16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Sand Valley – Puolan suomalaiskenttä

Sand Valleyn ysin kanjoni ei näytä väylältä katsottuna niin pahalta kuin se on. Tästä Sand Valley on saanut nimensä.

Matka Sand Valleyn kentälle on kuin elokuva Paluu tulevaisuuteen. Helpoin, halvin ja nopein tapa on hypätä unkarilaisen halpalentoyhtiön Wizz Airin kyytiin Turusta. Ennen koneeseen nousua palataan kuitenkin jonnekin 1950-luvun neuvostoaikoihin – siis siellä Turussa!

Halpalentoyhtiöt käyttävät lentokentän kakkosterminaalia. Totta, siellä on halvempi kenttämaksu, mutta tunnelma on kuin terminaalihoidossa: kapinen betonibunkkeri, jossa lähtöselvitysjonoon sisälle mahtuu 20 ihmistä kerrallaan, yksi hihna imaisee tavarat ja sylkäisee ne todennäköisesti seinän läpi bunkkerin toiselle puolelle pihalle. Odotustilassa on Esson baarin tyyppiset palvelut ja lennon lähtöä odotellaan pääsääntöisesti seisaallaan.

Turha tästä tietysti on valittaa, sillä halpalentoyhtiöllä lennetään, mutta ennakkoluuloinen olisi voinut ajatella, että tällainen terminaali on Puolassa. Mutta ei, Gdanskin lentokenttä hohkaa uutuuttaan jalkapallon EM-kisojen ansiosta, kaikki toimii salamannopeasti ja olet matkalla uutta moottoritietä – joka ei yllä ihan perille asti – pitkin kohti Paslekia ja Sand Valleyta, jossa odottavat erinomainen links-tyylinen kenttä ja luksusluokan majoitustilat huviloissa.

Kannatti lähteä eikä alkujärkytys ole turkulaisten syytä – ainakaan kokonaan. Finaviahan sitä Turun kenttää hallinnoi ja hinnoittelee ykkösterminaalin siten, että kakkosella mennään. Olkoon tämän reissun Mulligan.

Hulkkosen perheen kenttä

Leppävirralla asuva Timo Hulkkonen on käytännössä Sand Valley Golf & Country Clubin ja kiinteistötoimintaa kehittävän yhtiön pääomistaja ja rahoittaja. Vähemmistöosakkaana on myös puolalainen Wellingerin perhe. Mutta idea golfkentän rakentamisesta lähti kuitenkin Timon vanhimmalta pojalta, kenttäsuunnittelua briteissä opiskelleelta Kailta, joka johti rakennustöitä projektin alusta alkaen. Keskimmäinen pojista, Antti, on nyt Puolassa toimitusjohtajana ja nuorin Mika hoitelee siellä markkinointia.

Kenttä on niin lähellä linksiä kuin linksiä kuin kuivalla maalla on mahdollista.

Kenttä on niin lähellä linksiä kuin linksiä kuin kuivalla maalla on mahdollista.

Kentän maa-alue ostettiin vuonna 2004 ja rakentaminen aloitettiin 2006. Ja jälleen voisi kuvitella, että Puolassa keskelle autiutta rakennettavalle alueelle voi tehdä mitä tahansa. Mutta ei voi, jokainen puukin on merkitty karttaan ja kuvattu, niitä ei saa kaataa. Muutaman puun osalta odotetaan ja toivotaan edelleen kädet ristissä rivakkaa syysmyrskyä.

Sand Valleyn masterplanin teki Lassi-Pekka Tilander ja rakentamista valvoi Tony Ristola. Ensimmäiselle rakennusyhtiölle näytettiin ovea – tai maantietä – lähes heti, kun mitään ei tapahtunut. Hulkkoset hankkivat vehkeet ja vempeleet itse ja sen jälkeen alkoi syntyä linksiä. Kenttä valmistui vuonna 2009.

Otolliselle hiekkapohja-alustalle syntyi loistava links-tyyppinen kenttä – tyyppinen lähinnä sen vuoksi, että se ei ole meren rannalla eikä tuuli ja aallokko ole muotoillut dyynimäistä maisemaa. Se on tehty koneellisesti.

Hunajata klubigolfarille

Jos ei ole Brittein saarten linkseillä pelannut, Sand Valley tarjoaa klubipelaajalle – kun kerran Turusta lähdettiin – hunajata, hunajata: 18-reikäisen huippukuntoisen kentän, 6-reikäisen par-kolmosen, noin 30 paikan rangen ja erinomaisen lähipelin harjoitusalueen.

Kolmosen viheriöllä on enemmän muotoja kuin Marilyn Monroella oli.

Kolmosen viheriöllä on enemmän muotoja kuin Marilyn Monroella oli.

Itse kentällä ykköstiillä tilanne oli vielä hallussa: valtavasti tilaa ampua, ainoastaan reunoilla vähän hankalamman näköistä. Mutta totuus paljastui jo viheriöllä, jonne pallo ei tuntunut pysähtyvän millään. Voimakkaasti muotoillut ja todella liukkaat griinit pullauttivat pallon kerta toisensa jälkeen ulos. Ja ykkösen viheriö on vielä suhteellisen helppo, viimeistään klubitiilta pelattuna 115-metrisellä kolmosreiällä pelisuunnitelma meni kokonaan uusiksi. Samalla tavalla kuin vakuutussopimuksiin kenttäoppaan sivun alalaitaan on kirjoitettu pienellä teksti: Take aim at the flag and hope for the best!

Sand Valleyn kentällä suurin osa haitoista on koko ajan näkyvissä, mutta pääsääntöisesti niiden aiheuttamat ongelmat ovat suurempia kuin ensimmäisellä kierroksella osaa arvioida. Links-tyyliin bunkkerit ovat syviä, väylien reunoilla kasvaa polvenkorkuista heinikkoa ja kovapohjaista wastelandia on paljon. Jos pelisuunnitelmansa rakentaa siten, että pysyy niistä pois, voi keskittyä viheriöllä pysymiseen ja puttaamiseen, joissa niissäkin on tuntuva haaste ainakin keskitason klubipelaajalle ja vähän paremmallekin.

Jos lähestymislyöntien kierteet ja pallon oikea pudotuspaikka eivät ole hallinnassa tai pelikirjassa, kannattaa pallo ottaa alas griinin eteen ja koputtaa ovea putterilla.

”Täällä kannattaa miettiä, mitä tekee. Väylät ovat suhteellisen anteeksiantavia, mutta viheriöt hankalia”, oli toimitusjohtaja Antti Pohjosen neuvo jo ennen kierrosta ja Mika Hulkkosen pelikirja kertoo vielä enemmän: hän on merkinnyt ne alueet punaisella, mihin ei missään tapauksessa kannata lyödä ja vihreällä ne paikat, joista voi onnistua.

Sand Valleyssa ensimmäinen kierros menee taatusti näiden paikkojen etsimiseen, toisella voi lähteä pelaamaan jo tulosta, mutta tasoituskortin tekeminen on jo hatun noston arvoinen suoritus.

Pelimies pysyy tontilla

Sand Valleyn suunnitelmat ovat mittavat, mutta Hulkkoset ovat lähteneet rakentamaan aluetta kentän kautta. 105 hehtaarin alueen suunnitelmassa on varattu tontit 140 luksustason huvilalle, joita rakennetaan sitä tahtia kuin myynti etenee. Seitsemän on jo valmiina ja pelimies pysyy tontilla ja majoittuu niihin: silloin kentälle tai harjoitusalueille pääsee kävellen parissa minuutissa! Jos reissulta etsii räväkkää iltamenoa, voi toki asua Elblagin historiallisessa kaupungissa majatalossa tai hotellissa. Iltaisin discopalloja ihailevat voivat yöpyä myös Gdanskissa tai Sopotissa. Silloin matka kentälle kestää tunnin yhteen suuntaan.

Hulppeiden huviloiden olohuoneista on näkymä joko harjoitusalueelle tai kentälle.

Hulppeiden huviloiden olohuoneista on näkymä joko harjoitusalueelle tai kentälle.

Noin 200 neliön moderneissa taloissa yöpyy 8-12 henkeä mukavasti ja niissä on kaikki nykypäivän mukavuudet: sauna, poreamme, sisä- ja ulkotakka ja isoimmissa pihalla oma uima-allas. Haluttaessa Pohjosen Antin joukot hoitavat jääkaapin täyteen syötävää ja juotavaa ja pelikierrosten jälkeen voi selitellä huonoa tulostaan grillin ääressä valmistautuen seuraavan päivän vastoinkäymisiin.

Mikäli grillimestaria ei löydy omasta takaa, sellainenkin järjestyy tai taksilla hurauttaa muutamassa minuutissa Paslekiin tai Elblagiin syömään kirkkaampiin saleihin. Ja hintataso on halpa: kympillä joutuu jo löysäämään vyötä ja siihen sisältyvät lähiravintoloissa ruokajuomatkin.

Sand Valleyn klubitalo on pieni ja intiimi, se on rakennettu yhteen huvilaan ja samassa yhteydessä on myös Clubin toimisto. Rakennuskaavassa on varattu tontti kylpylä-hotellille ja Antti Pohjonen vakuuttaa, että neuvotteluja käydään parhaillaan. Vakaa uskomus on, että se on toiminnassa viiden vuoden sisällä ja sen jälkeen palvelut paranevat entisestään.

Isompien talojen pihalla on oma uima-allas ja takka. Siellä voi purkaa pettymystään, jos kenttä on ottanut pelaajasta niskalenkin.

Isompien talojen pihalla on oma uima-allas ja takka. Siellä voi purkaa pettymystään, jos kenttä on ottanut pelaajasta niskalenkin.

Pohjonen kuitenkin korostaa, että vaikka toiminta laajenee, ei rento ja intiimi tunnelma katoa ja sen onkin loistavan kentän lisäksi Sand Valleyn valtti. Jos reissuun lähtee sellaisin odotuksin, että klubitalossa marmorilattia kiiltävät ja kristallit kilisevät, Sand Valley ei ole oikea paikka. Siellä keskitytään pelaamiseen.

Viiden kierroksen viikonloppu

Sand Valleyn kesänomainen pelikausi on Suomeen verrattuna molemmista päistä vähintään kuukauden pidempi. Viime talvena kentällä pelattiin kuitenkin vielä tammikuun puolivälissä, kun sääolosuhteet olivat suotuisat. Ja links-henkinen pelaajahan ei pelästy viileämpää ilmaa, pieniä sateita tai tuulta.

Puolalaista kentänhoidon halpatyövoimaa. Vuohilauma vaeltaa vapaasti kentällä.

Puolalaista kentänhoidon halpatyövoimaa. Vuohilauma vaeltaa vapaasti kentällä.

Lennoista johtuen voittopuolisesti Turun murteella puhuvia suomalaisia kentällä on tänä vuonna käynyt lähes 1000 ja suosio kasvaa hitaasti, mutta varmasti. Kentälle pääsee helpoiten jo aiemmin mainitulla lentoyhteydellä 80 minuutissa, valitettavasti se on samalla ainoa suora lento Suomesta Gdanskiin. FlyBen operoima yhteys Helsingistä lopetettiin kannattamattomana ja se oli selkeä takaisku sekä golfmatkailijoiden että Sand Valleyn näkökulmasta.

Seiskan takatii on vierailemisen arvoinen. Missä se väylä on?

Seiskan takatii on vierailemisen arvoinen. Missä se väylä on?

Tuo unkarilaisen lentoyhtiön palvelut toimivat ja yhteys on pitkää golfviikonloppua ajatellen tehokas: kone lähtee Turusta torstaina illalla ja paluu sunnuntaina Gdanskista loppuiltapäivästä. Tässä välissä ehtii helposti pelaamaan viisi kierrosta, jos kunto ja hermo kestävät.

Eikä se Turun kakkosterminaalikaan ihan mahdoton ole, kun matkaan lähtee oikealla asenteella. Hyvä puoli on, että kentällä pitää olla ainoastaan 45 minuuttia ennen lentoa.

Matkahan ei ole päämäärä vaan kohde.

Kolmen miljoonan sijoitus

Timo Hulkkonen on sijoittanut Sand Valleyn kenttäkokonaisuuteen kolme miljoonaa euroa ja se neljäs on tullut Wellingerin perheeltä ja yhteistyökumppaneilta. Hän ei odota, että sijoitukset tuottaisivat vielä voittoa.

Timo Hulkkonen on sijoittanut Sand Valleyhin kolme miljoonaa euroa.

Timo Hulkkonen on sijoittanut Sand Valleyhin kolme miljoonaa euroa.

”Puolasta ne rahat ovat tulleetkin, joten on hyvä antaa tänne jotain takaisinkin”, toteaa 62-vuotias Hulkkonen, joka myi kiinteistöjen lämmitysratkaisuja tehneen perheyhtiön LPM Groupin Danfossille vuonna 2003. Yhtiöllä oli 150 henkeä työllistänyt tytäryhtiö Puolassa vuodesta 1996 lähtien.

Hulkkonen tunnetaan urheilupiireissä moottoriurheilutaustastaan. Hänellä on ralli- ja jääratastartteja noin 100 ja mies on tukenut taloudellisesti mm. Janne Tuohinoa ja Heikki Kovalaista. Kovalainen myöntää suoraan, että ilman Timoa hän ei ajaisi formuloissa.

Hulkkosen ensimmäinen kosketus golfiin tuli vuonna 1987, kun kaveri houkutteli hänet kentälle. Illalla mies tuli kotiin puolikas setti mukanaan ja pelaa nykyisin noin 50 kierrosta vuodessa Suomessa ja ulkomailla tasoituksella 15.7.

Puolassa valtava potentiaali

Puola ei ensihätään tunnu kovinkaan järkevältä golfsijoituskohteelta, mutta esimerkiksi kentän rakentaminen Suomeen ei ollut missään vaiheessa edes vaihtoehto, niitä on ihan riittävästi.

”Puolassa on lähes 40 miljoonaa asukasta, tällä hetkellä noin 3500 pelaajaa ja kymmenkunta kenttää. Täällä on valtava potentiaali ja lisäksi tämä tietysti palvelee myös liiketoimintoja”, perustelee Hulkkonen, joka perusti vuonna 2005 Gebwell Oy:n, kiinteistöjen lämmitysratkaisuja valmistavan yrityksen, jolla silläkin on tytäryhtiö Puolassa ja suunnitteilla on kokoonpanotehtaan rakentaminen ensi vuonna.

Hulkkosen pojat Kai, Antti ja Mika ovat kaikki mukana golfbisneksessä, Antti ja Mika juuri Sand Valleyssa. Kenttä- ja kiinteistöyhtiö pyörivät tällä hetkellä omillaan ja kasvutavoitteet ovat tulevaisuudessa.

”Kenttä valmistui finanssikriisin alettua, joten kovin suuria odotuksiakaan ei ole taloudellisessa mielessä ollut. Ja tuosta kolmesta miljoonasta eurosta on mennyt osa infrastruktuurin rakentamiseen ja se on nyt kokonaissuunnitelman kannalta valmis. Rakennamme tätä kohdetta pitkällä tähtäimellä ja viiden vuoden sisällä meillä on jo kylpylä-hotelli ja paljon lisää huviloita. Puola on edelleen kohtuullisen edullinen maa ja matkailu kasvaa koko ajan”, näkee Hulkkonen.

Kovalainen tuo julkisuutta

Puolassa Sand Valley on saanut paljon julkisuutta Heikki Kovalaisen myötä, sillä formulakuljettaja ei ole unohtanut tukijaansa. Kentällä pelattiin tänä vuonna jo kolmas Heikki Kovalainen Invitational –kutsukilpailu, joka keräsi sekä mediaväkeä että tärkeitä yrityspäättäjiä Paslekiin. Sellaisia päättäjiä, joilla on rahaa: esimerkiksi kisan yhteistyökumppanin Porschen paikallinen diileri myi kisapäivän aikana Sand Valleyssa kaksi autoa.

Heikki Kovalaisen ja Timo Hulkkosen talot nousevat ysiväylän viereen.

Heikki Kovalaisen ja Timo Hulkkosen talot nousevat ysiväylän viereen.

Kovalainen rakennuttaa kentän parhaalle tontille myös noin 500 neliömetrin loma-asunnon, jonka suunnittelusta järjestettiin puolalaisten arkkitehtiopiskelijoiden kesken kilpailu. Sen voitti 24-vuotias Katarzyna Pieczulska. Kovalaisen talon viereen nousee vastaavat huvilat myös Hulkkoselle ja yhdelle suomalaisostajalle.

Timo Hulkkonen aikoo jäädä vuodenvaihteessa pois päivätyöstä ja sen jälkeen hänellä on enemmän aikaa golfille, mutta ei golfbisnekselle.

”Pojat ovat tehneet hyviä ratkaisuja tähänkin asti.”

Teksti Jari Jokinen Kuvat VeVe Media ja Jari Jokinen

Info

Sand Valley Golf Club

Osoite: Ul Sand Valley 23

14-400 Paslek, Puola.

www.sandvalley.pl (puola, englanti, suomi)

Puh. +48 552 482 400

Sand Valley sijaitsee Paslekissa, noin 80 km Gdanskista kaakkoon. Lähimmät kaupungit Paslek ja Elblag, isommat Gdansk, Sopot ja Gdynia.

Matkustustavat: Lento Turusta (Wizz Air), laivayhteys (Finnlines) Helsingistä Gdyniaan tai omalla autolla Via Balticaa (noin 1000 km suuntaan).

Kenttä: 18-reikäinen links-tyyppinen kenttä (masterplan Lassi-Pekka Tilander, rakennus Tony Ristola).

6-reikäinen par3-kenttä.

Harjoitusalue: driving range ruoholta, väyläbunkkeri, puttigriini ja lähipelialue yhteensä noin 100 pelaajalle.

Esimerkkipaketti: 3 green feetä (rajoittamaton pelioikeus), 3 yötä ja 3 aamiaista 239 €. Edestakainen kuljetus lentokentältä noin 40 €/henki. Edestakaiset lennot muutamasta kympistä pariin sataan, bägistä lisämaksu.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje