmisenkymmentä Golfliiton valmennusryhmissä harjoittelevaa pelaajaa haki ideoita harjoitteluunsa Vierumäeltä.

Golfliiton päävalmentaja Fredrik Jendelid veti kolmen päivän ajan tiiminsä kanssa pelaajille ja heidän valmentajilleen yksilöllisiä analyysejä ja opasti näitä harjoittelun suunnittelussa.

Kukin pelaaja kävi läpi kuusi noin 30 minuutin mittaista ”rastia”, joissa analyysissä olivat fysiikka- ja lyöntitestien sekä videoiden antama informaatio, sekä näiden pohjalta tehtävät ohjeistukset harjoitteluun.

”Mitä te olette pyrkineet suorituksessa kehittämään, millaisia asioita on pöydällä”,  Jendelid kysyy Santeri Lehesmaalta ja hänen koutsiltaan Mika Piltziltä.

Kolmikko sekä neljä muuta Golfliiton valmentajaa sekä fysiikkatestejä vetävä itävaltalainen Ernst B. Zwick ovat yhdessä katsoneet videon ja svingistä tehdyn kehon liikkeitä mittaavan analyysin tulokset.

Piltzin ja Lehesmaan kertomusten jälkeen Jendelid kertoo omia näkemyksiään kohdista, joita hän pitää kehittämisen arvoisina lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä.

Näkemykset henkilökohtaisen valmentajan ja Golfliiton valmentajan välillä ovat analyysin osalta perusasioiden osalta samansuuntaisia, pienemmistä yksityiskohdista ne menevät hieman ristiin.

Monipuoliset testit, niiden purkaminen ja yksilöllinen palaute ohjeineen ovat leirin parasta antia.

Zwick tuo keskusteluun tämän jälkeen fysiikkakartoitusten tuloksia, nostaen esiin kehonosia ja lihaksia, joiden toimintaan tarvittaisiin lisää voimaa tai liikkuvuutta, jotta kehitettävät asiat olisi mahdollista toteuttaa.

Piltz näkee hyvänä sen, että Jendelidillä on vankat mielipiteet, vaikka niissä on vivahde-eroja hänen ja Santeri Lehesmaan näkemyksiin.

”Keskustelujen ja testien kautta saadaan uusia kulmia ”Sanen” lyönnin kehittämiseen. Kokonaisuutena näen tämän liiton systeemin hyvänä. Voima ja liikkuvuus, sekä niiden vaikutus pallonlyömiseen on tuotu mainiosti keskiöön. Yksilöllisyyttä harjoittelussa on kuitenkin tärkeää kunnioittaa”, hän muistuttaa.

Fredrik Jendelid, Mika Piltz ja Antti Ahokas vaihtavat ajatuksia leirillä.

Polvileikkauksessa syksyllä käynyt Lehesmaa vetää päivän mittaan läpi fysiikkavalmentajien kahteen eri osaan jaetut 30 minuutin mittaiset henkilökohtaiset ohjeistukset harjoitteisiin.

”Pelaajien liikkuvuuden kehittämiseen ja stabiliteetin ylläpitämiseen annetaan täsmäharjoituksia, oman kehon ja liikkeiden hahmotus on oleellinen osa golfia. Kun urheilija ymmärtää paremmin sitä, miten tasapainoa kehitetään ja kuinka se pysyy lyöntien aikana, ollaan oikealla tiellä”, painottaa Golfliiton fysiikkavalmennuksesta vastaava Matti Lindholm.

Lehesmaan päiväurakkaan mahtuu myös testilyöntejä wedgellä, sekä puolen tunnin mittainen kehityskeskustelu kilpailupäällikkö Juha Juvosen kanssa.

”Pelaajan kanssa käydään läpi hänen tilanteensa harjoittelun, valmennuksen ja kilpailuohjelman osalta. Paljon tulee esille myös muita kysymyksiä, toiveita. Haluamme varmistaa, että pelaaja on kartalla ja yhteistyö liittoon päin toimii ilman tietokatkoksia”, Juvonen tiivistää.

Armeijan jälkeen Yhdysvaltoihin

Santeri Lehesmaa antaa varauksettoman kiitoksen päivän annista.

”Henkilökohtaisen valmentajan läsnäolo on hyvin merkityksellistä. Ehdoton plussa myös sille, että ohjelma on kolmen päivän asemasta tiivistetty yhteen, hyvä intensiteetti pysyi päällä.”

Lehesmaa saa tiistaina valkolakin päähänsä, ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen armeija käynnistyy tammikuun alussa. Ennen sitä hän suuntaa edellisvuoden tapaan Floridaan harjoitus- ja kisamatkalle.

Edellisvuoden voittoaan Miamin lähistöllä Doralin Blue Monster -kentällä pelattavasssa juniorikisassa hän ei pääse ikääntymisensä johdosta puolustamaan.

”Osallistun Miami Beachilla kovatasoiseen South Beach Internationaliin. Talvella on ohjelmassa ainakin Golfliiton Etelä-Afrikan leiri. Syksyllä suuntaan sitten Arizonaan yliopistoon, samaan opinahjoon, josta Lauri Markkanen haki vuoden verran vauhtia NBA:han.”

Elina Saksa mielii Kaliforniaan

Aura Golfin kasvatti Elina Saksa seurustelee Santeri Lehesmaaan kanssa. Turussa Kerttulin lukiossa toista vuotta opiskeleva Saksa lähtee poikaystävänsä kanssa samaa matkaa Floridaan. Harjoittelun ohella hän pelaa Doralin juniorikisan, jossa oli mukana jo kaudella 2015.

Saksa siirtyi loppukesästä Mika Piltzin valmennukseen. Vierumäellä hän saa valmentajien suurelta raadilta tunnustusta svinginsä kehittymisestä viimeisten kuukausien aikana.

Palautetta tulee siitä, että fysiikkapuolella osa kehitettävistä osasista on pysynyt paikallaan, jotkut menneet kesän aikana jopa alaspäin.

Jendelid ja Zwick analysoivat kehitystä diplomaattisesti, mutta antavat selkeän viestin pelaajalle niistä toimenpiteistä, joihin on syytä panostaa fysiikan kehittämiseksi.

”Monipuoliset testit, niiden purkaminen ja yksilöllinen palaute ohjeineen ovat leirin parasta antia. Kesä oli haasteellinen, olen tietyllä tavalla vielä ihan vauva tässä omassa golfprojektissani. Harjoittelun tasapainottaminen kesällä meni poskelleen. Pelasin ja harjoittelin lajia, fysiikkapuoli jäi taka-alalle”, Elina Saksa myöntää rehdin oppilaan tavoin.

Testien tulosten läpikäymisen ja videoanalyysin jälkeen Elina Saksa saa kahdella fysiikkarastilla kotiläksyjä edellisten tueksi. Jendelid painottaa ”hotellihuoneharjoitusten” voimaan.

”Silloinkin, kun aikaa on vähän, eikä salille pääse, kotona ja matkoilla pystyy lyhyessä ajassa tekemään hyviä treenejä pienessä tilassa”, Jendelid muistuttaa.

Saksa voitti kaudella 2016 European Young Mastersin. Päättynyt kausi ei vastannut niitä korkealle nousseita odotuksia, joita turkulaisjunnuun kohdistui.

”Tulevalle kaudelle lähden huomattavasti edellistä paremmista lähtökohdista. Koulun ja opiskelujen jälkeen tavoite on ammattilaiskentillä.”

Koulussa Elina Saksan tulokset ovat aina olleet kiitettäviä, yhdeksikön paremmalla puolella.

”Käyn parhaillaan rekrytointiprosessia yliopistojen kanssa. Kalifornia kiinnostaa, siellä erityisesti Stanford, jonne pääsemisessä ja opiskeluissa vaatimustaso on todella korkealla.”

Stanfordin tunnetuimpia oppilaita ovat Tom Watson ja Tiger Woods. Santeri Lehesmaan kanssa Elina Saksa harjoittelee Espoossa tai Turussa pariskunnan yhteisinä aikoina.

”Molemmat vetävät pitkälti omia treenejään, niiden yhteydessä otetaan loppuun kisa lähipelissä. Luonnollisesti siitä on paljon apua, että kumppanilla on samoja urasuunnitelmia”, Elina Saksa kertoo haastattelun lopuksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje