26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ross Fisher Hollannin mestariksi

Tulostaulu jollaista kukaan ei ET:lla uskoisi näkevänsä. Pelaaja on kuitenkin Stefan Langer © Getty Images

Ross Fisherilla oli sunnuntaina selkeä pelisuunnitelma jonka sotkivat vain kaksi kolmea puttia &copy Getty ImagesEnglannnin Ross Fisher on johtanut pari kertaa aiemminkin Euroopan Tourin kisaa toisen tai kolmannen kierroksen jälkeen voittamatta. Kennemeerin vanhalla kentällä Hollannissa 27-vuotias Fisher esiintyi isännnän elkein päätöspäivänä ja näytti karkaavan selkeään voittoon. Hän otti kuitenkin kolme puttia 16:lla ja 17:lla. Tässä vaiheessa Fisher näytti kypsyytensä ja teki voittoon tarvittavan birdien viimeisellä. Isäntämaan 21-vuotias Joost Luiten jäi näin lyönnillä kakkoseksi. Fisher pelaa toista täyttä kauttaan ET:lla, keväällä hän oli kotikentällään Wentworthissa kärkipaikalla ennen sunnuntaita BM Championshipissa. Mahalasku oli täydellinen, tulos 84 pudotti hänet 39:ksi. Nyt pää kesti, Fisheristä tuli kauden 16:s ensikertalaisvoittaja, hän sai palkintopotista saman summan 266.000 euroa kuin Mikko Ilonen viikkoa aiemmin. Vastus ei ollut paperilla niin kovaa kuin Mikolla Tukholmassa. Pakasta nousi lopulta eroon Fisherin lisäksi hienon lopun esittänyt Joost Luitein joka on voittanut jo kahdesti CT:lla ensimmäisellä kaudellaan. Viimevuonna hän oli johdattamassa Hollantia yllätysvoittoon amatöörien MM-kisoissa, joten voittajatyypiltä vaikuttaa. Bernhard Langer oli lopulta neljäs neljä lyöntiä Fisherille jääneenä. Maanantaina Langer täyttää 50 vuotta, hän osallistuu jo viikonloppuna kutsukortillla USA:n Senior Tourin kisaan joka pelataan komeasti Pebble Beachissa. Langer voi olla erittäin kova luu koukkupolvien kisoissa, kuluvalta kaudelta on näyttönä Hollanni pirteän esityksen lisäksi kakkossija Teksasin PGA Tour kilpailusta jonka voitti uusinnan jälkeen Rory Sabbattini.

Bernhard ja Stefan Langerilla 31 ly&#246,nti&#228, eroa Hollannin avoimissa

Bernhard & Stefan Langer eivät antaneet juniorin peliesityksen pilata hyvää tuultaan. &copy Getty ImagesBernhard Langerilla on ansaitusti fiksun ja laskelmoivan miehen maine golfpiireissä. 42 kertaa ET:lla ykköstilan saavuttanut Langer tekee työnsä hyvin, tulee aina kisoihin hyvin valmistautuneena. Hän puhuu vähän, mutta kun saksalainen ottaa kantaa asioihin, häntä kuunnellaan. Hatunnoston Langer saa siitäkin , että maanantaina 50-vuotisjuhliaan viettävä mies voitti joulukuussa World Cupin maalleen ja oli uusimassa PGA Tourilla voitosta keväällä. Teräsmies siis. Langer ja hänen poikansa Stefan voittivat marraskuussa Floridassa huippupelaajien isä&poikakisan. Stefan oli lisäksi World Cupissa Langerin cäddienä. Kukapa ei jälkikasvustaan innostuisi ja koettaisi heitä kannustaa. Bernhard Langer järjesti laajoilla suhteillaan Stefanille villin kortin torstaina käynnistyneisiin Hollannin avoimiiin. Hauskaahan golfkisoissa pitää olla ja eriilaisen taustan omaavia pelaajia villillä kortilla sisään monasti tuleekin. Mutta. Stefan Langer kipsasi itsensä täysin kuutamolle kierroksellaan. Hän pelasi hyvin helpoksi luonnehditulla Kennemerin kentällä tuloksen 98, joka on 28 yli parín. Toiseksi viimeisen pelaajan tulos oli 19 lyöntiä parempi, 79. Tämä lienee ET:n kaikkien aikojen ennätys, ainakin hyvin lähellä sitä. Huonosti pelaamisessahan ei sinällään ole mitään häpeämistä jos pistää itsensä likoon, silti ihmetyttää Bernhard Langerin halu tuoda poikansa estradille, selvästikin aivan liian aikaisin. Revanssin paikka on jo perjantaina jolloin Stefan pelannee huomattavasti paremmin. Mutta voi ottaa aikansa ennenkuin Bernhard Langer seuraavan kerran pyytää juniorilleen pelipaikkaa kisoista… Kennemerissä kisaa johtavat tuloksella 64 Japanissa viisi kertaa voittanut Taichi Teshima ja Ranskan Jean-Babtiste Gonnet. Bernhard Langer on voittanut Hollannin mestaruuden kolme kertaa. Hän on kauden peleillään osoittanut että yksi voitto ET:lla tai PGA Tourilla voisi olla vielä varastossa. Avauspäivän jälkeen Langer on vain kolmen lyönnin päässä kärjestä tuloksellaan 67. Hollantilaisyleisölle hän olisi varmasti hyvin mieluisa voittaja sunnuntaina, päivää ennen merkkipäiväänsä.

Euroopan Tour, Hollannin avoimet

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje