16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Major

Quail Hollow Clubin kiltistä kentästä kuoriutui iso paha susi

Kenttäsuunnittelija Tom Fazio laati PGA Championshipin kisa-areenalle neljä kokonaan uudistettua reikää. Se merkitsee monelle aiemmin Quail Hollow'lla viihtyneelle pelaajalle täystyrmäystä.

Jimmy Walker mainitsi muutama kuukausi sitten eräässä haastattelussa PGA Championshipin näyttämönä toimivan Quail Hollow -kentän vaarallisuudesta.

”Me olemme tottuneet pelaamaan sitä keväällä (Wells Fargo Championshipissä) säyseämpänä, mutta kenttä on mahdollista virittää erittäin tiukaksi ja nopeaksi. Kun kontrolli palloon katoaa, peli muuttuu todella vaikeaksi”, turnauksen voittoa puolustava pelaaja sanoi tuolloin.

Siitä Walker ei kenties ollut tietoinen, että Charlottessa, Pohjois-Carolinassa sijaitsevan kentän luonne on muuttunut viimeisimpien muutosten jälkeen tuntuvasti.

Kentän uudistuksista 90-luvun jälkipuolelta lähtien vastannut Tom Fazio on huolehtinut reilun vuoden kestäneen työn aikana, että kauden neljänteen majoriin osallistuvia odottaa todellinen testi – kiitos muutettujen reikien, joihin pelaajat pääsevät tutustumaan heti avauslyönnissään.

Neljästä täysin uudesta reiästä ykkönen (par 4) lienee pelottavin. Kerran niin ystävällinen ”lämmittelyväylä” koostuu nyt vanhasta ykkösestä ja kakkosesta (par 3), jolla avaukset laskeutuvat korotetulle, uhkaavasti oikealle kaartuvalle alueelle. Pituutta tällä par 4 -reiällä on peräti 479 metriä – kuulostaa aikaiselta ”mahdollisuudelta” hypätä bogi-junan kyytiin…

Uusi nelosreikä ei ole paljon ykköstä helpompi. 168 metriä pitkä par-kolmonen on rakennnettu entisen viitosreiän (par 5) maastoon. Nelosen laajaa, vaarallisen oloisesti korotettua viheriötä vartioi kolme hiekkaestettä. Ne, jotka yrittävät hyökätä lipulle. ja näkevät pallonsa vierivän pitkäksi, kohtaavat hankalan up and downin paikasta, joka on selvästi viheriön alapuolella.

Viitosreikä on muuttunut par-neloseksi. 441-metrisenä sen pituus ei liiemmin vaivaa pelaajia, mutta kyseessä on strategisesti varsin työläs oikealle kaartuva dogleg-reikä. Palloja nielevät hiekkaesteet väijyvät avausten laskeutumisalueella ja solakka korotettu viheriö vaatii tarkkuutta lähestymisiltä.

Quail Hollow’ta  on pidetty toisinaan jopa säyseänä kenttänä. Tämän ominaisuuden Tom Fazio halusi karsia sen luonteesta. Kuva: Getty Images

Viimeinen merkittävä Quail Hollow -kentällä – sitten edellisen, vuoden 2016 pelatun Wells Fargo Championshipin – tehty muutos koskee 11. reikää. Noin 35 metrillä pidennetyllä väylällä on mittaa nyt 422 metriä. Avausten laskeutumisalueen vasemmalta puolelta on kaadettu iso tammi ja sen paikalle on rakennettu hiekkaesteitä. Viheriö sijaitsee tasaisella maalla, mutta etuvasemmalla on pari pelottavan syvää bunkkeria.

Tätä reikää Quail Hollow Clubin valmentaja Scott Davenport pitää mahdollisesti kentän vaikeimpana. Aiemmin 11 oli hänen mielestään yksi radan helpommista.

Monille 11 saattaa olla ei-toivottu lisä vaikeimpien reikien rankingiin, jolla 18 (452 metriä/par 4) on useimpien listalla pitänyt tähän saakka kärkipaikkaa. Faziolla ei ollut tarvetta puuttua 18:aan, joka on jo pidempään kuulunut PGA Tourin vaativimpien reikien eliittiin.

Vuoden 2016 Wells Fargossa 18. reiän tuloskeskiarvo oli 4,48. Vuonna 2003 David Toms johti neljännellä kierroksella Wells Fargoa kuudella lyönnillä ennen viimeistä reikää, kunnes teki 18:lla tuloksen kahdeksan. Se ei vienyt voittoa Tomsilta, mutta hänen suvereeni johtonsa hupeni uhkaavasti kahteen lyöntiin.

Quail Hollow -kentän 18. reikä ja neljä merkittävästi muuttunutta uutta reikää tulevat varmasti aiheuttamaan jonkun verran turbulenssia myös torstaina alkavassa PGA Championshipissä.

Kentän pituus on nyt 6949 metriä, joten mittaa aikaisempaa nähden on vain 22 metriä enemmän. Fazion tekemät muutokset ovatkin tähdänneet toisenlaisiin seikkoihin. Toisaalta kentän par-luku putosi yhdellä ja on nyt 71.

Muista myös major-veikkauksemme!

PGA Championship pelataan Quail Hollow Clubilla 10.−13. elokuuta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje