16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Paul Casey Abu Dhabin valtias

Paul Casey voitti lyönnillä vaikka hän puttasi viimeisellä kolme kertaa © Getty Images

Päättyneellä kaudella ET:n kauden pelaajaksi valittu Paul Casey sai makoisan ykköstilan Abu Dhabin kilpailussa. 29-vuotias englantilainen on pelannut reikäpelimestaruuden ja Ryder Cupin jälkeen hieman vaisummin. Silti voitto oli neljäs reilun 14 kuukauden aikana. Nyt nokka osoittaa taas ylöspäin, suuri joukko maailmantähtiä sai kokea Caseyn kovuuden Abu Dhabissa. Lyhyen putin lauantaina 18:lla missannut Casey oli hereillä heti sunnuntaina ja teki yhdeksän reiän jaksoon seitsemän birdietä. Muut tulivat selkä edellä vastaan, Miguel-Angel Jimenez ja Peter Hanson jäivät lyönnin päähän. -Pidin kauden jälkeen kunnon loman ja nyt olen harjoitellut todella kovaa fysiikkaani ja lajia yhdessä Peter Kostisin kanssa. Päätöskierrokseni oli luultavasti koko ammattilaisurani paras , Casey suitsutti peliään joka tuotti 257.000 euroa. Hän oli World Rangkingillla ennen viikonloppua 14:s, sen jälkeen 11-12. Casey paransi tulostaan jokaisella kierroksella, sunnuntain 65 oli myös koko kierroksen paras. Edellisvuoden voittaja Chris DiMarco oli neljäs, Padraig Harrington viides. Kilpailun tasaisuutta ja kentän osittaiista helppoutta kielii se, että peräti 40 pelaajaa oli tuloslistalla kymmenen lyönnin sisällä. Seuraava Tourin kilpailu pelataan Qatarissa jossa kalenterivuoden 2007 pelit käynnistää mm. Ernie Els

Tulokset Abu Dhabi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje